Tyttöjen puolesta

by Kerttu

Maailma on täynnä vaaroja ja meidän vanhempien sydämet ovat syrjälläään. Kun raskaustesti näyttää plussaa, alkaa elämänpituinen matka, jolloin lapsesta on koko ajan enemmän tai vähemmän huolissaan. Se on myös hyvää huolta: sitä kaikenpeittävää rakkautta ja toivoa, että elämä kohtelisi omaa pienokaista hyvin. Kun lapsi kasvaa, on vain luotettava yhä enemmän siihen, että hän pärjää. Vaikka pahoilta asiolta ei voi sulkea silmiä, me täällä olemme hyvin onnekkaita. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista.

Kumpa omat siivet kantaisivat ja matkalla olisi onni myötä. 

plan-1

Sain kaupallisen yhteistyökutsun Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalta ja aihe on sellainen, josta en voinut kieltäytyä. Kampanjan nimi on ”Minun lakini” ja se puolustaa tyttöjen koskemattomuutta. Nyt tulee faktoja, jotka eivät ole kivoja tai kauniita. Ne ovat raadollisia, epäreiluja ja saavat kyseenalaistamaan jotain perusihmisyyteen kuuluvaa.

Maailmassa joka sekunti neljä tyttöä joutuu kouluväkivallan uhriksi. Joka päivä 337 000 tyttöä altistuu väkivallalle koulussa tai koulumatkalla. Tytöt joutuvat erityisesti seksuaalisen ahdistelun, väkivallan ja raiskausten uhreiksi. Syynä on usein se, että tyttöjen koetaan olevan poikia ja miehiä alempiarvoisia. Vaikka tyttöjen pahoinpiteleminen on kielletty kansainvälisissä laissa ja sopimuksissa, niitä ei noudateta, kunnioiteta tai valvota. Tytöt hyväksyvät kohtalonsa, sillä häpeän ja leimautumisen pelossa he eivät halua kertoa väkivallasta.

Aivan kertakaikkisen kamalaa. 

plan-1-2

Viime kuukausien uutisia seuratessa vain vahvistuu ajatus siitä, että maailma on meidän yhteinen. Totta on, että meillä on osunut elämän lotossa seitsemän oikein ja lisänumero juuri sillä hetkellä, kun olemme syntyneet suomalaisessa sairaalassa. Emme ole voineet valita sitä, minne olemme syntyneet ja keiden lapsiksi. Sitä ei voi valita kukaan. Vastasyntynyt lapsi on ihan samanlainen, syntyi hän sitten Helsingissä tai köyhässä kehitysmaassa. Pieni, avuton ja kaiken rakkauden, hoivan ja turvan ansainnut. Ja koska maailma ei tasaa onnea, meidän ihmisten on toimittava.

Ei pieni puu vielä myrskyistä tiedä, ei pieni puu vielä myrskyä siedä. Ole suojana pienelle suuri puu, jotta pienellä juuret vahvistuu. 

plan-1-3

Planin Minun lakini -kampanjan tavoite on yksinkertainen: saada mukaan enemmän hyviä ihmisiä kuin niitä, jotka pahoinpitelevät ja ahdistelevat koulua käyviä tyttöjä. Maailman laajuisessa kampanjassa tämä tarkoittaa 10 miljoonaa ihmistä! Voiko klikkauksella vaikuttaa? Nyt tarvitaan joukkovoimaa ja sitä syntyy, kun käyt Minun lakini -sivustolla klikkaamassa ”sitoudu” -nappulaa. Voit myös jakaa kampanjaa Facebookissa tai Twitterissä ja olla lisäämässä ihmisten tietoisuutta aiheesta. Samalla sivulla voit halutessasi tehdä myös rahalahjoituksen. Mutta ainakin klikkaa, joohan! Se vielä sinulta 12 sekuntia. Klikkauksen viesti on yksinkertainen: ”Puolustan tyttöjen oikeutta turvallisen koulunkäyntiin ja samalla kehoitan maailman johtajia tekemään samoin”.

UWpjMxCN49HRJox1_cHO0DZ1XaRGFKcwVqLsfN0KFRA,psVZRh-p459WbkjnBImPQ_QYM7uSvvEUavVUp1T9VQU

Kun katson tämän postauksen kuvia, näen tyttöjä eri puolella maailmaa. Toiset vilkkaan liikenteen keskellä, hieman jännittyneinä, toinen toisistaan turvaa hakien. Toiset matkalla koulusta, turvaa ja seuraa toisistaan saaden. Mistähän he puhuvatkaan? Mitä tänään opimme? Mitä leikkejä leikkisimme? Tyttöjä yhdistää uteliaisuus elämään, jonka pitää olla pienelle turvallinen seikkailu. Uuden oppimista, elämyksiä ja ennen kaikkea ylpeyttä siitä, että saa olla tyttö. Maailman ihanin tyttö.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. 

5dnmSuZfLeshR3rPHNcbb2ndkuwNLot5DzBiyctIutI

Saatat pitää myös

Jätä kommentti