Kummityttöni äiti ottaa säännöllisesti ”tornihoitoa” eli viettää vuorokauden laatuaikaa vain itsensä kanssa majoittuen Helsingin hotelli Torniin. Tulimme eilen kotiin kolmen päivän pääkaupunkireissulta. Ihan samaan tornihoito-konseptiin en päässyt käsiksi, sillä ohjelmassa oli blogityöjuttuja sekä matkaseurana kahdeksankuinen pikkuherra ja mieheni. Mutta täytyy sanoa, että ym-mär-rän, miksi ystäväni valitsee juuri Tornin! Huoneemme upgreidattiin Art Deco sviittiin ja kyllä meidän kelpasi. Huoneessa oli erillinen olohuone, joten saimme vauvan toiseen huoneeseen unille. Valitsin tämän hotellin meille aamupalan vuoksi ja onneksi ei tarvinnut tälläkään kertaa pettyä. Lisäksi vaakakupissa painoi sijainti, sillä halusin majoittua mahdollisimman keskelle keskustaa. Alin kuva on otettu Mannerheimintieltä Stockmannia vastapäätä, joten olimme kaupungin ytimessä, mutta piilossa liikeenteen ääniltä.
Kolme varsin touhukasta päivää Helsingissä ei riittänyt kyllä yhtään mihinkään. Viiletin pää kolmantena jalkana ja yritin mahduttaa aikatauluihin kaikenlaista. Yhteistyöpalaveria, koulutusta, pikkujoulua, shoppailua ja ennen kaikkia ihanien ihmisten näkemistä olivat päivät täynnä. Kotona odottikin sitten jääkaappi, jonka ovi oli unohtunut auki. Tuli aika nopeasti Tornin aamiaispöytää ikävä! Jotenkin tuntuu, että tuota tornihoito-konseptiakin pitäisi testata! Saatan olla sen tarpeessa 😉
Pian kerron teille lisää Helsingin tunnelmia!