Minä en tiedä mitään, kauniimpaa kuin sinä
Sinun silmäsi aamullakin loistaa tähtinä
Minä tahtoisin piirtää sinun kasvosi tauluun
Minä tahtoisin siirtää sanasi tähän lauluun
Sinä olet minun ilta, päiväsiestan teet
Olet kultainen kuunsilta, yli raivoovan veen
Sinä olet eri maata, ei sitä kartalla näy
Eikä sieltä tahtoisi pois, kun kerran siellä käy
Olen viime päivinä kuvannut paljon, mutta tällä kertaa enemmänkin muistoja kotialbumiin. Painanut sydämeen ja samalla myös valokuviksi näitä ohikiitäviä hetkiä, pienen pieniä sormia ja varpaita, helliä hymyjä, silityksiä, aamun unenpöpperöisiä silmiä. Olen ihmetellyt, kuinka kaksiviikkoisen posket pyöristyvät, ääni voimistuu ja hän alkaa näyttää yhä enemmän itseltään. Olen saanut kyyneleet silmiini kuvatekstinä olevasta Kaija Koon ”Minun tuulessani soi” -kappaleesta ja sen sanoista. Ja allekirjoittanut artistin lauseen: Jos sua ei ois ollut, olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut, mitään en ois muuttanut.
Alan vihdoin tajuta, että olen vihdoin kahden äiti. Onhan se aika huima juttu!