Kun eilen painoin toimiston oven vähän pidemmäksi hetkeksi kiinni, halusin jättää työkavereilleni pienet läksiäislahjat. Jotain, mikä ehkä kestäisi aikaa ja ilahduttaisi työpaikalla. Jotain, mikä sopisi sekä minun että heidän elämäntilanteeseen. Monesti kiireisen päivän keskellä yhdessä vietetyt pienetkin kahvihetket ovat niitä arjen kohokohtia, kun ehditään vähän kysymään kuulumisia varsinaisten työtehtävien takaa tai jakamaan fiiliksiä päivän hommista.

Kun mietin toimistotiimiämme ja kuutta  lähintä työkaveriani, oli aika helppoa löytää jokaisen persoonaa jollakin tavalla kuvastava muumimuki. Ajattelin, että ehkä yhteisellä kahvihetkellä tuottaa iloa kaivaa kahvihuoneen kaapista oma kuppi, joka on ajatuksella hankittu. Jokainen sai vielä tekemäni yksinkertaisen kortin, jossa oli mukin ja hänet yhdistävä ajatus. Sijaiseni kanssa olemme saaneet tehdä töitä muutaman viikon rinnakkain ja tiedän, että vauhdikkaaseen junaan hyppääminen ei ole se helpoin juttu. Hänelle valikoitui seikkailumuki Hemulin saatesanoin: ”Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin”.

Itse hurahdin muumimukeihin jo vuosia sitten ja olen saanutkin niitä paljon lahjaksi. Viime aikoina olen luopunutkin yli kymmenestä mukista, sillä minulle olennaisinta ei ole omistaminen ja kivojen kuppien kaapissa seisottaminen, vaan astioiden käyttäminen. Ja eihän siitä yli 200 euron arvoisesta Millenium-mukista raaskinut aamukahvejaan juoda, joten kiertoon meni! Kaipaan tässä ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin uutuusmukeja ilmestyi harvakseltaan. Nyt keräilykulttuuri on kiihdyttänyt uudistuotannon huippuunsa ja virittänyt myös vanhojen, jo tuotannosta poistuneiden hinnat älyttömiksi. Esimerksi vielä kaupasta löytyvä Toven juhlamuki, joissa joka kuudennesta löytyy rillit sisäpuolella, on kiihdyttänyt trokaritoimintaa ja rilliversioiden hinta on moninkertainen. Jotenkin ei vain sovi mielessäni siihen alkuperäiseen Tove Janssonin luomaan rentoon, humoristiseen ja suvaitsevaiseen elämänfllosofiaan.

Meillä mukit ja muut astiat ovat arkikäytössä, eikä niistä löydy keräilijöiden himoitsemia tarroja. (Otanpa kantaa samalla viime aikojen ”tarrakohuun”, jossa keskusteltiin siitä, pitääkö esim. Iittalan astioista ottaa tarrat pois. Pitää. Eihän kukaan pidä vaatteissaankaan hintalappuja tai brändimerkkejä. Toki jos ostaa vain keräilymielessä tavaraa vitriiniin, voi toki tarrat säilyttää, mutta käyttö on eri asia.)

Ja arvaatteko, millä periaatteella valitsen mukini kaapista? No täysin fiiliksellä tietysti! Tytär suosii vaaleanpunaisia rakkaus-astioita ja pikkuisen aamuäreälle aviomiehelle tuore kahvi mörkö-mukista kouraan, niin alkaa jo koko perhettä hymyilyttämään 🙂 Äsken peilin ohi kävellessäni konkretisoitui tämän hetken mammamainen fiilis, joten eiköhän pistetä aamukahvit porisemaan!

Mitäs tykkäät läksiäislahjastani? Entä mitä ajatuksia muumimukit tai niiden keräily herättää? Entä astiat: tarroilla vai ilman?

Letkeää lauantaita!