Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö
Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö

hyvinvointi

    hyvinvointi

    Kaikki ansaitsevat hemmottelua

    by Kerttu 29 lokakuun, 2015

    Mitä sinulle tarkoittaa hemmottelu? Omaa aikaa, kauneushoitoja, matkoja, rauhallisia koti-iltoja, maistuvaa ruokaa tai hyvää seuraa? Kun kymmenen viikkoa sitten käynnistimme IWELLO Oy:n vetämän hyvinvointivalmennuksen, ajattelin että projektin päätyttyä olisi ihana viettää päivä yhdessä mukavan tekemisen merkeissä. Ainakin itselleni selkeä päämäärä on projektien onnistumisissa se avainsana ja toki hyvästä työstä tai ponnisteluista pitää muistaa myös itseään palkita! Niinpä junailin meille kivan kiirettömän päivän yhdessä tekemisen ja hyvän ruuan äärellä.
    hemmottelu-1

    Päivä alkoi kuntotesteillä. No, ei nyt ehkä ihan hemmottelevin aloitus aamulle, mutta lomaviikon vuoksi siirsimme kuntotestien ajankohtaa ja saimme näin hoidettua testit kun porukka oli kasassa. Oli muuten helppoa hymyillä kulkiessa kohti De Cafen sisustuskahvilan lounassalaattia, kun kuntotesteissäni jokainen osa-alue oli parantunut huomattavasti!

    hyvinvointipaiva-IMG001

    Näin äitiyslomalla ikävöin De Cafen salaatteja, sillä se on töissä käydessä yksi suosikkilounaspaikoistani! Nyt olikin kiva viedä koko tyttöjoukko purkamaan valmennukset fiilksiä herkullisten salaattien äärelle. Kymmenen bloggaajan taipaleelle mahtui monenlaista tarinaa, eikä syksy ole ollut kaikille helppo. Oli mukavaa vaihtaa ajatukset ja analysoinnit omasta, tiimin ja valmentajan toiminnasta kaikessa rauhassa. Liian usein muuten unohdetaan palaute ja yhteenveto projekteissa. Aina pitäisi muistaa sen verran pysähtyä, että pohditaan mikä meni hyvin ja mitä olisi kenties voinut tehdä vielä paremmin. Palautetta annettiin paitsi itse itselle, myös valmentaja Hennalle. Uudet käynnistyneet IWELLOjengit toivottavasti hyötyvät kokemuksistamme. On ollut antoisaa toimia ns. testiryhmänä!

    hyvinvointipaiva-IMG005

    Jyväskylän Torikeskuksessa oleva De Cafe on siitä hauska kahvila että, kaikki sen huonekalut ja sisustustavarat ovat myynnissä. Monet tuotteista ovat aavistuksen liian romanttisia makuuni, mutta erityisesti valikoiman betonipenkit ja monet lyhdyt uppovat makuhermooni ihan täysillä. De cafe tarjosi jokaiselle listalta mieleisen salaatin, itse päädyin kana-vuohenjuustoon. Miksi ihmeessä kotona tehty salaatti ei maistu näin taivaalliselta?!

    hyvinvointipaiva-IMG006

    Kun kevyt lounas oli syöty, oli aika suunnata kohti päivän seuraavaa aktiviteettia. Jossain vaiheessa valmennustamme joku heitti ilmoille, että olisi hauskaa päästä kokeilemaan tankotanssia. Ajatus jäi muhimaan ja onneksemme Ready Set Pole -tanssikoulu toivotti meidät tervetulleeksi. Mielikuvissani tankotanssijat kevyesti pyörähtelevät tangon ympärillä, mutta ensikosketus tankoon paljasti, että kyseessä on armottoman kova laji. Mutta onneksi myös hauska!

    DSC_4772

    Ready Set Pole -tanssikoululla on uudet tilat Cygnauksenkadulla Jyväskylässä, toinen piste sijaitsee Kuopiossa. Päälajina on tankotanssi, mutta valikoimasta löytyy myös ilmajoogaa ja rengastrapetsia. Hauskaa on se, että lajeja harrastetaan pienryhmissä. Meitä ohjasti lajin saloihin taitava Heidi. Laji vaatii kehonhallintaa ja sellaisia lihaksia, joita ei ihan perushölkkälenkeillä ja -jumpissa tule aktivoitua. Vaikka laji tarjoaa haastetta, myös aloittelija saa onnistumisen elämyksiä.

    hemmottelu1-1-3

    hemmottelu-1-6

    Piret, Melina ja Sanna näyttävät mallia, miten hommaa hoidetaan. Katsoin muutamaa omasta kieppumisesta otettua valokuvaa ja olin tangon kanssa kuin merihädässä. Se ei vissiin ole se efekti, jota haetaan! Tunnin lopuksi opettajamme Heidi otti tangon haltuun. Hitusen kävi mielessä sellainen kömpelö photoshop-pila, jossa olisin vaihtanut oman pääni tuohon Heidin tilalle ja pokkana kertonut, että ”lopputunnista alkoi jo luonnistua”. Olisi varmaan mennyt ihan täydestä! 😉

    hemmottelu-1-3

    Jos joku haluaa lähteä kokeilemaan tätä hauskaa ja haastavaa lajia, niin Ready Set Pole lupasi antaa blogini lukijoille 25 prosentin alennuksen tankotanssin ja ilmajoogan ensikertalaisille suunnatuista alkeiskurssista Jyväskylässä tai Kuopiossa. Alennus on voimassa sunnuntaihin 7.11.2015 saakka ja saat alen kirjoittamalla lisätiedot-kenttään ”Modernisti kodikas -25%”.

    Samalla pitää vinkata jyväskyläläisten tankotaitureiden hyväntekeväisyyskalenterista, jonka tuotto menee kokonaan Hope ry:lle ja erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Tyylikästä Raudanluja-kalenteria voi ennakkotilata TÄÄLTÄ.

    hemmottelu-1-2

    Reilun tunnin tankotaiteilun jälkeen oli aika nostaa malja yhteiselle projektillemme! Tarjolla oli blogin kautta saatua Freixenet´n luomu-cavaa, suositus tälle kuohuvalle. Tässä vaiheessa kuntotestien ja tankotanssin jälkeen alkoi jo tuntua, että eiköhän ne päivän urheilut olleet jo siinä ja oli aika keskittyä toisenlaseen hemmotteluun!

    hemmottelu-1-4

    hemmottelu-1-7

    Itselleni tämä IWELLOjengi eli Elina, Melina, Tiia, Laura, Piret, Niina, Sanna sekä kuvasta puuttuvat Heidi ja Essi on muodostanut tänä syksynä ihan mahtavan tukijoukon. On ollut ilo asettaa tavoitteita, treenata yhdessä ja saavuttaa päämääriä tässä energiaa pursuavassa porukassa. Omalta osaltani koko projekti ylitti odotukset, enkä varmasti olisi onnistunut yksin läheskään näin hyvin. Jokaisen blogista löytyy muuten IWELLOjengi -tunniste, jonka kautta voi käydä lukemassa hyvinvointiprojektin kuulumisia.

    RSP2-1

    Ja siitä se ilta sitten vasta alkoikin… Palataan pian hemmottelupäivän toiseen osaan!

    Kolme kahvilakuvaa Melina / Minishow ja kuva minusta Heidi / Talo Luck. Kiitos <3

    29 lokakuun, 2015 4 Kommentit
    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Liikuttavat lukijatreenit

    by Kerttu 12 lokakuun, 2015
    12 lokakuun, 2015

    Bloggaaminen on yksinäistä puuhaa. Kun avaa illan hämärtyessä tietokoneen, ei pysty ajattelemaan sitä, kuinka moni juttuja lukee ja millaisia ajatuksia postaus ehkä herättää. Kommenttiboksiin terveisen jättää vain muutama prosentti lukijoista…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    Siivous tekee hyvää

    by Kerttu 11 lokakuun, 2015
    11 lokakuun, 2015

    Kaupallinen yhteistyö ja arvonta: SINI On aurinkoinen viikonloppuaamu keittiössä. Tytär piirtelee keittiön pöydän ääressä ja vauva päristelee syöttötuolissaan. Mies lataa puruja kahvinkeittimeen ja koira hössöttää jaloissa aamuruuan toivossa. Otan tehosekoittimen…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Se tunne kun pääsee tavoitteeseen (videopostaus)

    by Kerttu 10 lokakuun, 2015
    10 lokakuun, 2015

    Kun lähdin mukaan IWELLOn hyvinvointivalmennukseen, asetin itselleni tavoitteeksi pudottaa painoa ja nostaa kuntoa. Kaksi kuukautta myöhemmin voin todeta, että tämä reissu kannatti tehdä! Raskauskilot ovat historiaa ja liikunnan ilot tätä…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Viimeisten viikkojen rutistus

    by Kerttu 7 lokakuun, 2015
    7 lokakuun, 2015

    Voitteko uskoa, että hyvinvointivalmennusta on eletty jo kahdeksan viikkoa! Muistatko vielä mistä lähdettiin liikkeelle kaksi kuukautta sitten? Esittelin silloin meidän kymmenen bloggaajan IWELLOjengin. Energisen hyvinvointisyksyn alku -postauksessa kerroin hyvinvointiin liittyviä oivalluksiani…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    Tilanne vaatii kakkua

    by Kerttu 2 lokakuun, 2015
    2 lokakuun, 2015

    Eilen oli se odotettu päivä, että siivoojat tulivat kotiimme. Koko aamupäivän laitoin paikkoja kuntoon tavaroita järjestellen niin, että siivous olisi mahdollisimman helppoa, sujuvaa ja tehokasta. Yllättävän paljon sitä vaatetta, leluja,…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    3 valintaa – näin helpotan arkeani

    by Kerttu 27 syyskuun, 2015
    27 syyskuun, 2015

    Täytyy sanoa, että en todellakaan muistanut, millaista on elämä pienen vauvan kanssa. Siis sen lisäksi, että hän on tietysti ihana, valloittava ja valtavan rakas, hän on myös vaativassa vaiheessa. Puolivuotiaamme…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointi

    Tyttöjen puolesta

    by Kerttu 26 syyskuun, 2015
    26 syyskuun, 2015

    Maailma on täynnä vaaroja ja meidän vanhempien sydämet ovat syrjälläään. Kun raskaustesti näyttää plussaa, alkaa elämänpituinen matka, jolloin lapsesta on koko ajan enemmän tai vähemmän huolissaan. Se on myös hyvää…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Kutsu lukijatreeniin!

    by Kerttu 25 syyskuun, 2015
    25 syyskuun, 2015

    Tästä olenkin jo muutaman kerran hyvinvointipostauksissani maininnut ja nyt on aika kertoa tarkemmin, mistä on kysymys!    Meidän kymmenestä bloggaajasta koostuva IWELLOjengi haluaa kutsua blogiemme lukijoita ilmaisiin ja avoimiin yhteistreeneihin.…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Parhaat sovellukset hyvinvoinnin tueksi

    by Kerttu 22 syyskuun, 2015
    22 syyskuun, 2015

    Kaupallinen yhteistyö: DNA Tiedättekö mikä on ollut IWELLOjengin ja perheeni lisäksi paras apu hyvinvointiprojektissa? Kännykkä! Niin hullulta kun se kuulostaakin, on se ihan mahdoton tsemppari ja piiskuri, oikea hyvänolon renki. Olen saanut…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • 1
  • …
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • …
  • 12

Bloggaaja

Bloggaaja

Kerttu Pylvänäinen

Modernisti kodikas on sisustus- ja elämäntyyliblogi, jossa sukelletaan myös kuvien pintaa syvemmälle. Täällä inspiroidutaan kauniista ja hyvää mieltä tuovista asioista kuten modernin skandinaavisesta sisustamisesta, arjen estetiikasta, balanssin etsimisestä ruuhkavuosissa ja kesämökkeilystä.

Seuraa minua

Facebook Twitter Instagram Pinterest

Sisustus

  • Uusi sohvapöytä Adea Plateau

    5 elokuun, 2025
  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Ihanat rippi- ja Prometheusjuhlat kotona ja vinkit järjestelyihin

    24 elokuun, 2024

Mökkeily

  • Mökkikuvia ja kesäkuulumisia

    27 heinäkuun, 2025
  • Mökkipihan muutos – kulkupolkujen laatoitus

    27 lokakuun, 2024
  • Mökkikausi takana – mitä jäi mieleen?

    22 lokakuun, 2023

Tyyli

  • Kerttu x Ommellinen: vaatemallisto!

    8 maaliskuun, 2026
  • Täydellinen t-paita ja muita Toive-asuja

    8 joulukuun, 2024
  • Riva Clothing kokemuksia – vaatekaapin vastuullisia kulmakiviä

    14 joulukuun, 2023

Elämä & ajatukset

  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Kolme tapaa maksimoida loman vaikutus

    26 heinäkuun, 2024
  • Positiivisuus voi olla tapa selviytyä

    6 huhtikuun, 2024

Hyvinvointi

  • Jos hyvinvointi on valinta – olet onnekas

    23 tammikuun, 2024
  • Ennakointia ja edullisia kilometrejä sähköautolla

    30 kesäkuun, 2023
  • Valon vaikutus mieleen

    12 helmikuun, 2023

Matkailu

  • Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa

    4 joulukuun, 2024
  • Porvoo-vinkit: hotelli, luontopolku, kaupat, kahvilat, ravintolat

    14 heinäkuun, 2023
  • Kuninkaallisia tunnelmia

    23 toukokuun, 2023

Tagit

Ajatukset (118) arki (17) asuntomessut (17) blogi (7) blogihaaste (3) Elämä (381) Espanja (3) eteinen (5) hiukset (3) hyvinvointi (70) joulu (58) juhlat (23) jyväskylä (21) keittiö (32) kodinhoitohuone (3) kylpyhuone (7) lapset (35) lastenhuone (10) makuuhuone (18) marimekko (4) Matkalla (32) mielipide (14) muoti (7) mökki (82) olohuone (67) piha (20) Puutarha (26) rakentaminen (32) Remontti (6) resepti (11) ruoka (19) ruuhkavuodet (14) saunamökki (11) Sisustus (800) sosiaalinen media (5) syksy (14) takka (4) terassi (41) trendit (12) Tyyli (53) työhuone (3) uusi koti (26) vaatteet (21) Valaistus (5) vinkit (110)

Instagram

No any image found. Please check it again or try with another instagram account.

Arkistot

Bloggaaja

Modernisti kodikas bloggaaja Kerttu Pylvänäinen
Blogia kirjoittaa Kerttu Pylvänäinen, jolle koti on maailman tärkein turvapaikka.

Lue lisää

Suositut postaukset

  • 1

    Kerttu x Ommellinen: vaatemallisto!

    8 maaliskuun, 2026
  • 2

    Mökkisaunan kesäpäivitys: siivous & sisustus

    1 kesäkuun, 2019
  • VM Carpetin Hattara – uusi blogimatto?

    18 toukokuun, 2017

Viimeisimmät kommentit

  • Sp: Uusi sohvapöytä Adea Plateau
  • Stao: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Kerttu: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Laura: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Kerttu: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Pinterest

Cooked by Visual Friday


Takaisin ylös