Pieni tyttö askarteli isänpäiväksi kortin. Hän liimasi koristeet, leikkasi sydämet ja kirjoitti tekstin vielä epävarmoilla harakanvarpaillaan. Kortti laitettiin postiin, mutta vastausta ei juuri koskaan tullut. Tyttö kasvoi isommaksi, mietti mikä hänessä on vikana. Tuli vuosia, kun korttia ei lähetetty, oma hiljaisuus tuntui yhtä kurjalta kuin vastaamattomuus.
Lapsi kasvoi lähes aikuiseksi, sai ensimmäisen kännykän. Tekstiviesti isälle isänpäivänä tuntui kolkolta tavalta onnitella, mutta kuitenkin parempi kuin ei mitään. Niin, onnitella mistä? Lämmöstä, läsnälosta, tuesta ja kannustuksesta? Sanotaan, että tytön eheän itsetunnon rakentumiseen paras lääke on isän rakkaus.
Jossain vaiheessa tyttö mietti, että hän kyllä pärjää ilmankin. On isäpuoli ja isoisä, on suvun voimanaiset, jotka kannattelevat. Mutta vielä aikuisenakin, isänpäivä tuo tullessaan haikeuden. Tytöstä on tullut äiti, joka opettaa sukupolvien ketjun merkitystä omille lapsilleen. Niille kahdelle viattomalle ja täydelliselle, jotka eivät osaa edes kaivata puuttuvaa. Jossain kohtaa puntit vaa´assa kääntyivät; enää se joka jää paitsi ei olekaan tyttö, vaan isä tuolla jossain.
Tiedän, että hän ajattelee. Ehkä sen pitää riittää.
Olen ylpein, onnellisin ja kiitollisin omien lasteni rakastavasta isästä. Halaavasta, kannustavasta ja ennen kaikkea läsnäolevasta. Eikä vain isänpäivänä, vaan 365 päivää vuodessa.
Sillä rakkaus muuttuu merkitykselliseksi silloin, kun sen näyttää.
15 Kommentit
Kaunis ja koskettava kirjoitus Kerttu ❤️
Vaikka isä olisi olemassa, ihan lähellä omaa elämää, voi kokemus olla täysin sama. Nimen omaan lähellä elämää, ei osana sitä.
Kiitos Riikka <3 Näin se menee ja jokainen aikuinen saa itse valita, miten elämäänsä elää. Kyse on teoista, eikä sanoista.
<3
<3
❤️
<3
Kun itse on jonkun rakastava äiti tai isä, on kovin vaikea ymmärtää, miten joku voi? Hylätä lapsensa. Kaikissa tarinoissa on yleensä kaksi puolta, ja harvemmin ne puolet ovat musta ja valkoinen.
Nykyisin on kaikenlaisia perheitä, ja se on ihan normaalia. 30 + vuotta sitten maailma oli valitettavasti kovin toinen 🙁
Minun mieheni on isätön. Toki isä on, elossakin, mutta he eivät ole koskaan tavanneet. Tarina ei kerro miksi. Mutta tunnen tarinan toisen puolen myös hyvin. Sain murrosikäisenä tietää, että minulla on vanhempi velipuoli. Jos velipuolellani olisi isä, minua ei olisi. Tarinaan liittyy vahvasti uskonto. Ja asia on kovin vaikea meille kaikille, isälleni todennäköisesti eniten.
Jos asia edelleen vaivaa tarinan tyttöä, ainahan voi ottaa puhelimen käteen ja soittaa 🙂
Hyvää isänpäivää <3
Hei P!
Maailma on onneksi muuttunut 30 vuodessa ja uuden sukupolven isät ovat edeltajiään aktiivisempia ja osallistuvampia, onneksi näin <3
Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia, lapsen näkökulma on aina varmasti jotenkin vaillinainen, vaikka lapsi olisikin jo aikuinen. Tarinan tyttö välillä soittaa ja välillä kirjoittaa, joskus jopa tapaa. Mutta mikään ei tunnu muuttuvan.
Hyvää isänpäivän iltaa sinnekin <3
Voi Kerttu. Kyynel silmäkulmassa, tämä kiteyttää ajatukset – selviää ilmankin vaikkei se ikävää vie pois. Ollaan kiitollisia omista perheistämme ja lasten iloista isänpäivänä. <3
Henna
http://www.stoori.fi/pakkomielteita
Kiitos Henna, ollaan kiitollisia siitä mitä on <3
Samoilla ajatuksilla juhlin minäkin isänpäivää. Ja lähetin sen tekstiviestin. Laitoin terveiset lapsilta, vaikka ainoastaan kaksi vanhinta edes muistaa minun isääni. Onneksi on meilläkin mieheni, minun isäpuoli ja miehen isä. On mitä oikeasti juhlia. ❤️
Voi Elina, tiedän tuon tunteen <3 Täälläkin saatiin juoda kakkukahvit mieheni, appiukon ja isäpuolen kunniaksi, isoisä sai puhelinsoiton. Mahtava liuta mahtavia miehiä, on syytä myös kiitollisuuten.
<3
<3
Todella koskettava kirjoitus. Kiitos siitä.