ARVONTA

by Kerttu
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Eilen esittelemäni uudistuneen lastenhuoneen kunniaksi päätimme yhteistyökumppanini Pienikamarin kanssa käynnistää leluihin liittyvän arvonnan. Lelut ovat aikuisen sisustajan mielestä joskus vähän pakollinen paha; ne ovat helposti väärissä paikoissa tai eivät sovi sisustukseen. Tärkeintä tietysti on se, että ne tuottavat iloa lapsille ja ruokkivat mielikuvistusta. Onneksi maailmassa on kuitenkin paljon leluvalmistajia, jotka ottavat myös esteettiset seikat huomioon leluja tehdessään.


Pienikamari on erikoistunut perinteisiin puu- ja peltileluihin, nukkekodin kalusteisiin ja miniatyyreihin ja kotimaisiin designtuotteisiin. Kauppa on täynnä katseenkestäviä leluja, joita tarkkasilmäisinkin vanhempi voi jättää kodin paraatipaikoille aiheuttamaan ihastusta. Postauksen lopussa on kuvia putiikista. Sisustuspuolen valikoimasta olen kirjoitellut Persoonallinen Pienikamari -postauksessa.

Palkintoon kuuluu Myyrä -pehmohahmo, joka soveltuu ikäsuosituksensa puolesta kaikenikäisille vastasyntyneestä lähtien. Pehmon mukana saa keltaisen salkun (koko on 30 x 20 cm), jossa on turvallinen solkikiinnitys. Palkinnon arvo on yhteensä 46 euroa. Palkinto sopii hyvin sekä tytöille että pojille. Jos ei kotona ole kohderyhmää, niin tässä on hyvä lahjaidea. 

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän teksiin, mikä tai kuka oli lapsuutesi suosikkisatuhahmo!

Arpojen määrät menevät seuraavasti:

1 arpa, kun jätät kommentin ja kerrot suosikkisatuhahmosi
2 arpaa, jos olet kirjautunut lukijaksi (ohje täällä) tai tykkäät Modernisti Kodikkaasta Facebookissa
3 arpaa, jos linkität arvonnan omaan blogiisi tai jaat tämän postauksen Facebookissa ( FB:n send-painike löytyy postauksen lopusta)

Kerro kommenttilaatikossa, kuinka monella arvalla olet mukana. Anonyymit, muistattehan jättää nimimerkin. Arvonta päättyy sunnuntaina 17.3. klo 16.00.

Tässä vielä kurkkaus Pienikamarin notkuville leluhyllyille. Uutuuksia pääsee kurkistelemaan vaikkapa Pienikamarin Facebook -sivuilla (KLIK).

Pienikamari sijaitsee Jyväskylän keskustassa osoitteessa Kilpisenkatu 9.

Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Saatat pitää myös

0 Kommentti

äveera 11 maaliskuun, 2013 - 10:44 am

Muumit ehottomasti!

Reply
äveera 11 maaliskuun, 2013 - 8:38 pm

Ja kahdella arvalla mukana!

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 10:50 am

Lapsena tykkäsin hirveästi Astrid Lindgrenin Marikista, halusin olla hänenlaisensa. Oma lapseni tykkää Oktonauteista eniten tällä hetkellä ja ne on minustakin tosi kivoja.
T.Hansu

Reply
eimii 11 maaliskuun, 2013 - 10:51 am

Muumit rulaa, edelleen! 🙂 Myyrä kyllä myös on hyvin tuttu kaveri lapsuudestani. 🙂 Kolme arpaa! eimii@luukku.com

Reply
Lumisade 11 maaliskuun, 2013 - 11:01 am

Nils Holgersson. Kahdella arvalla mukana.

Reply
Siiri 11 maaliskuun, 2013 - 11:04 am

Yhdellä arvalla mukana. Oma suosikkini oli lapsena halinallet, nyt 1v10kk tytär fanittaa Myyrää ja Kaapoa 🙂

Reply
Rebecca R 11 maaliskuun, 2013 - 11:09 am

Kahdella arvalla mukana! Ihana Myyrä, se oli mun suosikki Maisan lisäksi pienenä<3

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 11:12 am

Muumit ehdottomasti! Mukana kahdella arvalla.
HannaK

Reply
Elluu 11 maaliskuun, 2013 - 11:18 am

2 arvalla mukana 🙂 muumit oli suosikkini

Reply
LoveTheWhite 11 maaliskuun, 2013 - 11:21 am

Mukana 3 arvalla! Fanitan Muumipeikkoa. 🙂

Reply
NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi) 11 maaliskuun, 2013 - 11:26 am

Arvalla mukaan. Muumimamma suosikkini lapsuudessa ja vielä aikusenakin. Ihana Myyrä.

Reply
Irina - White & Fresh 11 maaliskuun, 2013 - 11:26 am

Suosikkini lapsena oli ehdottomasti Nalle Puh 🙂 Mukana kolmella arvalla eli kommentti + lukija + linkitys Facebook-sivuilleni.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 11:30 am

Meidän perheessä fanitetaan muumipappaa ja muumeja muutenkin! Mukana kahdella arvalla eli kommentti+tykkäys facebookissa! -Annukka

Reply
Johanna 11 maaliskuun, 2013 - 11:32 am

Pikku Myy ehdottomasti, mutta Myyrän uudet housut -kirja oli kova sana pienenä.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 11:37 am

Muumisadut ovat ehdottomasti lempparisatujani, etenkin Muumipeikko ja pyrstötähti <3

Olen mukana yhdellä arvalla

–santtu-

Reply
Nanna S 11 maaliskuun, 2013 - 11:46 am

Peppi Pitkätossu tietenkin. Kahdella arvalla mukana.

Reply
Mustavalkeaa 11 maaliskuun, 2013 - 11:52 am

Muumit 🙂 Kahdella mukana.

Reply
Laura/NauravaNappi 11 maaliskuun, 2013 - 11:54 am

Kahdella mukaan! Lapsena pidin kovasti Peukaloisesta, Rasmus nallesta sekä muumeistakin 🙂

Reply
nitta 11 maaliskuun, 2013 - 11:55 am

Muumit on suosikkini! Kahdella mukana.:)

Reply
Eveliina 11 maaliskuun, 2013 - 11:59 am

Astrid Lindgrenin Lotta! Yhdellä arvalla myyriä tavoittelemaan :).

Reply
Elli 11 maaliskuun, 2013 - 12:01 pm

Olin hevostyttö ja lempparini oli Polle. Tykkäsin myös Astrid Lindgrenin saduista ja tottakai Muumeista.:) Kahdella arvalla mukaan!

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 12:12 pm

Minun suosikkeja oli Halinallet 🙂 Ja tytär fanittaa Kaapoa, ja Anniina Balleriinaa. Kahdella arvalla mukana.

Reply
Anni K 11 maaliskuun, 2013 - 12:27 pm

Kahdella arvalla mukana! Itse pidin lapsena ja vieläkin Uppo-Nallesta ja Muumien Mymmelistä 🙂 Tyttären suosikkeja ovat Muumit ja varsinkin Pikku Myy sekä Nalle Puhin Ihaa. 🙂

Reply
Maikki 11 maaliskuun, 2013 - 12:29 pm

Nallepuh oli suosikkini. ÄH, ei enää ikinä! Oli erikokosia pehmoja, penaalia, lakanoita, vihkoja, kyniä, tauluja jne ;D

Kahdella arvalla mukana!

Reply
Noora 11 maaliskuun, 2013 - 12:30 pm

Peppi Pitkätossu! Kahdella arvalla mukana!

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 12:48 pm

Osallistun yhdellä arvalla. Itselläni ei tainut olla mitään lempparisatuhahmoa, tykkäsin Barbiesta, joten sanotaan se… 🙂

Elviira

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 12:51 pm

Muumit! Yhdellä arvalla mukana 🙂 -Tanja

Reply
No home without heart 11 maaliskuun, 2013 - 1:08 pm

Astrid Lindgrenin Lotta oli suosikkini. Kahdella arvalla mukana, kiitos:).

Reply
SatuK84 11 maaliskuun, 2013 - 1:09 pm

Kahdella arvalla mukana 🙂
Oma suosikkini on Totoro 🙂

Reply
Minku 11 maaliskuun, 2013 - 1:09 pm

Mun lemppari on tietenkin Tao Tao pandakarhu <3 Pienenä tykkäsin myös muumeista, tohtori Sykeröstä ja halinalleista. Oma poikani pitää ”jätkien jutuista”: palomies Samista, Puuha-Petestä ja junista. Kahdella arvalla mukana, kommentti + olen tykkääjänä facebookissa.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 1:10 pm

Peppi Pitkätossu; osallistun yhdellä arvalla. Hippu
hippu@outlook.com

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 1:41 pm

Mukana kahdella arvalla, ja lempi satuhahmoni on Hello Kitty 🙂

-Heli H-a

Reply
Iisa 11 maaliskuun, 2013 - 1:45 pm

Tohtori Sykerö oli mun lemppari! kahdella mukana 🙂

Reply
a_millia 11 maaliskuun, 2013 - 1:48 pm

Maija Mehiläinen oli ehdoton suosikkini. Olen mukana kahdella arvalla 🙂

Reply
TuNnE 11 maaliskuun, 2013 - 2:11 pm

Kahdella arvalla mukana. Oma suosikki oli ja on edelleen Peppi ja Marikki. 🙂

Reply
-HEINIE- 11 maaliskuun, 2013 - 2:21 pm

Ehkäpä Nalle Puh 🙂 Kahdella arvalla mukana.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 2:23 pm

Muumit on ihania 🙂 Yhdellä arvalla mukana. t. Annu

Reply
SanMa 11 maaliskuun, 2013 - 2:34 pm

Mukana kolmella arvalla. Lapsuudesta on erityisesti jäänyt mieleen Rölli, Maija Mehiläinen ja Tao Tao pandakarhu 🙂

Reply
Soili / DM Koti 11 maaliskuun, 2013 - 2:48 pm

Yhdellä arvalla mukana. Tohtori Sykerö ja Rosvo Rudolf olivat lemppareita ja ovat edelleen 🙂

Reply
Maarit 11 maaliskuun, 2013 - 3:11 pm

Ihana arvonta! Oma suosikkini oli jotain prinsessaosastoa.
Yksi arpa, vaikka vakkarilukijasi olenkin?

eMaarit

Reply
Heluna 11 maaliskuun, 2013 - 3:18 pm

Yksi arpa kiitos. suosikki oli peppi pitkätossu. 🙂

Reply
Johanna 11 maaliskuun, 2013 - 3:19 pm

Yhdellä mukana. Suosikki on Nalle Puh 😉

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 3:39 pm

Nalle Luppakorva 🙂 Kahdella arvalla mukana.

En päässyt kirjautumaan googleen, joten anonyyminä tällä kertaa.
-NiinaH.

Reply
Jemina 11 maaliskuun, 2013 - 3:49 pm

Ihana arvonta! Esikoinen on aivan hulluna Myyrään! =) Oma suosikki oli varmaan Tuhkimo tai Prinsessa Ruusunen.=)

Ehdottomasti 3 arvalla osallistun.

Reply
Jemina 11 maaliskuun, 2013 - 3:58 pm

Niin ja linkitin siis blogiini.=)

Reply
Cinnabaria 11 maaliskuun, 2013 - 4:28 pm

Kolmella arvalla mukaan! Ihana myyrä, toivottavasti tää muuttais meille! 🙂

Linkitän arvontasi blogiini.

Reply
Cinnabaria 13 maaliskuun, 2013 - 9:28 am

Niin ja unohdin sen lempparin sitten, se on ehdottomasti Pikku-Myy. 😀

Reply
Piitu 11 maaliskuun, 2013 - 4:49 pm

Yhdellä arvalla mukana 🙂 Maija Mehiläinen on ollut lapsesta asti lemppari!

Reply
Sanna 11 maaliskuun, 2013 - 5:21 pm

Maija mehiläinen ja kahdella arvalla mukana:)

Reply
Maria 11 maaliskuun, 2013 - 5:22 pm

Kaksi arpaa. Lumikki on suosikkini.

Reply
minttu, Saa kurkistaa blogi 11 maaliskuun, 2013 - 5:30 pm

Ihana arvonta!:)
Kahdella arvalla mukana!:)
Taitaa olla Nasu, minun lempihahmoni:)

Reply
Jossu 11 maaliskuun, 2013 - 6:10 pm

Muumit oli ja on lempparini sekä Helinä-keiju, joka löytyy minulta tatuoinninkin muodossa 🙂
Kahdella arvalla mukana!

Reply
Nenna 11 maaliskuun, 2013 - 6:16 pm

Lemppari satuhahmoni on Peppi Pitkätossu 🙂 Yhdellä mukana 😛

Reply
Rouva Jii 11 maaliskuun, 2013 - 6:31 pm

Tykkäsin monista, mutta sanotaan vaikka muumit, ne ovat vieläkin lemppareitani 🙂
Kahdella arvalla mukana, kommentti ja lukijaksi kirjautunut.

Reply
SusB 11 maaliskuun, 2013 - 6:31 pm

Kahdella mukana.

Voi apua, mikähän ois mun suosikki…:D hmm…no kyllä se taitaa Tuhkimo olla. 🙂

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 7:29 pm

Peppihän se :).

Osallistun kahdella arvalla.

niinimakis@gmail.com

Reply
Anaska 11 maaliskuun, 2013 - 7:58 pm

Mukana kahdella arvalla. My little pony oli suosikkini..

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 8:30 pm

Suosikkeja on ollut lapsena monta…Ehkäpä tuo Maija Mehiläinen oli ykkössuosikkeja.
yhdellä arvalla mukana.
AnnaE.

Reply
Marru 11 maaliskuun, 2013 - 8:34 pm

Suosikkeja oli monia, TaoTao, Maija Mehiläinen, Nalle Luppakorva, Muumit, Vili Vilperi.
Mukana kahdella arvalla.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 9:06 pm

Jo pienenä suosikkejani olivat Muumit,ja ovat ne edeleenkin.Nykyään vain enemmän mukeina kuin satuina,erityinen suosikkihahmo on ollut kauan jo Haisuli.Nykyään seuraan muumien seikkailuja pienen kummityttöni kanssa innokkaana 🙂

Ellen

Reply
MieVaan 11 maaliskuun, 2013 - 9:18 pm

Nalle Puh tietenkin. Mukana kolmella arvalla.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 9:20 pm

Yhdella mukana! Nalle puh ja prinessat ollu suosikkeja.
aksu_85@hotmail.com

Reply
Pöppiäinen 11 maaliskuun, 2013 - 9:20 pm

Nalle Puh ja muumit oli ehdottomasti suosikkejani.

Kahdella arvalla mukana.

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2013 - 9:44 pm

Kolmella arvalla mukana ja lapsuudesta mieleen nousee ikisuosikki Uppo-Nalle!
-Eevis-

eevakaisa.ollikainen@gmail.com

Reply
Aino 11 maaliskuun, 2013 - 9:50 pm

Kahdella arvalla mukana. Peppi oli suosikkini 🙂

Reply
Jenni 11 maaliskuun, 2013 - 9:53 pm

Yksi suosikkihahmoista oli Nalle Puh. Kahdella arvalla mukana.

Reply
Onnen Omenia 11 maaliskuun, 2013 - 9:57 pm

Pieni kamari on kyllä ihana kauppa 🙂 Kahdella mukaan! Mieleen tulee nyt vain My little ponyt ja Peukaloinen… 🙂

Reply
hippupippu 11 maaliskuun, 2013 - 10:47 pm

Kahdella arvalla mukaan huippuun arvontaan! Suosikkihahmoja olivat mm. TaoTao, Iines Ankka, Vili Vilperi…

Reply
Ansku 11 maaliskuun, 2013 - 10:59 pm

Kahdella mukana. Franklinia fanitin 🙂

Reply
rinderella 11 maaliskuun, 2013 - 11:06 pm

KOlmella mukana, lapsuuden lemppari oli Peppi. 🙂

Reply
Stellina 11 maaliskuun, 2013 - 11:43 pm

Lapsuuden suosikkisatuhahmoja oli monia, erityisesti tykkäsin Tao Taosta ja Tohtori Sykeröstä. Kahdella arvalla mukana (olen tykännyt myös fb:n puolella).

Reply
Anonymous 12 maaliskuun, 2013 - 4:55 am

Mukana yhdellä arvalla: Nalle Luppakorva, suosikkihahmoja edelleen Heikki Määtän iiiihanalla äänellä varustettuna. 🙂
Ihmekolmoset@gmail.com

Reply
tiiti66 12 maaliskuun, 2013 - 6:24 am

Smurffit on kokoperheen yhteisiä suosikkeja, vuodesta toiseen yhtä ajattomia ja uusiutuvia. Yhdellä mukana arvonnassa.

Reply
nina 12 maaliskuun, 2013 - 12:29 pm

yhdellä arvalla mukana: suosikkihahmoja olivat muumien lisäksi vili vilperi ja myyrä. 🙂

Reply
Tiia Koivusalo 12 maaliskuun, 2013 - 12:33 pm

Oih ihana Myyrä! Oma lapsuuteni ykköshahmo ja myös omien lasten. MYYRÄ ja Tintin Milou.

Kolmella arvalla, lukijana, kommentoijana ja jaan facebookissa. <3

Reply
Taija 12 maaliskuun, 2013 - 12:41 pm

Oma suosikkini lapsena oli Halinallet sekä Peukaloisen retket.

Kolmella arvalla mukana, olen lukijasi ja linkitin arvonnan blogiini http://mylittleprettythings1.blogspot.fi/

Reply
Anonymous 12 maaliskuun, 2013 - 12:44 pm

Suosikkejani olivat Peppi, Marikki, TaoTao, Nalle Luppakorva…mukana kahdella arvalla.

Madde

Reply
Kirsi Saarikko 12 maaliskuun, 2013 - 1:15 pm

voi että ihana myyrä <3 rosvo rudolfin kanssa suosikkini … kolmella mukana 🙂 pkkirsi@suomi24.fi

Reply
MarjoH 12 maaliskuun, 2013 - 1:24 pm

Suosikkihahmoja on monta, mutta tällä kertaa valitsen Vaahteramäen Eemelin. Mukana kolmella arvalla.

Reply
Anonymous 12 maaliskuun, 2013 - 1:28 pm

Kahdella arvalla mukaan arvontaan! Muumien lisäksi fanitin lapsuudessani Peppi Pitkätossua 🙂

-Sadza-

Reply
Kripa 12 maaliskuun, 2013 - 1:35 pm

Yksi arpa: Myyrä oli ihana, mutta suosikki taisi olla kuitenkin Tao Tao 🙂

Reply
Marja-Leena 12 maaliskuun, 2013 - 2:33 pm

Kolmella arvalla mukana. Muumit, Nalle Puh, Peppi Pitkätossu ja Aku Ankka sekalaisessa järjestyksessä. Olen lukija, tykkäsin ja jaoin sekä blogissa että FB:ssä.

Reply
Marikki 12 maaliskuun, 2013 - 2:56 pm

Olen mukana kahdella arvalla. Lapsuudesta muistuu mieleen mm. Maija Mehiläinen, Tohtori Sykerö ja Tao Tao. Ihan mitään ykkössuosikkia ei tainnut olla, ei ainakaan näin äkkiseltään muistu mieleen.

Reply
zeepra 12 maaliskuun, 2013 - 3:22 pm

kahdella mukaan, varmaan ne löytyvät aku ankasta, a, he-man, , tohtori sykerö, alfred j.kvak.

x_unrated at hotmail.com

Reply
maruska 12 maaliskuun, 2013 - 3:23 pm

Kyllä ne muumit ovat olleet ;). kaksi arpaa. mariestrange(at)hotmail.com

Reply
mehtäemäntä 12 maaliskuun, 2013 - 4:54 pm

uutena lukijana mukana arvonnassa kahdella arvalla!Suosikkini lapsuudestani on pupu tupuna.

Reply
Riina 12 maaliskuun, 2013 - 8:46 pm

Mukana kahdella arvalla. Se taisi olla Maija Mehiläinen, muistan yhden päiväkodin valokuvankin, jossa kyseinen hahmo paidassa on. 🙂

Reply
Ilona 12 maaliskuun, 2013 - 8:59 pm

2 arvalla mukana! Suosikki oli Rasmus Nalle, tai Peppi Pitkätossu! 😀

Reply
AnskuliP 12 maaliskuun, 2013 - 9:06 pm

Suosikkini lapsena oli Peppi Pitkätossu. 🙂 kahdella arvalla mukaan!

Reply
amppa 12 maaliskuun, 2013 - 9:26 pm

Kahdella arvalla mukana.Suosikkeja olivat mm.Taotao,Peppi Pitkätossu ja Pupu Tupuna.

Reply
Anonymous 12 maaliskuun, 2013 - 9:56 pm

Yhdellä arvalla mukana. Suosikkeja Aku Ankan hahmot, myyrä, Rasmus Nalle ja Nukkekodin Nelli-satukirjan Nelli.

Lispe

Reply
Meeri H 12 maaliskuun, 2013 - 10:01 pm

Candy Candy oli ihana! Myös kyseessä oleva Myyrä oli erittäin mieluinen 🙂
Kolmella arvalla mukana.

Reply
ahle 12 maaliskuun, 2013 - 10:16 pm

Eemeli on satuhahmoista kiinnostavin; reilu ja rehti mutta vilkas ja vilperi.
Yhdellä mukana kivassa arvonnassa.

Reply
Live&Home 13 maaliskuun, 2013 - 1:22 am

Kahdella arvalla mukana! 🙂
Lempisatu hahmoja löytyy monia, Vili Vilperi, Tao Tao, Nalle Luppakorva, Pupu Tupuna, Peppi Pitkätossu, Muumit… lista on loputon. 🙂 Ei saduista ja hahmoista voi olla tykkäämättä. Paitsi Pokemoneista niitä inhosin pienenä tyttönä ja nyt nykylasten jutuissa tämä äiti ei yhtään diggaa Hello Kittyä…

Reply
N☆ 13 maaliskuun, 2013 - 6:48 am

Alfred Kwak ehdottomasti! Kahdella arvalla mukana 🙂

Reply
minna 13 maaliskuun, 2013 - 9:03 am

muumit ja 3 arvalla mukana:)

-minna-

Reply
Anonymous 13 maaliskuun, 2013 - 12:44 pm

Yhdellä arvalla mukana! Peppihän se oli ehdoton ihannoimisen kohde 🙂

Tuo Pienikamari on aivan ihana putiikki! Pitää muistaa pyörähtää, kunhan Keski-Suomeen sattuu tulemaan 🙂
Ja tämä blogi on niin mainio!! 🙂

-EmiliaO

Reply
Kati 13 maaliskuun, 2013 - 7:16 pm

Mun ehdoton suosikki oli Jaki & Nuka! Ohjelma tuli -80 luvulla muistaakseni yleltä. Se kertoi kahdesta suloisesta karhusta. Ihan huippua jos ton jostain sais dvd:lle. Kiitos kivasta blogista, tämä on paljon hyviä ideoita pullollaan. Jatka samaan mallii ….

Reply
Anonymous 13 maaliskuun, 2013 - 7:18 pm

Muumit ja kahdella mukana-pirkko-

Reply
Anonymous 13 maaliskuun, 2013 - 8:06 pm

Tykkäsin kyllä muumeista ja monista muistakin, mutta parhaiten muistan ajan kun fanitin Rölliä 😀 Kaikki laulut oli hallussa ja jaksot nauhalla. Eli vastaan Rölli 🙂

Osallistun kolmella arvalla!

-anuleena-

Reply
Anonymous 13 maaliskuun, 2013 - 10:05 pm

Myyrähän se on 🙂 Yhdellä mukana! -Anne

Reply
Heidi Tiainen 13 maaliskuun, 2013 - 10:33 pm

Yhdellä arvalla mukana 🙂 ja suosikkini oli Peppi Pitkätossu 🙂

Reply
Anonymous 13 maaliskuun, 2013 - 10:34 pm

Kahdella mukana ja suosikkisatuhahmo oli Smurffit. t. matsku (mataleena_pesonen(at)hotmail.com)

Reply
Esmeralda 14 maaliskuun, 2013 - 12:14 am

Suosikkini oli vuosikaudet Nalle Puh, mutta nykyään ehkä ennemmin Muumimamma. Yhdellä arvalla mukana. Ihana arvonta!

Reply
Riikka 14 maaliskuun, 2013 - 12:41 am

Muumit varmaanki on suosikki. Kahella arvala mukana 🙂

Reply
Mervi 14 maaliskuun, 2013 - 8:10 am

Kolmella arvalla mukana. Tykkäsin Nalle Luppakorvasta tosi paljon.

Reply
Malviina Kettunen 14 maaliskuun, 2013 - 12:28 pm

Kahdella arvalla mukana. Peppi Pitkätossu oli minun suosikkini.

Reply
Anonymous 14 maaliskuun, 2013 - 2:44 pm

Yhdellä arvalla mukana. Suosikkihahmo oli Maija Mehiläinen. T:Laura.K

Reply
Soikku 14 maaliskuun, 2013 - 5:15 pm

Kahdella arvalla mukana, Peppi Pitkätossu oli mun lemppari. 🙂

Reply
Anonymous 14 maaliskuun, 2013 - 5:37 pm

Suosikki hahmo lapsuudessa oli muumi 🙂
Yhdellä arvalla mukana 🙂

-Suvi-

Reply
Paukku 15 maaliskuun, 2013 - 1:19 am

3 arvalla mukaan:) ja suokkari joko Peppi tai Haisuli muumeista:)

Reply
Paukku 15 maaliskuun, 2013 - 1:19 am

3 arvalla mukaan:) ja suokkari joko Peppi tai Haisuli muumeista:)

Reply
Anonymous 15 maaliskuun, 2013 - 10:20 am

Nallepuh se lemppari taisi olla koko perheellä :)Osallistun 3:lla arvalla! Eli oon tykänny ja jakanut fb:ssä 🙂

Milla N.

Millamilla-@hotmail.com

Reply
Bikke 15 maaliskuun, 2013 - 10:21 am

kaikki 3 arpaa kehiin! Linkitin omaan blogiini jossa myöskin 2 arvontaa meneillään 🙂

Reply
Bikke 15 maaliskuun, 2013 - 10:21 am

niin just ja lempi hahmoni on Pikku Prinssi!

Reply
Veera 15 maaliskuun, 2013 - 11:34 am

Kahdella arvalla mukana! (Liityin lukijaksi.) Lapsuuden suosikki taisi olla Rölli, nykyään tykkään Oktonauteista. 🙂

Reply
Anonymous 15 maaliskuun, 2013 - 4:27 pm

Kahdella mukana! Lapsuuden suosikki oli ehdottomasti Tao Tao sekä Jaki ja Nuga (krjoitetaankohan ne nimet noin? itse sadun /ohjelman nimeä en muista…)… t. Outsa

Reply
Myy Tippa 15 maaliskuun, 2013 - 5:08 pm

Yhdellä arvalla mukana. Pikku Myystä olen aina pitänyt, meiltä löytyy jopa Pikku Myy niminen shetlanninponikin tallista. 🙂

Reply
Siili 15 maaliskuun, 2013 - 7:26 pm

Kolme arpaa kiitos. Pidin Maija Mehiläisestä ja Tao Taosta.

Reply
Henna73 15 maaliskuun, 2013 - 9:57 pm

Rosvo Rudolf on ykkönen 😀

Kahdella arvalla mukana

Reply
eekku 15 maaliskuun, 2013 - 11:49 pm

ihana arvonta
muumi
eekku80@netti.fi
1 arpa

Reply
Kala 16 maaliskuun, 2013 - 7:51 am

Tikru on ihana.
Kolmella arvalla mukana

Reply
sirkkuli 16 maaliskuun, 2013 - 9:47 am

Arvalla mukana. Oma suosikkini oli Peppi Pitkätossu

Reply
sirkkuli 16 maaliskuun, 2013 - 9:50 am

Arvalla mukana. Oma suosikkini oli Peppi Pitkätossu

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 11:10 am

Tao Tao ja Maija Mehiläinen! Kahdella arvalla mukana.
Jossu

Reply
Anu. 16 maaliskuun, 2013 - 12:45 pm

Se pikkuinen Lotta,on edelleen meidän lastenkin suosikki.

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 12:47 pm

Muumit, ja yhdellä arvalla mukana!

Johanna (nxmo)

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 12:50 pm

Mukana yhdellä arvalla! Minä tykkäsin Peppi Pitkätossusta ja Vaahteramäen Eemelistä – vaikea sanoa kumpi oli parempi. 🙂 Heidix

Reply
Lilli 16 maaliskuun, 2013 - 1:10 pm

Pikkuisen minän mielestä Eemeli ja Peppi olivat ihailtavan rohkeita. Nyt oma poika on ihan kuin Eemeli 🙂 Osallistun yhdellä arvalla, joka on toivottavasti yhtä voimakas kuin Peppi!

Reply
Tuuli 16 maaliskuun, 2013 - 1:47 pm

Kaksi arpaa. Lapsuudessa suosikkejani oli Halinallet. Niitä ei ole tainnutkaan näkyä sitten 80-luvun?

Reply
marika 16 maaliskuun, 2013 - 2:34 pm

Parilla arvalla mukana. Maija mehiläisestä ja tao taosta pidin lapsena 🙂

Reply
jozey 16 maaliskuun, 2013 - 2:41 pm

Moi!

Ensiksi kiitokset kivasta blogista!!

Mun ehdoton kestosuosikki on varmaan ollut muumit. Siinä rinnalla monia muita mm. Jonttufantti. 🙂 Nykyisin tykkään Spongebob Squarepantsista eli Paavo Pesusienestä näin suomeksi. 🙂

Mukana kahdella arvalla. 🙂

-Jozey

Reply
Mia 16 maaliskuun, 2013 - 3:22 pm

2 arvalla mukana ja suosikkina Muumit <3

Reply
Sabuska 16 maaliskuun, 2013 - 4:05 pm

Arvonnassa mukana, ihana Myyrä jota tsekeissäkin on käyty ihastelemassa 🙂

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 4:10 pm

Myyrä ja Peppi Pitkätossu,yhdellä arvalla mukana.
Tyttik.

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 5:01 pm

kahdella arvalla mukana -ruuturaita-

Reply
Vilimarika 16 maaliskuun, 2013 - 6:13 pm

2 Arpaa.
TAisi lapsena paras olla montsi. Ruskea peukaloa imevä peikko.

Reply
Lanttuleikkuri 16 maaliskuun, 2013 - 7:11 pm

Kolmella mukana ! Ihana, ihana arvonta !!!

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 7:33 pm

Pupu Tupuna oli lempparini 🙂 -kaisa

Reply
salsas 16 maaliskuun, 2013 - 7:50 pm

Kahdella arvalla mukana. Mun lapsuuden suosikki oli Muumit

Reply
AnnaH 16 maaliskuun, 2013 - 8:15 pm

Yhdellä arvalla mukana. Samalla uusi lukija ilmoittautuu! Lapsuuden suosikkihahmo voisi olla tohtori Sykerö=).

Reply
Nanna - Luumutar 16 maaliskuun, 2013 - 9:21 pm

Ensin olin varma, että se on Uppo-Nalle, sitten luin aikaisempiakin kommentteja, ja muistin liudan rakkaita hahmoja lapsuudesta.. Maija Mehiläinen, Pupu Tupuna, Peukaloinen, Liisa Ihmemaassa….

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 9:46 pm

1 arpa. Lapsuuteni ehdoton suosikkihahmo oli Maija Mehiläinen!
Jenni

Reply
Essi 16 maaliskuun, 2013 - 10:30 pm

Iik. En mä tarkkaan muista mikä mun lemppari oli pienenä. Täällä jo mainitut Myyrä, Maija Mehiläinen ja Peppi Pitkätossu olivat kovia. myös Nils Holgerstömit piti aina katsoa.

Mukana kolmella arvalla 🙂

Reply
Essi 16 maaliskuun, 2013 - 10:30 pm

Iik. En mä tarkkaan muista mikä mun lemppari oli pienenä. Täällä jo mainitut Myyrä, Maija Mehiläinen ja Peppi Pitkätossu olivat kovia. myös Nils Holgerstömit piti aina katsoa.

Mukana kolmella arvalla 🙂

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 10:47 pm

Peppi pitkätossu, yhdellä arvalla.
-Pilvi

Reply
Är 16 maaliskuun, 2013 - 10:56 pm

Maailman Vahvin Nalle 🙂

Reply
Anonymous 16 maaliskuun, 2013 - 11:14 pm

Halinallet ja Nalle Puh. Osallistun yhdellä arvalla.
Nimimerkki Neiti Kesäheinä

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 12:14 am

Muumit on meillä ykkönen.
1 arpa.
minttu47

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 12:21 am

Karhuherra Paddington on yksi kivoista.
Jos yksi täytyy valita…
Yksi arpa minulle.
Hiisukas

Reply
Liisax 17 maaliskuun, 2013 - 12:31 am

Huh.. niitä on monta.. Jaki ja Nuka, Tao Tao, Pelle Hermanni, Tohtori Sykero, Nils Holgersson… Kolmella arvalla mukana. 🙂

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 5:12 am

Vaikea valita vain yksi, ehkä Tao Tao. Yhdellä arvalla mukana.

– Siiseli
siiseli@mbnet.fi

Reply
Anneliini 17 maaliskuun, 2013 - 8:26 am

Muumit oli se mun juttu! 🙂 Rölliä piti myös aina katsoa, mummun sylistä kylläkin kun se muuten pelotti. 🙂

Kolmella arvalla mukana!

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 8:48 am

muumit, rölli ja myyrä. 3 arpaa.
maikki

Reply
Marjut 17 maaliskuun, 2013 - 10:40 am

Maija Mehiläinen ja Taotao oli kyllä parhaita.
Kolmella arvalla mukana.

Reply
Marjut 17 maaliskuun, 2013 - 10:49 am

Maija Mehiläinen ja Taotao oli kyllä parhaita.
Kolmella arvalla mukana.

Reply
lentoemo 17 maaliskuun, 2013 - 10:51 am

Olen yhdellä arvalla mukana; suosikkini on Karhuherra Paddington.

Reply
Sharleen 17 maaliskuun, 2013 - 10:55 am

Maija Mehiläinen <3 <3 <3
2 arpaa. 🙂

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 10:58 am

Muumit ovat olleet minun suosikkeja aina. 🙂

2 arpaa
Nineli
nileppa@hotmail.com

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 2:01 pm

Yhdellä arvalla mukana ja suosikkina Uppo-Nalle.
-Casa Mollis

Reply
*Johanna* 17 maaliskuun, 2013 - 3:15 pm

Kahdella arvalla mukana ja oma suosikki ehdottomasti Pelle Hermanni 🙂

Reply
marre 17 maaliskuun, 2013 - 3:24 pm

kolmella arvalla mukana 🙂
Oma suosikkini oli voimatyttö Peppi Pitkätossu 🙂

Reply
Nikka 17 maaliskuun, 2013 - 3:41 pm

Kaksi arpaa. Lapsuuden suosikkeja olivat Smurffit (Smurffiina) ja Muppetit (Miss Piggy). 🙂

Reply
Anonymous 17 maaliskuun, 2013 - 4:19 pm

Yksi arpa, maija mehiläinen. t:tiramisu

Reply
Tapu 17 maaliskuun, 2013 - 4:21 pm

Suosikkini ovat olleet Myyrä, Barbapapat ja Pekka Töpöhäntä.

Reply
Oili 17 maaliskuun, 2013 - 6:57 pm

Tämä oli helppo, pikku Myy tietenkin.
Yhdellä arvalla mukana.

Reply
S 17 maaliskuun, 2013 - 10:45 pm

Niin monen muun tapaan ne on Muumit! 🙂 2 arvalla mukana.

Reply

Jätä kommentti