Voi elämä. Joka tuutti huutaa vinkkejä pikadieetteihin ja superjumppiin, jolla saa pepun piukaksi ja vatsan litteäksi rantakautta varten. Media nostaa esiin upeita painonpudotustarinoita ja fitnessbuumi jyllää kovempana kuin koskaan. Tunnen naisen, joka on ollut kaksikymmentä vuotta laihdutuskuurilla! Onko hän hoikka? Arvaatte vastauksen, ei ole. Mutta hänellä on jatkuvasti tunne siitä, että pitäisi laihduttaa. ”Ei voi syödä sitä, ei voi mennä tänne, ei voi pukeutua noin…” Koska ei ole #rantakunnossa.
Olen äärettömän iloinen siitä, että blogimaailmassa puolustetaan luonnollisia kauneusihanteita. Mainion Noora&Noora -blogin tehokaksikko laittoi liikkeelle #rantakunnossa-haasteen ja minulle sen toimitti Home via Lauran -Laura. Aiheeseen ovat tarttuneet monet bloggaajat, olet ehkä törmännyt haasteeseen mm. Marian, Karlan tai Adalmiinan blogeissa? Perusidea on yksinkertainen: vastustetaan epärealistisia kauneusihanteita ja kannnustetaan itsensä hyväksymiseen. Näillä kahdella asialla ei ole itse asiassa mitään tekemistä vaakalukeman tai kehonkoostumuksen kanssa. Kyse on enemmänkin hyvästä olosta, terveestä itsetunnosta ja minäkuvasta. Photosopin ja Instabeautyn valtaamissa medioissa on liian helppoa vertailla itseään muihin ja löytää itsestään epätäydellisyyttä.
Rantakunto-sana on jo sinällään kovin latautunut. Kesä tulee ja kelit lämpenevät. Ihmiset menevät mökeille ja uimarannoille nauttimaa auringon hehkusta ja pitkän talven jälkeen ihoa hellivästä lämmöstä. Ei siellä kukaan mennessä ratsaa rasvaprosenttia. Sinne mennään viettämään aikaa ja nauttimaan, ei arvostelemaan tai arvioimaan toisten vartaloita. Näin pari kuukautta synnytyksestä voisin kriiseillä kadonnutta vyötäröäni, mutta enemmänkin ikävoin juoksukuntoani. Kun kävin tällä viikolla puhumassa bloggaamisesta ysiluokkalaisille, muistelin omaa yläasteaikaani. Epävarmuus itsestä, omasta elämästä, ystävyyssuhteista ja tulevaisuudesta leimasi elämänvaihetta, jolloin periaatteessa ihminen on vielä hyvin huoleton. Mitä enemmän ikää on mittarissa, sen helpompi on ollut itseni kanssa elää. Iloitsen aika pienistä arjen asioista ja nautin kauneudesta ja visuaalisesti viehättävistä jutuista ilman, että minun itseni pitäisi näyttää muotilehden sivulta repäistyltä.
Tyttölapsen äitinä lupaan ja vannon, että en koskaan soimaa ulkonäköäni tyttäreni kuullen. Enkä tietysti pojankaan. Omat käytösmallimme siirtyvät huomaamatta seuraavalle sukupolvelle, enkä juuri mitään muuta toivo niin paljon, kun että saa rakennettua lapsilleni ehjän ja terveen minäkuvan. Sellaisen, jossa ymmärretään omat vahvuudet, suhtaudutaan heikkouksiin kehityskohteina tai ominaisuuksina. Terveelliset elämäntavat toki ovat tavoiteltava asia. Ajattelen, että elämästä nauttimiseen kuuluu myös hyvä ruoka, herkut ja laiskottelu. Tänäkin kesänä suuntaan rannalle, jos viime kesän uikkarit kiristävät niin ostan uudet vähän isommat. Mukana menossa ovat ne muutamat herkku- ja raskauskilot, mutta mikään mahti ei pidä minua pois biitsiltä hellepäivänä. Onnellisuuteni tai rantakuntoni ei ole kiloista kiinni, vaikka toivonkin että saan palata hyvänolon painooni vielä tänä vuonna.
Itsevarma ja muut kauniisti huomioiva ihminen on aina kaunis. Lempeää viikonloppua!
18 Kommentit
Hyvä kirjoitus ja muutenkin pidän blogistasi 🙂 Samoja ajatuksia minulla, koska olen kolmen kuukauden ikäisen vauvan äiti. Ja mitä juoksukuntoon tulee, se palautuu nopeasti!
Kiitos Saara! Minnehän vastaukseni kommenttiisi on oikein kadonnut vai vastasinko unissani? Juoksukunto palautuu onneksi lenkkeilemällä, nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua että saan omaa kroppaa takaisin. Onnea sinulle myös pikkuisesta vauvasta!
Kerttu! Susta huokuu juuri se hyvä olo, josta kirjoitit – tämän olen havainnut aiemminkin ja se on yksi niistä syistä, miksi seuraan blogiasi. Vaikka kyse onkin sisustusblogista, on sen kirjoittajan persoonalla suuri vaikutus siihen, jaksaako blogia lukea. Hymysi ja itsevarmuutesi on niitä asioita, jotka tekevät sinusta ja kenestä tahansa kauniin eikä niillä ole mitään tekemistä rasvaprosenttien kanssa. Kiitos hyväntuulisesta, skarpista mutta rennosta blogista ja kaunista kesää <3!
Lämmin kiitos Mari! Kylläpä tuli hyvä mieli sanoistasi 🙂
Tosi hyvä kirjoitus! Olen vanhempi kuin sinä, mutta on hienoa, että te nuoretkin ajattelette juuri noin. Ollaan onnellisia itsemme kanssa ja nautitaan elämästä. Ihanaa kesän jatkoa!
Kiitos Sanna! Olen huomannut, että elämä on paljon mukavampaa kun ei stressaa pikkuasioista 🙂
Tähän ei ole mitään lisättävää. Näin instan puolella jo otsikon, jolloin päätin että haluan lukea tämän jutun rauhassa. Jälleen kerran oivallisesti ja niin elämänmakuisesti kirjoitettu. Ollaan onnellisia siitä, että olemme juuri tällaisia joiksi meidät on tarkoitettu ja olemme sitä juuri nyt. Sillä vain tällä hetkellä on oikeasti merkitystä <3.
Just näin Jutta! Kun ei käytä aikaansa ja energiaansa pikkuasioiden murehtimiseen, ehtii tehdä elämässä paljon enemmän oikeasti kivoja juttuja 🙂
12 vuotta yläasteen päättymisen jälkeen en kyllä ole oppinut olemaan tyytyväinen itseeni enkä kyllä luovuta. Olen kerran kaksi kertaa sen jälkeen ollut melko hyvässä kunnossa itse sitä arvostamatta ja aion edes siihen vanhaan vuoden siällä päästä. On hirveää kun ei voi ostaa niitä vaatteita mitä oikeasti haluaisi. En voi nauttia kesästä. En käydä juhlimassa. En vain voi vaikka kuka sanoisi mitä yhtä kaunista ja lämmintä kuin tekstissäsi.
Hei! Oletko ollut tyytyväinen itseesi silloin, kun olet ollut omasta mielestäsi hyvässä kunnossa? Toivottavasti löydät balanssin itsesi kanssa, uskon että olet todella kaunis juuri sellaisena kuin olet!
Itse olen suht sinut itseni kanssa, tavallinen nainen ja siihen tyytyväinen. Omat pohdintani on mullakin ollut, mua on kiusattu yläasteella ja suht hyvin siitä ylipäässyt.
Mulla äiti on suhtautunut itseensä leppoisasti ja arvostavasti ja sama tarttunut minuun.
Minua on jäänyt mietityttämään anopin suhtautuminen itseensä, hän on urheilullinen reilu viiskymmentä. Siis todella hyvässä kunnossa, ja ollut aina urheillullinen ja hoikka, nuorena kuulemma alipainoinenkin. Edelleen saattaa esim. synttäreillä / muissa juhlissa todeta isoon ääneen, ettei voi syödä kakkua muuta herkkua, koska SIITÄ LIHOO. Kukaan ei hänen kommenteihin reagoi, mutta olen jäänyt miettimään, et miten voi olla mahdollista, ettei edes juhlissa voi nautiskella…
Juuri näin! Uskon, että monella kyse on enemmänkin asenteesta elämään kun lopulta kiloista tai kaloreista. Jokainen ymmärtää, että joskus juhlissa tai muussa tilanteessa nautittu herkku ei näy lantiolla, jos syömiset ja liikkumiset ovat muuten balanssissa. Ja ehkä juuri siinä, että pitää ääneen sanoa vaikkapa juhlatilanteissa lihomisesta tms. aiheuttaa myös kanssajuhlijoille epämukavan fiiliksen. Minä olen sitä mieltä, että jos ei itse halua ottaa, niin sitten on parempi tehdä oma valinta vähin äänin 🙂
Tuo Rantakunnossa on huippu kampanja – siihen postaus tulossa, haluaisin vaan löytää jonkin oikein hyvän kuvan siihen lisäksi 🙂
Moi Katja! Kommenttisi oli eksynyt roskakoriin, onneksi kävin sen sieltä pelastamassa. Joko olet tehnyt oman postauksesi aiheesta?
Aivan ihana postaus ja niin asiaa! Kauneusihanteet ovat nykyään todellakin väärityneet ja ikävällä tavalla ihmiset niitä kohti jopa pakonomaisesti hamuaa. Toivottavasti jokainen osaisi olla itsestä ylpeä, nauttia omasta kropastaan ja itsestään. <3
Kiitokset Laura! Elämässä voi käyttää paljon energiaa vääriin asioihin. Jos on oikeasti paha olla, sen murehtimisenergian voi käyttää hyvän olon löytämiseen oli kyseessä sitten painonpudotus tai positiivisen ajattelun harjoitukset 🙂
Omaan vartalooni suhtautumisen muutti 15-vuotiaana silloinen poikaystäväni. Tarkasti en muista, mitä hän sanoi, mutta viesti oli selvä; olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet ja on syytä olla ylpeä omasta kehosta. Sitä ajatusta olen siitä lähtien kantanut mukanani. Vaikka muotoni ovat muuttuneet vuosien varrella, on tuo elämänohje jäänyt mieleeni ja sen avulla olen pystynyt arvostamaan omaa kehoani ihan eri tavalla, vaikken siihen aina täysin tyytyväinen olekaan (kukapa olisi). Tuollaisen tsempin tarvisi jokainen teini-ikäinen, ehdottomasti 🙂 Kiitokset siis silloiselle viisaalle teinirakkaudelleni, hänen ansiostaan osaan arvostaa itseäni.
Upea poikaystävä sinulla oli, uskoisin että jokaisen viisitoistavuotiaan pitäisi kuulla juuri nuo sanat!