Tein tammikuussa uuden vuoden lupauksen. Siinä ei liene mitään uutta, aika moni tekee. Tämän lupauksen tein kuitenkin tammikuussa 2023 eli vuosi sitten. Halusin alkaa pitää itsestäni parempaa huolta.
Elän monin tavoin hyvää elämänvaihetta nelikymppisenä. Lapset ovat jo koululaisia, työura hyvällä mallilla, parisuhdeasiat kunnossa ja monia vaikkapa kotiin ja mökkiin liittyviä haaveita on toteutettu. Omaa aikaa on kiivaimpien ruuhkavuosien jälkeen hiipinyt vuorokauteen. Kolmestakympistä neljäänkymppiin elin aika paljon muiden ehdoilla, kuten pikkulapsiarjessa helposti käy. Nyt on ollut aika siirtää oma hyvinvointi enemmän keskiöön, sillä sen avulla olen parempi ihminen kaikille läheisilleni, mutta ennen ennen kaikkea itselleni.
Kuuntelen, kuinka naiset saattavat puhua itsestään ja itselleen aika ikävästi. ”Juna meni jo”- ajattelu nelikymppisenä on aivan puppua, tässä sitä vasta paraatipysäkillä odotellaan, että minkä junan kyytiin haluaa hypätä! Minä valitsin sellaisen kuljetuksen, jossa henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vaaliminen on prioriteettilistalla korkealla ja ennen kaikkea saan oppia uutta ja haastaa itseäni.
Usein uudenvuoden lupauksissa asetetaan itselle lyhyen aikavälin tiukka tavoite. Päätin tehdä toisin ja asettaa itselleni pitkän aikavälin lempeän tavoitteen. Mikä ihmeellinen oivallus, että minulla ei ole kiire minnekään, ainakaan kolmessa viikossa juhlapukukuun tai kesäksi kuntoon. En tarvitse yhtään neljän viikon kärsimysnäytelmää, jossa elämästä karsitaan kaikki ilo ja jäljelle jää suorittaminen. Jos haluan pysyviä tuloksia, on tehtävä pysyviä ratkaisuja. Jos haluan, että elämääni kuuluu jatkossakin juhlat, matkat, spontaanius, herkuttelu ja satunnaiset aallonpohjat, on löydettävä valinnat, jotka kestävät tämän kaiken.
Aloin miettimään, mitkä asiat minua pitkällä aikavälillä inspiroivat. Tietenkin se, että säilytän toimintakykyni mahdollisimman pitkään hyvänä. Siihen tarvitsen vahvan kropan. Luontaisesti lihasvoima on suurimmillaan noin kolmekymppisenä ja sen jälkeen tie menee valittettavasti alaspäin, jos mitään ei tee. Keski-iässä lihasvoiman lasku kiihtyy, kun naisilla estrogeenin tuotannon hiipuminen vähentää lihaskudoksen määrää – lihasmassaa – entisestään. Siis jos lihaksistaan ei pidä huolta treenaamalla.
Näin itseni 20 vuoden päähän vahvana mummona, joka voimailee ja lenkkeilee. Ehkäpä Espanjan auringon alla. Ehkäpä leikkii hippaa lastenlasten kanssa, nostaa heidät ketterästi reppuselkään. Mielikuva inspiroi ja liikuttaa minua yhtä aikaa. Sellainen haluan olla.
Oleellista on löytää tekemiseen kiireetön asenne. Aloitin pienillä muutoksilla ja ihan perusasioilla. Siis kaikkihan meistä ”tietää” miten pitäisi syödä, nukkua ja liikkua, jotta voi hyvin. Ihan perusasiat ovat tavallaan helppoja. Lisää kasviksia ja vähemmän herkkuja, säännöllinen ruokarytmi, lisää (hyöty)liikuntaa ja pikkuisen lihaskuntoa päälle. Aikaisemmin nukkumaan, jotta ehtii levätä ja palautua. Me tiedetään kaikki nämä, mutta miksi se on silti niin hemmetin hankalaa?
Tiesin itseni ja kärsimättömyyteni, joten palkkasin maaliskuussa elämän ensimmäisen kerran personal trainerin, Satu-Lotan. Hänen kanssa lähdin opettelemaan pitkää peliä. Vaikka minulla oli painotavoite (10 kg pois), se ei ollut pääasia. Oleellista oli löytää kestävä ja innostava elämäntapa, joka tuntuu omalta, eikä kenenkään lainaelämältä.
Hän toi minulle lempeyttä, kokonaiskuvan ymmärtämistä ja käsitystä siitä, että aloittamisen jälkeen asioita syntyy lopulta ilman itsekuria, kun hyvän kierteen saa päälle.
Usein uudenvuoden lupauksissa asetetaan itselle lyhyen aikavälin tiukka tavoite. Päätin tehdä toisin ja asettaa itselleni pitkän aikavälin lempeän tavoitteen.
Viime keväänä oli joitain terveyshaasteita ja siksi sainkin keskittyä ensin ruokaan. Viisi ateriaa päivässä, riittävästi proteiinia, sopivasti hiilihydraattia ja pehmeitä rasvoja. Kilot alkoivat karista pikkuhiljaa, viitisen kiloa kesään ja toinen samanmoinen jouluun. Hidas tahti on tehnyt sen, että en koe olevani kieltäytynyt mistään, mutta perusta on kunnossa ja arkiruoka säännöllistä ja terveellistä.
Liikkumisesta on tullut koko ajan ihanampaa, kun olo kevenee ja kunto kasvaa, jaksaa paremmin ja endorfiinit jylläävät treenin jälkeen kuin tuhat volttia pitkin kehoa. Kesällä ostin juoksuvyön ja aloin hölkötellä koiran kanssa ja syksyllä teimme jo kympin lenkkejä, vähän vahingossa kun oli niin mukavaa molemmista. Ostin kahvakuulat kotiin ja mökille ja katsoin YouTubesta lyhyitä ohjattuja treenejä, sain vähän voimaa lisää ja pitikin ostaa vielä yksi isompi kuula, kun oli niin mukavaa treenailla.
Syyskuussa otin kaveriporukan kannustuksesta kortin CrossFit40100-salille. Olin innostunut ja kauhuissani samaan aikaan. Mietin olevani varmasti kaikkein surkein tunnilla, mietin, mutta sinne vaan sukelsin sekaan. Nopeasti tajusin, että en kisaa ketään vastaan, vaan voitan itseni joka kerta kun menen tunnille. Ensin kävin pari kertaa viikossa, sitten kolme, joskus jopa neljä. Viidestä kerrasta menin jumiin, malttia siis! Olen saanut laittaa lisää painoja ja oppia uusia taitoja. Haaveilen, että jaksaisin vetää yhden lauan. Tarvitsen vielä lisää voimaa, eikä haittaisi, jos kehonpainoa olisi hieman vähemmän nostettavana.
Olen ymmärtänyt olevani onnekas, sillä olen voinut tehdä valintoja hyvinvointini puolesta. Kukaan ei lupaa tervettä huomista, mutta meidän arjen valinnoilla on iso merkitys. Nyt ajattelen olevani elämänmittaisella hyvinvoinnin matkalla, jossa saan tehdä hyviä valintoja, oppia uutta, haastaa itseänäni ja myös epäonnistua ja mennä askeleita taaksepäin. Olen kärsimätön monessa asiassa, mutta nyt ymmärrän, että oikotietä ei ole. Tämä ei ole projekti, vaan tämä on elämä. Arki ja juhla samassa paketissa: jonka tärkeimpinä kulmakivinä ovat terveys , hyvinvointi, elämänilo, energia ja resiliessi. Olen matkalla, mutta en koskaan perillä.
Jos elämäsi on täynnä, siihen ei voi lisätä mitään. Ensin tarvitsee purkaa kuormaa, jotta uusia asioita tai tavoitteita voi lisätä. Joskus siihen auttaa aika, joskus lasten kasvu, joskus työpaikan vaihto ja joskus prioriteettien muuttaminen. Kukaan meistä ei ole koskaan niin nuori, kun olemme juuri tänään. Sinulla ja minulla on oikeus viihtyä omissa nahoissaan, sillä niitä ei voi vaihtaa.
Äläkä ainakaan anna kertoa itsellesi, että olisi liian myöhäistä.
Kuvat: Mari Mansikkamäki / Visual Friday Shock Absoberin Instagram-kampanjaan. Voitte uskoa, että olin epämukavuusaluella, mutta silti julkaisen ne.