Kaksi viivaa testissä

Kaksi viivaa koronatestissä.  Siihen loppui se pitkä odotus ja väistely, olivat ensimmäiset ajatukseni.

Kaksi vuotta jokainen suunnitelma on alkanut sanalla ”jos”. Jos ollaan terveenä, jos ei ole rajoituksia, jos sitä ja jos tätä. Koko elämää on leimannut jossittelu ja epävarmuus. Alkuvuodesta, kun näki miten uusi muunnos viruksesta alkoi valtaamaan alaa, jos alkoi muuttua mielessäni muotoon kun. Ei ollut enää siitä kysymys, saako taudin vain enemmänkin, millaisena sen saa ja milloin. Mieli laski koko ajan ”hyviä” ja huonoja hetkiä sairastaa. Sanoin miehellekin, että tulis nyt, kohtelisi lempeästi ja katoaisi. Vaikka samaan aikaan tietenkin toivoin, että emme sairastu. Vaikka moni sairastaa koronan flunssamaisena tai muuten lievänä, oli myös omassa tuttavapiirissä ihmisiä, joilla ei käynyt niin hyvä tuuri. Terveys on pyhä ja ainutlaatuinen asia, joka haluan vaalia ja kunniottaa.

Kaksi viivaa kuopuksen testissä lopetti kiireen. Lapsi oli kaksi päivää kuumeessa ja sen jälkeen diagnoosiksi muuttui äidin mielessä helvetin tylsistynyt.  Oli tietenkin ihana nähdä, että poika toipui nopeasti ja oli taas pian oma energinen itsensä. Päivä pojan positiivisen testin jälkeen omassa kurkussa alkoi tuntua karheutta. Eka kotitesti oli negatiivinen ja seuraavana päivänä lisääntyivät sekä oireet, että viivat testissä.

Olo oli  rauhallinen ja jotenkin vähän jopa helpottunut, odotus loppui ja jossittelu muutti muotoaan. ”Jos oireet ei tästä pahene…”.  Kuumetta ei noussut missään vaiheessa, mutta päätä särki, väsytti, yskitti ja nenä alkoi vuotamaan. Sykkeet kohosivat portaissa alakerrasta yläkertaan. Nukuin yli kellon ympäri kropan huutaessa lepoa.  Seuraavana yönä sitten vastapainoksi valvoin. Olo oli heikko, mutta samaan aikaan koko kahden vuoden aikana aivoihin iskostuneet viestit muodostivat paikkaansa uudelleen.  Vaikka kokemus on yksilöllinen, on korona koko maailman yhteinen riesa.

Sitten parissa päivässä saatiin plussat myös lopulle perheelle. Onneksi miehen kanssa heikoimmat päivät menivät peräkkäin ja jompi kumpi jaksoi viedä koiran pihalle. Viimeisenä joukkoon liittyi tytär lievillä oireillaan.

Vointi on nyt kaikilla hyvä ja olen oikeastaan tyytyväinen, että nyt tämä homma alkaa olla tällä erää perheeltämme taputeltu. Aina voi tulla käännekohtia olossa, aina voi pukata uusia variantteja ja ihan mitä vaan.  Mutta en jaksa enää pelätä, jossitella ja odottaa.

Juuri nyt tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Kaipaan normaalia, enkä mitään uutta normaalia,  vaan vanhaa kunnon normaalia elämää. Norja, Ruotsi ja Tanska ovat jo poistaneet rajoitukset ja jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, Suomi tulee muutaman viikon perässä.

Toivotan sydämestäni hyvää vointia kaikille ♥