Joskus ihmiselle voi käydä sellainen vahinko, että tuntee olonsa onnelliseksi ja onnekkaaksi. Tähän tunteeseen ei vaadita lottovoittoa, vaan hyvällä tuurilla onnenflown saavuttaa juoksulenkillä, bongaamalla antoisan mustikkapaikan tai katsomalla lapsen leikkejä. Toivottavasti jokaiselle osuu kohdalle myös niitä hetkiä, kun pitkäaikainen tavoiteltu haave toteutuu ja se saa jalat nousemaan puoli metriä maanpinnan yläpuolelle.
Kun onni osuu kohdalle, useimmiten se ei ole kuitenkaan onnea sanan varsinaisessa merkityksessä. Asian eteen on tehty töitä päämäärätietoisesti ehkä vuosikausia. Ulkopuoliselle tilanne saattaa näyttäytyä kultalusikkatytön perusarkena tai onnenpotkuna, joka olisi voinut sattua kenelle vain.
Suomalaiseen kulttuuriin ei juurikaan kuulu onnellisuuden hehkuttaminen. Saahan sitä hetkisen leuhottaa, mutta sitten jo odotetaan pian ruotuun, jossa ei paljon tunteita tuuleteta. Tämä syksy on toteuttanut minulle kolme unelmaa, joista tulen jokaisesta kertomaan blogissani jossain vaiheessa. Ei mitään maata mullistavaa; ei suuria rahasummia tai maailmanympärysmatkoja. Asioita, jotka eivät jollekin toiselle ole edes mielenkiintoisia tai tavoiteltavan arvoisia, mutta minulle isoja juttuja.
Uskon siihen, että omaa mieltä voi johtaa. Sitä voi tietyissä määrin käskeä olemaan stressaamatta, ajatuksia voi tietoisesti ohjata pois kurjista skenaarioista. Oma suurin oivallukseni on, että murheita ei voi murehtia ennakkoon. Joskus olen ajattelut, että pohtimalla kaikkea ”mitä voisi sattua”, varaudun tapahtumiin etukäteen, eivätkä ne silloin toteudu. Tai toteutuessaan ne ovat jotenkin jo puoliksi käsiteltyjä ja osaan suhtautua niihin paremmin. Täyttä pötyä!
Positiivinen ajattelu alkaa olla jo aika kulunut sanapari. On helppoa julistaa olevansa positiivari, mutta kaatunut kahvikuppi, ohiajanut bussi tai kahvilan huono palvelu saavat silti päivän pilalle. Minulle positiivisuus on sitä, että uskon mahdollisuuksiin. Mutta se on myös suojautumiskeino: ajattelemalla ihmisistä ja asioita hyvää, tekee omasta elämästään piirun verran helpompaa. Lifestyle-gurut kertovat, että ihminen on sitä mitä ajattelee.
Ja kun tulee se päivä, (joita vähän väkisin jokaiselle joskus tulee), että seinät kaatuvat rytinällä päälle, ei positiivarinkaan tarvitse hymyillä. Kysymys ei ole siitä, miten asioita suret, vaan kuinka menet eteenpäin. Omalle polulle on osunut muutamia suuria kompastuskiviä, joiden kanssa on ollut opittava elämään. Asioiden mittasuhteet määrittävät sen, kauanko pahin ryömimisvaihe kestää. Hetken päästä omaa mieltä on taas johdettava; syö tästä, vedä lenkkarit jalkaan, halaa paha mieli pois, tee töitä, siivoa koti ja samalla sielu. Ennen kaikkea keskity kaikkeen siihen hyvään, jota sinulla on!
Onni. Aika pieni sana, mutta ei mitenkään yksinkertainen. Uskon, että onnellisella ihmisellä on unelmia. Minulla on nyt hetki, jolloin saan pohtia uusia unelmia ja tavoitteita. Mutta ennen niitä, kellutaan vielä hetki tässä tunteessa, joka kiteytyi tavallisena työpäivänä aamuruuhkassa silmäkulmasta karkaaviin kyyneliin. Olen onnellinen.
Mitä varten on vasara? Mitä varten on omena?
Vasara on naulan lyömistä varten ja omena omenan syömistä varten.
Mitä varten kengät on? Mitä varten on ovi?
Kengät ovat kulkemista varten ja ovi on oven sulkemista varten.
Mitä varten kuppi on? Mitä varten on murheet?
Kuppi on kahvin juomista varten ja murheet on tehty huomista varten.
(runo: Kirsi Kunnas)
33 Kommentit
Oi ja voi kun voisin olla murheitani murehtimatta etukäteen, mutta kun omassa elämässä on murhetta, jonka tietää 100 % varmuudella johtavan murhehuipentumaan, niin ei auta. Mutta ehkä se ei olekaan murehtimista etukäteen vaan yksi kokonainen murhe, joka on vain vähän isompi, pidempi ja eritasoinen. Hmm… siinäpä miettimistä. 😉
Voi Irina <3 Ymmärrän, että asia ei ole yksinkertainen eikä helppo. En voi ottaa kantaa juuri sinun tilanteeseesi, kun en siitä tarpeeksi tiedä. Murheidenkin keskellä on kuitenkin paljon hyviä asioita, niitä jotka auttavat jaksamaan. Elämä ei voi olla vai sen murhehuipentuman odottamista, eihän? Jos siihen varsinaisen murheeseen ei voi vaikuttaa, voiko muihin asioihin sen ympärillä? Tehdä elämästä vähän kevyempää <3
Kauniisti kirjoitettu. Osui ja upposi.
Ihana kuulla. Kiitos!
<3
<3
Tekisi mieleni tähän sanoa että Aamen <3
Näinhän se on; komppaan joka sanaa (ei liene yllätys ;)!
Huomasin silloin kuin isäni sairasti tuota tappavaa tautia eli nuoruusiän diabetestä, että ihan turha on murehtia tulevaa. Juu, tiesimme että dialyysiä munuaiset kestää vain maksimissaan sen kymmenen vuotta, tiesimme että amputoidulla jalalla ei enää juuri reissata, mutta silti; nautimme joka hetkestä, jonka iskän kanssa saimme. Suuri suru ja murhe kesti sen hetken. Ikävä kestää loppuelämän. Mutta tuo iskän kuolema jälleen vahvisti sitä, että ei kannata murehtia. Elämässä tapahtuu asioita ja kaikella on tarkoituksensa; tässä tapauksessa tarkoitus ehkä oli, että äitini 65-vuotiaana saa jatkaa omaa elämäänsä terveenä ilman ajamista itseään piippuun rakkaan aviomiehensä omaishoitajana. Niin karulta kuin tuo kuulostaakin.
Elämänsä voi elää niin, että keskittyy niihin elämän ylämäkiin ja negatiivisiin asioihin tai sitten vaikeina hetkinä osaa nähdä elämän rikkaudet vahvuuksina ja luovia eteenpäin. Onnellisena. Mä ainakin (kuten myös sinä ihana Kerttu <3) olen valinnut tuon jälkimmäisen tavan elää.
Suloista sunnuntaita sinne <3
Kommenttisi on hyvä esimerkki siitä, miten lopullisesta surustakin voi löytää pienen jyvän positiivisuutta ja ennen kaikkea, positiivisella ajattelulla sen kanssa on helpompi elää.
Olemme niin samoilla linjoilla aina, Maria <3
Ajatuksena kovin kaunis ja tavoiteltava. Sinulla on hieno kyky ajatella asioista positiivisesti. Aina meille ei kuitenkaan valitettavadti ole jaettu kortteja tasaan eikä aina pelkästään oma asenne ja ajattelutapa auta. Joskus särö vaan on niin syvällä, ettei siihen enää saa otetta.
Ymmärrän ja olen osittain samaa mieltä. Mutta edelleen uskon siihen, että pahimmankin edessä positiivisesta ajattelusta saa voimaa tavalla tai toisella. Ei heti eikä helposti. Ja silloin kun särö on syvä, on toivottavasti apukin lähellä. Voimia sinulle!
<3
<3
Kaunis postaus♥♥♥
Kiitos Viivi!
Ihana teksti! Tuo Kirsi Kunnaksen runo kiteyttää sanoman loistavasti 🙂 Kirjoitat hyvin ja luen sulta mielelläni tällaisiakin tekstejä.
Kiitos Sanna! Välillä tekee mieli kirjoittaa muustakin kuin sohvatyynyistä 😉
Osui ja upposi kyllä tuo ”murheita ei voi murehtia ennakkoon”. Siis niin totta, mutta itselläni ainakin on tosi paha aina pohtia kaikki skenaariot läpi, jotta on varautunut. Harvoin se kyllä on mieltä piristänyt 😀 Joten tästä lähtien koitan jättää ne murheet, jotka eivät ole vielä oikeasti osuneet kohdalle, murehtimatta. Kiitos kirjoituksestasi! <3
Mukava kuulla, Stellina! Jo pelkästään oman toiminta- tai ajatusmallin oivaltaminen saattaa auttaa sen muuttamisessa. Monet asenteet (kuten vaikka taipumus negatiivisuuteen) asuu meissä niin syvässä. Ajattelen, että niitä murheita ehtii kyllä sitten vatvoa kyllästymiseen saakka, kun ne kohdalle osuvat. Mutta niin kauan kun asiat ovat hyvin, saa siitä nauttia 🙂
Kauniisti kirjoitettu, positiivisuutta haluaisin oppia vai voiko sitä oppia?
Kiitos Lisa! Uskon, että positiivisuutta voi oppia! Kokeile vaikka kiitollisuuspäiväkirjaa, jossa mietit joka ilta kolme tai viisi positiivista asiaa päivästä. Ne voivat olla tosi pieniäkin juttuja. Kun positiivisia juttuja alkaa tietoisesti etsiä, kohta huomaat bongailevasi niitä pitkin päivää 🙂
Minä aloitin muutama viikko sitten tuon kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen, ja näin vähäisellä kokemuksella voin sanoa, että se toimii jopa tällä ei-niin-positiivisella-jollalla purjehtivalle. Suosittelen lämpimästi!
Kirjoitit kyllä todella kauniisti ja oivaltavasti positiivisesta elämänasenteesta ja sen vaikutuksesta.
Hyvin paljon samoja asioita olen pyöritellyt tällä viikolla mielessäni. Pääsin tällä viikolla kokeilemaan meditaatiota ja lisäksi olin mindfulness luennolla jossa käsiteltiin mm. kiitollisuutta.
Kiitos muuten ihanasta blogista. Uusi tuttavuus minulle 🙂
Kiitos paljon Mathias ja kiva, että löysit blogiini!
Hienoja ajatuksia, tiivistät hyvin omassakin mielessä pyörineet jutut. Välillä tuntuu, että positiivisesti asioihin suhtautuvia pidetään naiiveina, että heille ei vain ole vielä sattunut sitä suurta murhetta. Mutta kuten sanot, asenne on ainakin osittain oma valinta. Ja murheita on kaikilla eri kokoisia.
Juu, se on just näin. Tässäkin kommenttiketjussa on monta esimerkkiä siitä, että positiivisuus auttaa pois elämän kurjimmista karikoista.
Just tätä tarkoitin sinussa kommentissa instan puolella joku aika sitten..
Kiitos <3
Voi Kerttu, miten hyvä teksti!! Energistä ja positiivistä syksyä sinulle <3
Ps. Näin lauantaina eka kertaa ystäväni 11 viikkoista Chihu-pentua. Miten voikaan koira olla pieni 🙂
Voi, pikku-chuhu! Ei sitä enää muistakaan, miten pieniä ne ovat pentuina. Kiitos Erja kommentistasi <3
Kaunis postaus, hyviä ajatuksia ja pointteja. Asenne on se, mikä ratkaisee ja kun se on kunnossa, sillä pääsee suurempiekin kompastuskivien yli.
Itsellä on kulunut nyt 8 kk aivovammasta, joka oli kyllä oman elämän pysäyttävin hetki. Vauva oli vasta 1 kk ikäinen ja makasin oikeastaan koko joulukuun sairaalassa kallonsisäisen verenvuodon ja tukossa olevien aivoverisuonien kanssa. Näin kaiken kahtena 7 viikkoa (!) putkeen, lisäksi oli kourallinen muita oireita. Mutta kiitollisuus – se on se, millä selviää. Näin itse uskon. Olin kiitollinen siitä, ettei käynyt pahemmin; että sain suht hyvät ennusteet lääkäreiltä ja paranemisesta. Nyt vihdoin kontrollikuvausten jälkeen voin kunnolla huokaista; verihyytymä on kuihtunut itsestään pois, eikä kalloa tarvitse avata. Vasen korva humisee edelleen pulssin tahdissa, tämä jäänee pysyväksi vammaksi. Mutta pientä se on verrattuna monen muun tapaukseen. Asioita voi aina tarkastella monesta eri näkökulmasta. Ja kaikesta löytyy hyvää, kun osaa katsoa.
“[Gratitude] turns what we have into enough, and more. It turns denial into acceptance, chaos into order, confusion into clarity…it makes sense of our past, brings peace for today, and creates a vision for tomorrow.”
― Melody Beattie
—
Aurinkoista viikkoa sinulle! 🙂
Kiitos tarinastasi, en voi edes kuvitella mitä olet läpi käynyt. Nostan hattua asenteellesi, joka on selvästi testattu ääriolosuhteissa. Onneksi voit paremmin <3 Kiitos vielä kerran, Suvi!
Kiitollisuus, onnellisuus, positiivisuus elämää kohtaan. Meille on annettu elämä elettäväksi ei murehdittavaksi. Sitä koitan osaltani muistaa ja toteuttaa. Ikä ja elämänkokemus tuo ainakin armollisuutta itseään kohtaan.
”Olet sitä, mitä ruokit” – tätä koitan itselleni muistuttaa. Kaunis postaus ja hyvin kirjoitettu <3
Kiitos paljon! Tässä se oli kiteytettynä <3