Esikoinen, tienraivaaja

”Määrätietoinen esikoinen, joustava keskimmäinen, hurmaava kuopus ja itsenäinen ainokainen.” 

”Esikoinen on tunnollinen suorittaja, kuopus huoleton ilopilleri.”

Kuinka paljon sisaruussuhteet tai niiden puute vaikuttaa ihmisen luonteeseen?

Vietin viikonlopun tyttöni kanssa Helsingissä. Sen, joka syntyi ihan vasta ja on nyt on kuitenkin kohta yhdeksän. Hän on mahtava tyyppi, niin kuin tietenkin kaikki vanhemmat ajattelevat lapsistaan. Tyttären kanssa meillä on ihan erityinen yhteys, olemme monessa asiassa samanlaisia; nopeasti innostuvia, usein sosiaalisesti rohkeita ja kipakan topakoita paketteja.

Näissä reissuissa tajuaa, miten ihana tuollainen iso lapsi oikein onkaan. Ehkä kotona oleva rakas uhmaikäinen vielä korostaa sitä eroa tähän omatoimisempaan versioon. Eikä kolme- ja lähes yhdeksänvuotiaita tarvitse vertailla, mutta selvää on tämän ikäisen kanssa voisi lähteä vaikka maailmanympärysmatkalle ilman huolta.

Ihan kotimaassa kuitenkin pysyttiin nauttimassa annos populaarikulttuuria, kun norjalaiskaksoset Marcus ja Martinus esiintyivät aurinkoisessa Kaisaniemen puistossa. Koska 120 senttinen lapsi ei tietenkään näe ihmispaljoudessa mitään, saa äiti lunastaa lupauksensa ”teen mitä vain puolestasi”. 1,5 tunnin treeni 20 kg lisäpainolla eli konsertti kahdeksanvuotias hartioilla on ihan kelpo liikuntasuorituskin, äitipisteiden ropinasta puhumattakaan.

Me olemme molemmat esikoisia. Hänelle on siunaantunut yksi pikkusisarus, minulle isompi liuta. Suuren perheen esikoisena olen opppinut vastuunkantajaksi, koska muita vaihtoehtoja ei edes ollut. Kun teini-iässä saa kolmeen vuoteen kolme pientä sisarusta, omaksi rooliksi muokkautuu sekoitus vapautta ja vastuuta.

Vapautta siksi, että äidillä ei yksinkertaisesti ole aikaa vahtia jokaista askeltasi. Kun koulu sujuu ja harrastuksiin mennään, saa omaa aikaa käyttää aika vapaasti.  Toisessa vaakakupissa on vastuu. Aika pian sai alkaa tienaamaan omia rahoja, hoitamaan pienempiä sisaruksia ja auttamaan kotitöissä. Muistan olleeni kateellinen ainoille lapsille, joilla ei juuri ollut velvoitteita.

Tyttäreni lapsuus tulemaan erilainen, sillä tulen vahtimaan häntä teini-iässä kuin haukka. Haha, ei minun oikeasti todennäköisesti tarvitse, sillä hänen isänsä tekee sen. Vakavasti puhuttuna kaikki riippuu kaikesta, eikä mitään jäykkiä ohjenuoria voi vielä rakentaa.

Toivon, että voin tarjota omille lapsilleni, sekä esikoiselle että kuopukselle mahdollisuuden sopivaan vapauden ja vastuun komboon. Ennen kaikkea toivon, että kohtelen heitä tasapuolisesti, vaikka he ovatkin luonteeltaan erilaisia. Itse ainakin koin, että nuorena minulta esikoisena odotettiin enemmän kuin muilta. Tämä on täysin subjektiivinen kokemus, eikä välttämättä perustu faktaan. Sain myös syitä niskoilleni, välillä syystä ja välillä syyttä. Toisaalta opin ottamaan vastuuta, hoitamaan asioita ja tarttumaan toimeen. Olen kiitollinen tiiviistä perheestä ja siitä, että meillä sisaruksilla on ihan aina toisemme.

Joskus nuorena suuressa perheessä kasvaessa suurin toiveeni oli, että joku olisi ehtinyt kunnolla kysyä, mitä minulle kuuluu.Siksi vaalin näitä reissuja vain yhden lapsen kanssa, jossa ehtii oikeasti keskittymään hänen ajatuksiinsa. Se, että tyttönen rakasti jokaista konsertin hetkeä sai minutkin nauttimaan ja viihtymään. Hartioilla konkreettisesti äitiyden taakka.

Se, että näkee oman lapsensa onnellisena, on paras palkinto. Se ei vaadi hotelliöitä ja kalliita konsettilippuja, vaan pysähtymistä yhdessä. Kuuntelemista, kikattamista ja joukon höpsöjä vitsejä. Uusia ystäviä, kuten nämä But I´m a human, not a sandwich-blogin Iinan pikkuneidit; esikoinen ja keskimmäinen.

Esikoinen on tienraivaaja.  Jokaisen on toki tehtävä oma polkunsa, mutta pienempiä sisaruksia auttaa, että vanhemmat ovat käyneet omat kasvukipunsa sen ensimmäisen kanssa, testanneet vapauden, vastuun ja hermojen rajoja.

Sanotaan, että esikoisen syntyessä syntyykin kolme uutta ihmistä, vauva, isä ja äiti.