Ajatuksia blogikulttuurista ja Gloria Blog Awards 2013

by Kerttu

Blogini on vielä uudehko (hei, eilen tuli 8 kk täyteen) ja minä olen keltanokkainen. Olen päässyt alkuun ja vauhtiin, ihmettelemään tätä blogigenreä sisältäpäin. Minusta on mukavaa, että suomalaista blogikulttuuria kehitään erilaisilla palkinnoilla ja porkkanoilla. On monenlaisia blogiportaaleja, markkinointiyhteistyötä, aikakauslehtiyhteistyötä ja gaaloja. Näillä kaikilla nostetaan esiin satojen ja tuhansien freelancereiden  ja harrastajien työtä bloggaajina. Kun bloggaaminen riisutaan oikein alasti, kyse on aika yksinkertaisesta asiasta:  ihmisen halusta kertoa sanoin ja kuvin jotain toiselle. 
Modernisti Kodikas syntyi ilosta ja intohimosta sisustukseen ja positiiviseen ajatteluun. Koen olevani aika keskinkertainen taidoiltani monessa asiassa, mutta innostus saattaa erottaa minut muista. Blogimaailma on täynnä toinen toistaan upeampia tuotoksia. Onneksi on olemassa sana ”inspiraatio”, joka elää ja voi hyvin täällä blogistaniassa. Siinä missä joskus tekisi mieli kadehtia toista hänen soljuvasta tekstistään ja huikean kauniista kuvistaan, saakin inspiraation. Se on jotain, joka saa toimimaan, suunnitelemaan, haaveilemaan ja  kehittymään. Olen niin iloinen siitä, että päivittäin saan tuntea inspiraatiota kateuden tai kyvyttömyyden sijaan. Se, että joku toinen osaa, ei ole todellakaan minulta pois. Blogimaailmassa se on minulle lisää. 
Gloria Blog Awards nostaa esiin ammattilaisraadin valitsemat blogit myös sisustuskategoriassa. Ja voi kyllä, joukko on uljas ja upea! Hassua on, että teemoja on kaksi: paras ja kaunein sisustusblogi. Mutta toisaalta, mitä enemmän kategorioita, sen enemmän blogeja pääsee esille ja palkittavaksi. Oma suosikkini ehdokkaista on Valkoinen harmaja, joka on mukana ”paras sisustusblogi”-kategoriassa, mutta seura on kova ja laadukas. Suuret onnittelut kaikille raadin nimeämille, olette paikkanne ansainneet!

Sitten on mustien hevosten sarja eli Lukijoiden suosikkiblogit.  ”Suosikkiblogi on mielenkiintoinen, visuaalisesti vetoava ja tietysti koukuttava.” Sarjoja on kolme eli sisustus, tyyli ja ruoka. Voit äänestää  vapaasti  kaikissa kolmessa sarjassa tai sitten vain yhdessä. Äänestäjiä houkutellaan uurnille mainioilla tuotepalkinnoilla, itse demokratian kannatajana vain totean, että vaikuttaminen kannattaa aina. 
Niin, onhan se kauhean noloa pyytää äänestämään omaa blogia. Meidät suomalaiset kasvatetaan nöyryyteen, jossa ei omista asioista tai ansioista passaa huudella. Mutta pyydän silti. Jos olet viihtynyt ja kiihtynyt täällä kanssani, olisi todella mukavaa, jos haluaisit äänestää blogiani. Olen saanut teiltä lukijoilta valtavan paljon jo nyt, oli kyse sitten kommenteista, sähköposteista, tykkäyksistä Facebookista tai Instagramissa. Mutta koska olen kiittämätön kakkiainen, haluaisin vielä äänesikin 😀
Täällä löytyy äänestyslomake ja ihan oikeasti, saa äänestää ketä haluaa 😉 Samassa paikassa on myös lista mainioista palkinnoista. Blogien kehittyminen ja hyvinvointi on ennen kaikkea lukijoiden etu. 

Mitä ajatuksia blogipalkinnot sinussa herättävät? 

Hyvää syyskuun ensimmäistä päivää!

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Anne Malia 1 syyskuun, 2013 - 3:56 pm

Hienosti kirjoitettu Kerttu. Bloggaamisessa parasta ja antoisinta on tietysti vuorovaikutus lukijoiden kanssa ja inspiraatioiden jakaminen.

Olen otettu siitä, että oma blogini pääsi ehdolle ”kaunein tyyliblogi”-kategoriaan, samalla iloitsen myös läheisteni blogien menestymisestä.

Juttelimme juuri Suvin kanssa, että olisi pitänyt olla myös kategoria ”tulokas blogi”, näin uudemmatkin blogit olisivat saaneet huomiota. Sinun blogisi on ehdottomia suosikkejani, innostus on tarttuvaa myös lukijaan, se on iso juttu se. Fiilis on kuitenkin kantavin voima, se mitä tarjoaa lukijoilleen 🙂

Toivottavasti saat paljon ääniä yleisön suosikki-äänestyksessä!!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 2 syyskuun, 2013 - 8:25 am

Iso kiitos Anne! Minusta on tärkeää, että blogit puhuttavat, vaikka tiedän että tällaiset postaukset saavat osalla niskavillat pystyyn ;D Jännittävää nähdä, mitä ammattilaisraati päättää, on niin upeita blogeja kaikissa kategorioissa!

Reply
Anonymous 1 syyskuun, 2013 - 6:40 pm

Hyvä vaan, että pientä kilpailukin, se pitää blogit virkeinä. Kyllähän leffoille jaetaan Oskarit ja toimittajille journalistipalkinnot, bloggaatkin ansaitsee omat parrasvalot. Tykkään kyllä sinun blogista kovasti, juuri se innostus ja positiivisuus saa aina vaan palaamaan. Terveisin Elsa

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 2 syyskuun, 2013 - 8:25 am

Kiitos Elsa! Pieni positiivinen kisailu tosiaan virkistää, mutta ei tämä liian vakavaa saa olla 🙂

Reply
suvi m 1 syyskuun, 2013 - 9:52 pm

Ihana Kerttu! Kiitos kauniista sanoistasi. <3 Voin rehellisesti sanoa toivoneeni sinun blogisi olevan mukana ehdolla. Toivottavasti nähdään gaalassa! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 2 syyskuun, 2013 - 8:26 am

Kiitos Suvi <3 Toivon, että voitat, juhlistaisin mielelläni Valkoisen Harmajan voittoa 🙂

Reply
A 1 syyskuun, 2013 - 10:05 pm

Sait vilpittömästi ääneni 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 2 syyskuun, 2013 - 8:26 am

Suurkiitos A <3

Reply
T-aika 2 syyskuun, 2013 - 9:42 pm

Ihan ehdottomasti ääneni sait yhdessä noista kategorioista! Kiitos äänestysvinkistä. :)Kuten aiemminkin olen sanonut, sinulla on taito kirjoittaa niin, että lukija haluaa palata aina uudestaan. 🙂 Tsemppiä!

http://t-aikablogi.blogspot.fi/

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 syyskuun, 2013 - 9:08 pm

Kiitos kauniista sanoista T-aika! <3

Reply

Jätä kommentti