Copenhagen Half Marathon

Suuria tunteita, itsensä ylittämistä ja urheilun riemua ja repivyyttä. Tätä tarjosi tänään juostu Kööpenhaminan puolimaraton. Eilisen sadepäivän jälkeen sää oli ihanteellinen; hapekas, pilvinen ja ennen kaikkea kuiva. Minulta jäi elämäni toinen puolimaraton juoksematta, haikeana katselin muiden askellusta. Mutta myös onnellisena, juoksuja tulee ja menee, minäkin ehdin vielä. Myös muutama muu juoksukoululainen joutui jäämään huutosakkiin, joten saimme hyvät kannustusjoukot kokoon. 

Kun yli 11 000 ihmistä juoksee, siinä on urheilujuhlan tuntua. Tähän joukkoon mahtuu kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä ihmisiä. On pariskuntia, jotka ovat lähteneet yhdessä juoksemaan. On perheitä, jossa lapset on pakattu juoksurattaisiin isän ja äidin hölkätessä. On edesmenneen ystävän muistolle juoksevia kaveriporukoita, joiden RIP-teksti paidassa kertoo juoksun tarkoituksen. On harrastustiimejä ja riemukkaita joukkueita, himourheilijoita ja harrastelijoita. 

Nämä pojat ne kipaisivat 21 kilometriä huimaan aikaan 1:02. Katselin heidän askellustaan 16 kilometrin kohtalla, eikä voi kun ihmetellä joidenkin huimaa treenimäärää ja lahjakkuutta. 

Kauniin reitin varrelle oli tehty monenlaisia piristysruiskeita juoksijoille ja myös sankoin joukoin reitin varrelle saapuneille kannustajille. Muun muassa orkesteri, DJ ja sambaryhmä vauhdittivat menoa ja nostivat hymyjä huulille. Yleisö kannusti kaikkia juoksijoita ja hauskaa oli huomata, miten jotkut osasivat nauttia tsemppauksesta ja saivat siitä selkeästi extraenergiaa. 

Maalisuora oli erittäin pitkä ja ennen maalia liikutuin monta kertaa lähes kyyneliin katsellessani juoksijoita. Näin huimia tuuletuksia, uupumusta, kaverin vilpitöntä kannustamista ja käsi kädessä maaliviivan ylittäviä pariskuntia. Näin äitejä, jotka ottivat pienen lapsensa yleisöstä radan puolelle ja he taittoivat viimeiset metrit yhdessä maaliviivan yli. Näin suunnatonta helpotusta ja itsensä ylittämisen suurta riemua. Eniten ylpeä oli oman juoksukouluni tytöistä, joista jokainen reitille lähtenyt pääsi maaliin saakka hienolla suorituksella. Yhdessä totesimme, että viimeiset kilometrit ovat ennen kaikkea asennelaji. 

Suurin kiitos kuuluu Kipinä Personal Training-studiolle ja valmentajallemme Joonakselle. Hän on sytyttänyt liikunnan riemua, yhdessä tekemisen iloa ja saanut meistä jokaisen haastamaan itseään.