Ikiomat Minna Parikan ballerinat

by Kerttu

Terveisiä tunteiden vuoristoradasta, jossa on pelätty, iloittu, jännitetty, koettu helpotusta sekä löytämisen iloa. Ja vähän rakastuttukin. Suurin osa näistä liittyy ihan muihin juttuihin kun tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen: Minna Parikan ballerinoihin.

Ihan vahingossa, niin kuin yleensä parhaat asiat elämässä tapahtuvat, poikkesin ohikulkumatkalla jyväskyläläiseen pikkuputiikkiin Minziin. Aikaa oli käytettävissä niukasti ja ajattelin, että ehtisin vähän vilkaista ympärilleni. Ja sehän oli menoa sitten!

Rakastan mekkoja, koska ne ovat niin helppoja: ylä- ja alaosa samassa paketissa 😉 Liikkeessä oli jo alkanut alennusmyynti ja ajattelin sovittaa muutamaa Mexxin mekkoa, sellaisia kesämenoihin sopivia. Kauppiatar toi minulle kenkien alla näkyvän pellavamekon ja totesi sen olevan näköiseni. 

Voi kuinka arvostankaan hyvää asiakaspalvelua ja sitä, että joku oikeasti ajattelee, mikä asiakkaalle voisi olla parasta. Kyseessä ei ole vain ”osta, osta”-mantra, vaan aito halu auttaa. Vedin mekon päälleni ja se istui kuin hanska.

Katsellessani mekon sävyjä mieleeni hiipivät etuikkunalla vienolla alelapulla varustetut ballerinat. Täydellistä turkoosia, piristävää keltaista ja tyylikästä mustaa sekä naisellinen hopeanhohtoinen rusetti. Mekon vyötäröä koristi täsmälleen saman sävyinen vyö. ”No, jos sitä ihan vaan kokeilisi.” Olen ihaillut kotimaisia Minna Parikan kenkiä jo vuosikausia ja haaveilun ykköslistalla ovat keikkuneet elegantit korkokengät.

Kun mekko oli päällä ja ballerinat jalassa, tunsin oloni yhtä aikaa tyylikkääksi ja kotoisaksi. Molemmissa oli -30 % hintalapussa, joten uskaltauduin kassalle. Sitten kotia kohti ikiomat design-kengät kassissa ja kohtuullisen typerä hymy huulillani. Jos joku olisi minulta aamulla kysynyt, millaiset olisivat minun ekat minnaparikkani, olisin kuvaillut kymmenen sentin koroilla olevat mustat korkokengät. Nyt mukana olivat aika erikoisen väriset ballerinat, jotka varastivat sydämeni sekunnissa.

Aina ei kannata tyytyä siihen tutuimpaan, turvallisimpaan ja todennäköisimpään vaihtoehtoon. Kun antaa mahdollisuuden, voi nurkan takana olla jotain uutta ja yllättävää. Vaikka kyllä minä vielä ne elegantit korkkaritkin haluan 😉

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Tuija 12 kesäkuun, 2013 - 6:01 pm

”Aina ei kannata tyytyä siihen tutuimpaan, turvalliseen ja todennäköisempään vaihtoehtoon. Kun antaa mahdollisuuden, voi nurkan takana olla jotain uutta ja yllättävää”.

Tämä kirjoittamasi hieno lause pätee niin monessa muussakin asiassa, kuten vaikka elämässä 🙂

P.S. asukuvaa odotellessa, vaikuttaa upealta kokonaisuudelta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:07 am

Juuri näin Tuija! Kun välillä poistuu mukavuusalueelta, voi saada enemmän kuin odottaa. Eikä tämä elämänfolosofia koske vain kenkiä 😉

Reply
Taija / My Little Pretty Things 12 kesäkuun, 2013 - 6:31 pm

Ihanat balleriinat 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:07 am

Kiitos Taija!

Reply
Vekarus 12 kesäkuun, 2013 - 6:34 pm

Vau, mikä setti! Asukuvaa odotellaan täälläkin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:07 am

Kiitos Vekarus, eiköhän sellainen kuva jossain vaiheessa tule 🙂

Reply
Saija 12 kesäkuun, 2013 - 7:09 pm

Ballerinat ovat ihan parhaita, varmasti näille tulee todella paljon käyttöä, kun käyvät kaiken kanssa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:08 am

Kiitos kommentista Saija! Käytän yleensä aika yksinkertaisia asuja, joten näillä saa vähän tyylikästä särmää 🙂

Reply
Adalmiinan Helmi 12 kesäkuun, 2013 - 7:22 pm

Voi miten söpöt ballerinat! Itse käytän paljon ballerinoja, kun ovat jalalle kepeämmät omassa työssäni. Korkeat korot laitan sitten vasta juhliin. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:09 am

Itse käytän korkoja ja ballerinoja kesäisin fifty-fifty. Toki niinä päivinä kun pitää paljon kävellä, valitsen baltsut. Kiitos Adalmiinan helmi!

Reply
Suvi / Omppula 12 kesäkuun, 2013 - 7:24 pm

Aika tömäkät kasarifibat tulee tuosta vihreästä. Mulla oli 80-luvun lopussa juuri tuota sävyä olevat sammarit, joissa oli korkea vyötärö. Ne olivat niiiiiin ihanat… Hienot kengät kyllä ja mekkokin, vuosikymmenestä riippumatta 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:10 am

Kiitos Suvi! Vihreä on aika jännä, riippuu valosta onko se minttu vai turkoosi. Kasarifoboista viis, on ne aika ihanat popot! 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 kesäkuun, 2013 - 3:24 pm

Siis fiboista 😉

Reply
Iisa 12 kesäkuun, 2013 - 7:44 pm

Yllättävä valinta, mutta kauniit kengät! 🙂 Asukuvaa odotellessa 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:10 am

Kiitos Iisa! Yllätyin itsekin 🙂 Kyllä se asukuva sieltä vielä joskus tulee 🙂

Reply
Tarjas Snowland 12 kesäkuun, 2013 - 8:16 pm

Oih :)!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:10 am

🙂

Reply
Plateful of love 12 kesäkuun, 2013 - 9:01 pm

Hih, nauratti tuo ”istui kuin hanska”. 🙂 Allekirjoitan myös tismalleen tuon viimeisen kommenttisi, että aina ei tarvitse olla sitä tuttua ja turvallista vaan välillä pitää antaa mahdollisuus jollekin erilaiselle.

Kivan näköiset ovat Parikat, söpöt! Ihania ulkoilutushetkiä niiden ja mekon kanssa. 🙂

Maiju

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:11 am

Eikös se ole ihan yleinen sanonta? 😀 Kiitos Maiju, kyllä näitä ulkoilutetaan tänä kesänä ahkeraan!

Reply
white and sweet. 12 kesäkuun, 2013 - 10:15 pm

Superihanat Parikat ja vieläpä alessa!!! Sekä kengissä että mekossa raikkaat värit, jotka niiiiin kuuluvat kesään, mutta kenkien etuna vieläpä se, että sopivat melko monenlaisen vaatteen kanssa; arkeen ja juhlaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:12 am

Yleensä käytän tosi simppeleitä asuja, joten kengillä saa vähän vipinää pukeutumiseen. Normihinnalla en olisi raaskinut ostaa, mutta nyt en raaskinut jättää kauppaan 🙂

Reply
Elle-Marie 12 kesäkuun, 2013 - 10:22 pm

Ihanat! Aivan erilainen väriyhdistelmä, mutta toimii suorastaan superhyvin!!:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:13 am

Kiitos Elle-Marie! Värit ovat aika erikoiset, mutta mikäs siinä kun kerran toimii! 🙂

Reply
Jenni 12 kesäkuun, 2013 - 10:47 pm

Vau, ompas tyylikkäät popot! 🙂 Harva saa aikaan tyylikkyyttä hauskasti, mutta Parikka sen osaa! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:13 am

Hyvin sanottu Jenni! Siinäpä se Parikan salaisuus 🙂

Reply
Vilhelmiina 13 kesäkuun, 2013 - 12:36 am

Oi ei miten ihanat!!!! Ihan täydelliset!!! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:13 am

Kiitos Vilhelmiina!

Reply
Sofia 13 kesäkuun, 2013 - 7:36 am

Oi rakastan minna parikkaa!! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:13 am

Ja syystä, ovat ne niin kauniita kenkiä!

Reply
Anonymous 13 kesäkuun, 2013 - 7:57 am

Voi ei aivan valloittavat! Hyvän löydön teit, eli kannatti ostaa sillä meneehän noi kengät mustakin asun kanssa 🙂 Toi mekko näyttää superraikkaalta!!!

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:14 am

Kiitos Heli! Mustaan asuun saa näillä vähän tvistiä, oikeassa olet!

Reply
Annika 13 kesäkuun, 2013 - 8:55 am

Ihanalta näyttää sekä mekko että kengät!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:14 am

Kiitos Annika!

Reply
Neiti Harmoniaa 13 kesäkuun, 2013 - 10:02 am

Jopa nuo palleriinat ovat suloiset ja näyttävät todella mukavilta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:15 am

Ne ovat tosi mukavat ja päätyvät ahkeraan käyttöön 🙂

Reply
mama@home 13 kesäkuun, 2013 - 10:21 am

Oi, heti tuli ihania muistoja,
kun mainitsit Minzin.
Tein sieltä aikoinaan ihania uniikkeja löytöjä, niinkuin sinäkin, silloin kun
opiskelin Jyväskylässä. Ja ne löydöt ovat edelleen käytössä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:15 am

Se on kyllä ihana liike! Sellaisia merkkejä saatavilla, joita muuten ei Jyväskylästä saisi. Ja mikä palvelu!

Reply
zubi 13 kesäkuun, 2013 - 10:48 am

Ihanan näköinen setti! Minzi on niin kiva putiikki. 🙂

Olisi muuten kiva kuulla vähän myöhemmin kun olet ehtinyt ballerinoja käyttää, että ovatko mukavat jalassa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:16 am

Kiitos zubi! Kerron sitten, kun olen sisäänajanut kengät. Sovituksessa vaikuttivat todella mukavilta 🙂

Reply
Anna 13 kesäkuun, 2013 - 10:58 am

Parikat on ihan parhaita kenkiä. Kivan näköisiä, niissä on aina joku ihana ’twist’ 🙂 Huippumukavat jalassa, korkeammatkin versiot ja kestävät pitkään. Noissakin on niin kivat värit että sopii yhteen varmasti jos jonkinlaisen asun kanssa. Mahtava löytö! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 11:17 am

Kiitos Anna! Nämä ovat ensimmäiset Parikkani, mutta eivät varmasti viimeiset 🙂 Värejä voi yhdistellä monella tavalla, joten varmasti näille kertyy tänä kesänä paljon kilometrejä!

Reply
Juuli /Ruvella 13 kesäkuun, 2013 - 9:00 pm

I-H-A-N-A-T! Parikat olisi mullakin hankintalistalla:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 13 kesäkuun, 2013 - 9:23 pm

Kiitos Juuli! Nämä eivät ole hankinta vaan sijoitus -vai miten se menikään? 😉

Reply
Anonymous 14 kesäkuun, 2013 - 7:59 am

Oi miten kauniit!!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 kesäkuun, 2013 - 12:05 pm

Kiitos <3

Reply
Sanna InspiredByLove 15 kesäkuun, 2013 - 9:24 pm

Suloiset balleriinat!! 🙂 Laitatko uuden kesäasun tiistaina? 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 kesäkuun, 2013 - 3:23 pm

Oi että, pitäiskö?! Nyt ainakin sataa vettä, joten näitä ei raaski märällä ulkoiluttaa 🙂

Reply

Jätä kommentti