Meidän koti näyttää siltä, kun joku olisi muuttamassa jonnekin. Eteisessä on pahvilaatikoita, olohuoneessa puoliksi koottu parvisänky ja vauvan huoneessa kymmenen purettua pahvilaatikkoa odottelemassa erästä stailausprojektia. Nurkassa seisoo pari rullaa tapettia ja kodinhoitohuoneessa odottaa purkillinen maalia. Sunnuntaisen katukirppiksen tavaroita on siellä täällä. Miehen isyysloma on päättynyt ja vauva ei yleensä nuku päivisin puolen tunnin pätkiä pidempään. Ja silti koko soppa vähän naurattaa.
Olen ollut aina vähän huono sietämään keskeneräisyyttä, enkä vieläkään voi loistaa taidoillani. Intoa monenlaisten projektien hoitoon olisi ja energiaakin, mutta ei yksinkertaisesti käsiä. Monesti perusasiat riittävät ja onneksi sitä voi tehdä suunnitteluportaan ajatteluhommia arjen askareiden välissä. Silti välillä tuntuu niin saamattomalta, kun joinakin päivinä suurimmat saavutukset ovat lämmin ruoka ja pyykinpesu. Tässä sitä on modernille naiselle opeteltavaa 😉 Mutta on kai se saavutus tavallaan sekin, että pelaa kaksi tuntia muumilautapeliä ja leikkii vauvan kanssa kukkuu-leikkiä harson kanssa. Kutittelee kainalosta ja kuuntelee, kuinka toinen kikattaa. Keittää ystävälle kahvit tai ajelee lasten kanssa sellaiseen kyläpaikkaan, jossa toinen tietää nämä kiireet jo puolesta lauseesta. Pikkuvauva on loistava opettaja sille, miten vain ollaan. Tai oikeastaan tämä vaatii tarkennuksen; miten ollaan aidosti läsnä!
Kun nämä varsinaiset projektit etenevät vähän hitaasti, niin otin uuden some-kanavan kokeiluun. Jo pari kuukautta sitten kirjauduin Snapchatiin ja nyt sain aikaiseksi aktivoitua siellä. Kurkkaa nimi modernistikodikas, siellä on jo pari noloa videota ja huomenna lupaan todistusaineistoa näistä hieman keskeneräisistä projekteistani 😀
Sanokaa nyt, että en ole ainoa, jolla on aina muutama projekti kesken? Rentoa iltaa ja viikonlopun alkua!