Aidosti kotimainen Ommellinen

by Kerttu

Olen seurannut läheltä erään sympaattisen kotimaisen brändin kasvua. Minun ja Liisa Häklin esikoiset ovat samanikäisiä ja olemme yhtä matkaa avanneet päiväkodin porttia ja riisuneet lasten kurahousuja. Aina välissä juteltu bloggaamisesta, yrittäjyydestä, unelmista, ajanhallinnasta tai siitä, miltä tuntuu kun on tuhat rautaa tulessa.

Alkuun Liisa ompeli lapsilleen vaaatteita. Ja me muut äidit huokailimme, voi kun tällaisia voisi ostaa jostain! Kun Liisa huristi vaatteita oman kotinsa vintillä ja kuvasi uutukaiset blogiinsa, kommenttiboksissa huokailtiin, että voi kun näitä voisi ostaa jostain.

No, jos sitä nyt ihan pienen erän tekisi myyntiinkin, tuumi Liisa. Verkkosivut romahtivat kävijäpaljoudesta, sähköposti pullisteli tilauksia ja kommenttilaatikkoon sateli äkäistä palautetta, kun vaatteet olivat loppuneet sekunneissa. Liisa yritti selitellä, että ei ehdi ommella öisin enempää.

Nuorimmaisemme ovat taas aikalailla samanikäisiä.  Liisan hoitovapaalla kasvoi ja kehittyi pienen tyttären lisäksi myös Ommellinen. Pian oltiin vedenjakajalla; joko oli panostettava täysillä yrityksen kehittämiseen tai pidettävä ompelu pienenä yöharrastuksena lähinnä omilleen. Sydän (ja jatkuvasti tyhjenevä verkkokauppa) tiesi mitä piti tehdä, tätä tilaisuutta ei vain voi jättää käyttämättä.

Tehtiin isoja investointeja, yksi yrityskauppa, jätettiin varma ja hyvä vakivirka ja hypättiin täysillä maailmaan, joka saa Liisan säteilemään.

Ommellinen on aidosti ja sataprosenttisesti suomalainen. Monet merkit suunnitellaan täällä, mutta tuotanto on vaikkapa Virossa tai Portugalissa. Kurkkaapa sinne kotimaiseksi pitämäsi vaatteen sivusaumaan; lukeeko siellä designed in Finland vai made in Finland? Niillä on nimittäin aika suuri ero.

Vaatteiden kuosit suunnittelevat suomalaiset suunnittelijat ja vieraillessasi Ommellisen uudella kaupalla Jyväskylässä, näet omin silmin, kuinka ompelijat muuttavat kangaspakat viimeisteillyiksi ja oivaltaviksi vaatteiksi, joissa laatu tarkistetaan tarkkaan.

Liisa ei suunnitellut yrittäjän uraa, vaan ura valitsi hänet. Vintillä ompelevasta äidistä on tullut yrittäjä, joka työllistää neljä ihmistä ja pitää korkealla suomalaisen vaateteollisuuden lippua. Unelma syntyi oivaltavasta liikeideasta, tekemisen palosta ja ilosta:

– Moni kysyy, onko tämä ollut unelmani. Ei ole, ennenkuin nyt. Opiskelu ja virkatyö olivat jotain aivan muuta. Jossain kohtaa on vain tehtävä päätöksiä, luovuttava toisesta hyvästä, jotta voi saada vapauden tehdä toista. Valittava se, mitä ajatellessa huomaa hymyilevänsä.

Kävin uudella kaupalla, jossa todellakin paikalla on hymyilevä yrittäjä. Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siksi, että kysyntä ylittää tarjonnan.

 

Katselen hetken kädentaitajien työtä. Kangaspakoissa on leikkisiä ja värikkäitä kuoseja, romanttisia ruusuja ja skarppiä graafisuutta. Pehmoisimmissa kangaspinoissa on unelmanpehmeää merinovillaa,  väreinä musta, harmaa ja luonnonvaalea. Nips naps viimeiset langanpätkät häviävät ja takki viimeistellään silittämällä.

Vedän rentoilutakin ylleni, sen helmat heilahtevat kävellessäni. Haluaisin asua tässä koko talven. Liisa pohtii, miten rajoitetun eränsä myisi: osa myymälään, osa messuille ja osa verkkokauppaan. Kaikesta näkee, miten Ommellisella tehdään kaikki asiakas edellä.

Myymälä on auki tällä hetkellä vain kahtenä päivänä viikossa eli tiistaisin ja torstaisin klo 10-18 Sääkslahdentiellä Jyväskylässä. Verkkokauppa palvelee 24/7.

Siellä me taas nähdään päiväkodin portilla, riisutaan lasten kurahousuja ja jaetaan ajatuksia perheestä, ruuhkavuosista ja yrittäjyydestä. Siitä, miten unelmat kantavat ja miten kiitollinen saa olla.

Kahden pojan jälkeen tyttären saanut Liisa ihmettelee, kun tyttö ei suostu käyttämään kuin pinkkejä vaatteita ja minä saan vertaistukea pienen pojan kasvattamiseen. Liisa on varoittanut, että sieltä kotimaisen laatuhupparin taskusta voi hyvinkin löytyä hämähäkkejä.

Täyttä elämää.

Saatat pitää myös

12 Kommentit

Viivi syyskuu 12, 2017 - 9:18 pm

Ihana tarina. Tuntuu hyvältä kuulla, että Suomessa niin katoavalla tekstiilialalla voi onnistuakin. Todella positiivista kuulla, ettei ole mahdotonta näinkin saada elantonsa. Hyvää jatkoa Liisalle.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 14, 2017 - 1:58 pm

Kiitos Viivi! Ehkä taika on siinä, että vaikka ala on perinteinen, asioita ei tehdä perinteisesti. Toki vaatteet valmistetaan kankaasta ja langasta niin kuin kaikkialla muuallakin, mutta markkinointi yms hoidetaan moderneilla keinoilla. Ja intohimo, se synnyttää uutta!

Reply
Minttu syyskuu 12, 2017 - 9:58 pm

Tutustuin Ommelliseen viime keväänä. Viime viikolla kolahti postilaatikkoon rentoilutoppi. Aivan ihania vaatteita ja laatu ainakin keväällä ostetussa tuotteessa todella hyvä!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 14, 2017 - 2:16 pm

Ihana kuulla <3

Reply
Minnea/Minnean muruja syyskuu 13, 2017 - 9:53 am

Hyvä Liisa! Ihana kirjoitus!
Täytyypä käydä tutustumassa myymälään!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 14, 2017 - 2:17 pm

Kiitos Minnea!

Reply
Raili syyskuu 13, 2017 - 2:10 pm

Olen oman ompeluharrastukseni kautta tullut seuranneeksi Ommellisten sekä Liisan tarinaa ja kyllä tällaisen tarinan edessä väkisinkin herkistyy. Usko, että ihmisenä Liisa on mahtava tyyppi ja Ommellisten verkkokaupassa käyn jatkossakin, harmi vaan kun Jyväskylään päin ei ole asiaa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 14, 2017 - 2:18 pm

Kyllä, Ommellisen tarina on kyllä aivan ihana ja hattua nostan tälle perheyritykselle <3

Reply
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa syyskuu 13, 2017 - 4:22 pm

Ihana takki, minulle kanssa tuollainen!!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 14, 2017 - 2:20 pm

Siellä niitä on verkkokaupassa, elleivät jo loppuneet 😀 Mutta lisääkin tulee, lupaa Liisa.

Reply
Beada / me.superwoman syyskuu 15, 2017 - 3:01 pm

Juuri tätä minä taivastelin kun tutustuin ja selailin kokemuksia Balmuirin kaulaliinoista.. moni bloggaaja kirjoitti kuinka on onnellinen käyttäessään KOTIMAISTA tuotetta ja näin tukiessaan kotimaista tuotemerkkiä. Jaiks, mennyt hieman puurot ja vellit sekaisin. Eläköön oikeasti kotimainen <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 15, 2017 - 5:37 pm

Moikka! Balmuir itse korostaa olevansa eurooppalainen brändi ja tuotteet tehdään perheomisteisissa yrityksissä ympäri Eurooppaa. Toki se on Suomessa perustettu ja täältä liiketoimintaa johdetaan. Kuuntelitko podcastini, jossa oli vieraana Balmuirin perustaja Heidi Jaara? Todella mielenkiintoinen yritystarina!

Tästä löytyy podcast (25 min): https://www.acast.com/designtarinoita/1.heidijaara-balmuirintoimitusjohtaja

Reply

Jätä kommentti