Aprillia ja mutakakkua päälle

by Kerttu

Mukavaa pääsiäisen aloitusta!

Viime vuonna aprillipäivänä juksailin muuttavani maalle ja siirtyväni omavaraistalouteen ja tänä vuonna hauskuutuksen kohteena oli oman ”fanimalliston” lanseeraaminen. Kiva kuulla, että niin moni sai petkuhuiputuksesta hymyn huulille, se oli juuri tarkoituskin! Itsekin hihittelin postausta tehdessäni, sillä onhan fanipaidat omalla kuvalla ihan absurdi idea! (Paitsi äitini mielestä, tietenkin 😉

mutakakku-1-3

Kuraveden sijaan tarjoilen teille mutakakkua, paljon herkullisempi vaihtoehto! Minustahan on kuoriutunut tässä äitiyslomalla oikein kokki kolmonen ja leipuri hiiva, vaikka tosiasiassa luomukseni ovat todella yksinkertaisia. Mutakakkua en ollut ennen tehnytkään, mutta nyt päätin kokeilla ystäväni ja hänen pikkuisen tyttönsä vierailun kunniaksi. Resepti löytyi maku.fi-sivustolta.

mutakakku-1-2

HERKULLINEN MUTAKAKKU

 200 g  tummaa suklaata
200 g  voita
4 kpl  munaa
2 dl  sokeria
2 1/2 dl  vehnäjauhoja
1 tl  leivinjauhetta

Voitele (ja tarvittaessa korppujauhota) irtopohjavuoan (Ø 26 cm) reunat. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja pane vuokaan. Sulata suklaa ja voi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita suklaa-voiseos varovasti munasokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä mutakakkua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 17–25 minuuttia. Paistoaika vaihtelee sen mukaan, onko suosikkisi rakenteeltaan valuva vai kostean pehmeä mutakakku. Myös uunien paisto-ominaisuudet vaihtelevat. Kypsymistä kannattaa siis seurata tarkasti, jotta mutakakku ei paistu läpikypsäksi.

Anna mutakakun jäähtyä hetki vuoassaan ja siirrä leivinpaperin avulla tarjoiluvadille. Nosta halutessasi mutakakku hetkeksi jääkaappiin, jolloin kakun rakenne kiinteytyy. Voit myös tarjota mutakakun haaleana, jolloin sisus on valuvaa. Tarjoa lisäksi kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.

mutakakku-1

Näissä herkullisissa merkeissä on aloitettu pääsiäistunnelmat meillä! Nyt pitäisi vielä suoriutua vauvan ja viisivuotiaan kanssa ruokakauppaan, huh kun tulee hiki pelkästä ajatuksesta 🙂 Rairuohot kasvavat silmissä, kaapissa on pääsiäismunia ja huomenna pääsemme valmiiseen pöytään lammasaterian ääreen. Sehän kuulostaa ihan siltä, että kaikki on valmiina pääsiäisen viettoa varten!

Ps. Koska ne pääsiäiskukot muuten munivatkaan yöllä yllätyksen lapsen tyynyn viereen? Onko tämä perinne teillä käytössä?

Saatat pitää myös

8 Kommentit

anonyymi 2 huhtikuun, 2015 - 9:37 pm

lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ne puput liikkuu. Meillä laitetaan lauantai iltana myssyt sänkyjen alle ja voi sitä riemua kun aamulla herätessä pääsiäispupu on käynyt munimassa ihania suklaamunia. Hauskaa pääsiäistä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 3 huhtikuun, 2015 - 3:09 pm

Ai teillä liikkuu puput, meillä kukko on aina tuonut munan. Ihanaa pääsiäistä sinnekin, täytyy viristellä pieni yllätys la-su yöksi 🙂

Reply
Olivia 2 huhtikuun, 2015 - 9:48 pm

Sunnuntaiaamuna meillä minä olen aina piilottanut suklaamunia ympäri asuntoa ja lapset etsii ne ja tasajako niille sen jälkeen. Tosin lapsia enää yksi kotona (15 v) mutta vieläkin pyysi, että äiti piilotathan munia.
Hauskin pääsiäinen oli ehkä kaksi vuotta sitten kun tytär 18 v, hänen poikaystävänsä ja silloin 13 v nuorempi tytär yhdessä etsivät pääsiäisaamuna unenpöpperössä munia ja jakoivat ne yhdessä. Ihania muistoja.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 3 huhtikuun, 2015 - 3:09 pm

Ihana, kyllähän perinteistä pitää pitää kiinni! Mukavaa pääsiäistä sinne!

Reply
Mika Rautio 3 huhtikuun, 2015 - 12:03 pm

No minä olen varmaankin lukenut molemmat jutut nopeasti ja ottanut ne ihan todesta…

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 3 huhtikuun, 2015 - 3:09 pm

Oletko pitänyt minua kuitenkin ihan täysjärkisenä? 😀

Reply
Sanna 6 huhtikuun, 2015 - 7:20 pm

Kiitos taas ihanasta ohjeesta. Kokeilen piakkoin ☺. Meillä munia laitettiin muistaakseni pitkäperjantaina aamuksi piiloon. Siitä on jo nii monta vuotta kun viimeksi piiloteltiin, etten edes muist tarkkaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 huhtikuun, 2015 - 10:44 am

Paistoaikaa kannattaa tarkkailla, se riippuu niin uunista. Oma mutakakku olisi voinut olla vähän juoksevampi sisältä. Mutta herkkua se oli silti!

Reply

Jätä kommentti