Värikäs verhosovitus

by Kerttu

Heippa!

Täällä on ollut aikamoinen kangasshow käynnissä, sillä hain Marimekolta verhopaloja sovitukseen. Kyselinkin teitä mielipiteitä Millaiset verhot Myyn kaveriksi -kirjoituksessa, lämmin kiitos kaikista ideoista ja ajatuksista!

Sovitukseen otin värikkään Räsymaton, Kipon, Tilkkutäkin ja Karkutiellä -kankaan. Korttelin kuviointi menee vaakatasossa, joten siitä myyjä ei suositellut sivuverhoja. Tosin tässä myymälässä ei ollut sitä kangasta valikoimassa. Ihanan iloista ja värikästä tunnelmaa kankaat tarjosivat. Tytär oli myös innoissaan ja olisi halunnut valita kaikki. Ehkä kuitenkin päädymme tekemään pientä karsintaa 😉

Tässä vähän tunnelmia sovituksesta.

Kuvat otin niin, että kuosia ja väritystä voi verrata huoneen pinkkiin tehosteseinään. Kangaspalat ovat vain huolimattomasti heitetty verhotangon päälle, joten asetteluun ei kannata kiinnitää sen kummempaa huomiota. Oma suosikkini näistä on värikäs Räsymatto, mutta pidän kyllä kaikista muistakin! Valinta on jälleen hirmuisen vaikeaa. Karkuteillä-kankaan kanssa on vähän kohdistamisongelmia, sillä kuvio on niin suuri.

Valaisimeksi huoneeseen on tulossa Muuton Myy keltaisena. Tänään soittelin tilaukseni perään Finnish design shopiin, sillä olen odotellut lähetystä jo pari viikkoa. Huomenna selviää, että mikä siellä kestää. (Muutenkin valaisinrintamalla menee vähän heikosti, sillä Block pimeni eilen.)

Yritän olla suoraviivainen päätöksen teossa, jotta saadaan joskus valmistakin aikaan. Lopputuloksena tyttären huoneesta tulee reipas, raikas ja tyttömäinen. Juuri sellainen kun omistajansakin <3

Ps. Kertokaahan bloggaaja-kollegat, että miksi Bloggerin kuvanlataussysteemi on muuttunut ja miten nykyään kuvat keskitetään? Juuri kun jonkun oppii, niin johan tulee muutoksia. Voi tätä nykyaikaa 😉

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Anonymous helmikuu 13, 2013 - 7:25 pm

Räsymatto, se on ehdottomasti paras =)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:57 pm

Se on hieno!

Reply
Johanna helmikuu 13, 2013 - 7:56 pm

Räsymatto on minunkin suosikki ja sopisi hyvin muuhun huoneeseen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:57 pm

No niinpä, raikas ja pirteä kuosi!

Reply
Laura helmikuu 13, 2013 - 8:01 pm

Räsymatto sopii kyllä parhaiten seinän kanssa yhteen, mutta oma valintani olisi Kippo. Edelleen siitä samasta syystä, että Räsymattoa on jo nähty niin monessa kodissa. Tuon syyn ei tietenkään pidä(/pitäisi) antaa vaikuttaa omaan valintaan ja mieltymyksiin. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:58 pm

Totta, että Räsymatto on kaikkein tunnetuin kuosi. Mutta voiko klassikkoon täysin kyllästyä? 😉

Reply
zubi helmikuu 13, 2013 - 8:01 pm

No kyllä minäkin alan näiden kuvien perusteella kallistua Räsymattoon. Ihania kankaita ja upeaa värienergiaa! Ja hienoa että olet saanut kankaat kotisovitukseen, aika poikkeuksellisen hyvää palvelua.

Blockin kanssa täytyy olla tosi varovainen kun laittaa lamppua sisälle. Itse laitan sen aina talouspaperin kanssa. Jos lampun pintaan tulee vähänkin rasvaa sormista, niin kärähtää helposti pimeäksi. Mun mielestä tuo valaisin on muutenkin suunniteltu oudosti, koska sisälle tulee uunilamppu, vaikka siis tosi ihana ja kaunis valaisin onkin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:58 pm

Yksimielistä porukkaa täällä 🙂 Kiitos Block-vinkeistä, kyllä mua vähän harmittaa kun ihan uusi valaisin on nyt jo pimeänä.

Reply
Laura helmikuu 13, 2013 - 11:03 pm

Blockeissahan on paljon myös viallisia johtoja, edelleen. Joten jos lamppu palaa monta kertaa, niin suosittelen vaihtamaan johdon uuteen.

Reply
IMAGE black and white helmikuu 13, 2013 - 8:38 pm

Ehdottomasti Räsymatto. Tuosta huoneesta tulee niin pirteä. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:59 pm

Todellinen väripommi!

Reply
Anonymous helmikuu 13, 2013 - 9:01 pm

Hei! en itsekkään laittaisi räsymattoa juuri tuosta syystä, että se on niin nähty! Kivoja uusia raikkaita kangasidoita on muutkin ja sopii nin kauniisti tuohon seinään.. -Ellena

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 10:59 pm

Eikös olekin vaikea valinta! Toisaalta Räsymatto on jo niin klassikko, että kuosi kestänee aikaa vaikka onkin jo aika tuttu…?

Reply
Sonjaa helmikuu 13, 2013 - 9:31 pm

Karkuteillä ja räsymatto miellyttävät ehkä eniten silmääni, mutta kaikki ihanan pirtsakoita 😉 Odatan mielenkiinnolla uusia kuvia 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:00 pm

Karkuteillä on hauska, mutta iso kuvainen kuosi on haasteellinen. Kuvia tulee, kun valmista tulee 🙂 Ja jos joskus edes vähän päivä paistaisi, että saisi järkeviä kuvia 🙂

Reply
Marit helmikuu 13, 2013 - 9:32 pm

Räsymaton kannalla täällä myös 🙂 Itselläkin pohdinnassa pojun huoneeseen uudet verhot, perjantaina kangaskauppaan hypistelemään 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:01 pm

Nämä ovat niin vaikeita valintoja, kun vaihtoehtoja on niin loputtomasti. Mutta kivaa hommaa tämä on 🙂

Reply
Maribel helmikuu 13, 2013 - 9:45 pm

Olen edelleen Räsymaton kannalla. Voi että miten ihana huone tytölläsi tuleekaan olemaan kun kaikki uudet ihanuudet on paikoillaan!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:01 pm

Kiitos Maribel, uskon kyllä että tulee riemukkaan näköinen huone 🙂

Reply
Sanna helmikuu 13, 2013 - 10:05 pm

Räsymatto 🙂 Aika yksimielinen on yleisö 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:02 pm

On kyllä selkeäsanainen raati 😀

Reply
H helmikuu 13, 2013 - 10:07 pm

Jeps, Räsymattoa äänestän minäkin. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:02 pm

Se on kyllä niin hauska kuosi!

Reply
Anonymous helmikuu 13, 2013 - 10:23 pm

Tuo joka näyttää vierekkäisiltä helminauhoilta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 13, 2013 - 11:02 pm

Eli se on juuri Räsymatto. Yksimielistä sakkia olette 🙂

Reply
Onnen Omenia helmikuu 13, 2013 - 11:40 pm

Olipas kiva löytää toinen Jyväskylän seutuvilla asusteleva bloggaaja 🙂 Tuo aina ihan omanlaisen tunnelman blogin lukemiseen, kun tietää että samoilla huudeilla pyöritään 😉 Niin ja räsymatto on kaunis 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 14, 2013 - 7:00 pm

Jep, täällä ollaan! Hauskaa tosiaan, kun on samalta seudulta bloggaajia 🙂 Kirjauduin sinulle lukijaksi!

Reply
Sanna InspiredByLove helmikuu 14, 2013 - 12:49 am

Räsymaton puolesta täälläkin liputetaan! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 14, 2013 - 7:01 pm

Kiitos Sanna, se on kyllä ihana kuosi!

Reply
Anna helmikuu 14, 2013 - 9:50 am

Minä kyllä sanoisin että Kippo. Räsymatto on mielestäni aavistuksen levoton lastenhuoneessa, jossa muutenkin tapahtuu paljon ja on kaikkea pientä yksityiskohtaa leluineen ja muine pikkutavaroineen.

Mun täytyy sanoa, että Block on menettänyt maineensa jo valaisinrintamalla. Kuten johonkin aikaisempaan postaukseen sanoin, toivottavasti teille osuu kunnollinen. Ei osunut, enkä montaa tiedä, joiden Block toimisi kuten pitäisi. Kauniskaan esine ei ole minkään arvoinen, jos se ei sovellu siihen käyttötarkoitukseen, johon se ensisijaisesti on tehty.

Reply
Anna helmikuu 14, 2013 - 9:51 am

Oh, BTW, mun kuvanlataus on kyllä ennallaan? Käytän Chromea.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 14, 2013 - 7:04 pm

Kiitos Anna! Tuo Block on kyllä vähän pettymys, uskon että liikutin sitä silloin kun polttimo oli vielä kuuma. Olisi pitänyt odottaa, että se jäähtyy kunnolla. No, pian selviää onko vika johdossa vai polttimossa…

Reply
Anna helmikuu 15, 2013 - 9:33 am

Liikutit tai et, kyllähän valaisimen pitäisi tuollaista arkipäiväistä käyttöä, kuten sen liikuttamista kestää. Toivottavasti vika selviää, ja saatte lampun vielä toimintaan 🙂

Reply
Anonymous helmikuu 14, 2013 - 11:01 am

Kippo ehdottomasti. Isommat ja selkeämmät linjat miellyttävät silmää. Mielestäni tuossa Räsymatossa on tuo kuvio minusta hiukan liian pientä, ja värejä jotenkin liikaa noin pienessä kuviossa, ja siksi näyttää äkkiä levottomalta? Äh, vaikea selittää, mutta toivottavasti joku ymmärtää 🙂

Meidän ekaluokkalaisella on myös melko samanvärinen pinkki seinä ja muut seinät valkeaa. Ensin verhona oli Marimekon Lumimarja, pinkeillä marjoilla tottakai. Nyt vuoden verran siellä on ollut Vallilan Mandariini, pinkki-musta-valkoisena. Ja meillä on vain toisella puolella ikkunaa yksi täysleveä ja -pitkä verho niin ei mene liian tukkoon koko huone kun verhon värit on niin voimakkaat.

Minulla ollut nyt pari vuotta Block pienemmässä koossa ja ei ole kyllä ollut mitään ongelmaa lampun kanssa. Toivottavasti kyse on vain polttimosta ettei mene koko lamppu vaihtoon.

-Tiia-

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 14, 2013 - 7:03 pm

Kiitos Tiia ajatuksistasi. Tykkään kyllä Kipostakin, kaunis ja selkeä. Hyviä kangasvalintoja teillä, kuulostaa tosi hyvältä. Täytyy toivoa, että vain Blockin polttimo olisi palanut. Harmittaa kyllä, kun uusi valaisin on rikki.

Reply

Jätä kommentti