Vaaleanpunaisissa fiiliksissä

by Kerttu
Nyt on kuulkaas kevättä rinnassa! 

Yksinkertaisia, mutta kauniita asioita: marmorilaatta alustana, pikkuiset pullot maljakkoina sekä kirkkaan kevyt Block-valaisin. 

Lauantai-iltana sytytin tulen takkaan ja oikaisin itseni sohvalle uuden sisustuslehden kanssa vain todetakseni, että sohvalla ei näe lukea. Sunnuntaiaamun jumppana siirsin sohvan takaisin tutulle ja turvalliselle paikalle. Nyt sohvan ja jalkavalaisimen suhde on optimaalinen, sillä Soihtu antaa sekä lukuvaloa sohvannurkkaan että epäsuoraa valoa kattoon. Siinä se nyt viikon tai vuoden, mistä näistä sisustusharrastajan mielenliikkeistä tietää 😉

Hento vaaleanpunainen näyttää ihanan keväiseltä ja muitakin merkkejä on ilmassa. Pyykkikopassa on jälleen kurahousupyykkiä ja selkää jomottaa neljävuotiaan pyöräilyharjoitusten jäljiltä. Lenkkikuume on nousussa ja uuteen juoksukouluun on jätetty ilmoittautuminen. Ikkunat näyttävät armottoman likaisilta ja ilmeisesti koristearonia-aidankin voisi jo pätkäistä. Käsilaukkuvarustukseen on lisätty aurinkolasit ja eteisen kaapissa on kevättrenssi ja untuvatakki vierekkäin. Ei mene enää pitkään, kun luonto herää ja siinä samassa suuri osa suomalaisistakin 😉

Maanantaikin on melkein selätetty, siinä vielä yksi syy hymyyn. Mukavaa uutta viikkoa!

Saatat pitää myös

22 Kommentit

Päivi 10 maaliskuun, 2014 - 6:42 pm

Hei vaan!
Löysin blogisi viime vuoden lopulla ja olen siitä asti seurannut sitä aktiivisesti. Tyylisi on aika paljon sitä, mihin oma makuuni on muuttunut, vaikka koti on suurelta osin vielä entisessä maalaishenkisessä kuosissa. Kahden viimeisen vuoden remonttikohteet edustavatkin uutta tyyliäni.

Olit lähettänyt helmikuun Avotakkaan kuukauden lukijakotikuvan. Onneksi olkoon voitostasi! Kuvaasi katsellessa innostuin itsekin laittamaan kuvan Avotakalle ja sinun tyyliiisi napakasti rajattu kuva yksityiskohdasta. Ja arvaa mitä? Sain juuri sähköpostiini viestin, että olin kuvallani voittanut Kekkilän ruukkuportaan! Että kiitokset vaan onnettarelle!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:02 pm

Hei Päivi! Kiva kuulla että tykkäät blogistani! Onnea kovasti lukijakuvan julkaisusta, aina kannattaa yrittää! Pitääpä bongata lehdestä kuvasi 🙂

Reply
Päivi 12 maaliskuun, 2014 - 8:07 pm

Poikkeuksellisesti kuvaa ei julkaista 🙁 Kyseisen palstan ulkomuoto muuttuu ja kuukaudenlukijakuvasysteemi jää kokonaan pois.

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 10 maaliskuun, 2014 - 7:10 pm

Meilläkin ollaan innoissaan keväästä ja pinkistä, sattumoisin minäkin tein tänään postauksen pinkeistä kukista 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:04 pm

Pinkki piristää 🙂

Reply
Sanna InspiredByLove 10 maaliskuun, 2014 - 7:27 pm

Hahaa siellä on vaaleanpunaisissa tunnelmissa siis myös! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:04 pm

Kyllä, enemmän tai vähemmän jo tammikuusta alkaen ;D

Reply
Sanna InspiredByLove 12 maaliskuun, 2014 - 4:37 pm

Mulla oli elämäni ensimmäinen hetki ilman vaaleanpunaista juuri nyt tänä talvena 😀 Tuntui koko ajan että jotain puuttuu. Se kyllä raikastaa niin hyvin <3

Reply
Anonymous 10 maaliskuun, 2014 - 7:38 pm

Ihania, ihania kuvia. Niin kaunista ja hempeää! Täälläkin sisustusvimma ja olohuoneen sisustussuunnittelu loppusuoralla. Uudet kalusteet olohuoneeseen tilataan tällä viikolla, kun vanhat on kaikki nyt myyty! 🙂 Vaaleanpunaista tulee meillekin ehdottomasti pienessä määrin, niin kaunis ja keväinen se on! 🙂

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:05 pm

Kiitos Heli! Voi vitsi, sä olet jo päässyt loppusuoralle sisustussuunnittelussa. Olen varma, että lopputulos on upea!

Reply
Anonymous 10 maaliskuun, 2014 - 7:57 pm

Kerta kaikkisen ihanan näköistä 🙂
Enpä olisi varmasti edes huomannut sohvan siirtymistä jos et olisi maininnut 😀
Sinun innoittamana minä taidan lisätä ripauksen vaaleanpunaista myös meidän olohuoneeseen 🙂

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Terv. Suvi

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:05 pm

Moi Suvi ja kiva kuulla 🙂 Pieni määrä pinkkiä piristää kummasti!

Reply
Jenna - Kotiovella 10 maaliskuun, 2014 - 8:31 pm

Ihanat hempeet pinkit <3 sopii kivasti kevääseen!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:06 pm

Kiitos Jenna! Kukilla on niin kiva tuoda väriä kotiin 🙂

Reply
Erja / Ihmeidentekijät 11 maaliskuun, 2014 - 7:20 am

Hempeää viikonjatkoa sinulle 🙂 Ihanaa miten kevään tuoma valo tuo taas eri ilmettä sisustukseen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:06 pm

Kiitos ja samoin Erja 🙂

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2014 - 12:50 pm

Eksyin blogiisi ensimmäistä kertaa ja ihastuin täysin! Ihania tekstiilejä, kalusteita, värejä jne… Saanko tiedustella millä kameralla ja objektiivilla kotiasi kuvaat? Kuvat ovat jotenkin niin upeita, valovoimaisia ja tarkkoja!

Aurinkoista päivää!

Terv. Elina

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:09 pm

Voi miten kiva kuulla, Elina! Kiitos 🙂 Kuvaan Canon EOS 550D:llä ja 18-55 objektiivilla. Nyt on tosin tänä keväänä kameranvaihto edessä, saapa nähdä millainen paketti tulee hankittua. Kuvaajana olen vielä amatööri, mutta into oppia on hirmuinen!

Reply
Anonymous 11 maaliskuun, 2014 - 8:01 pm

Iso tykkäys! Erityisesti vaaleanpunaiselle ja sohvan siirtämiselle takaisin vanhalla paikalleen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:09 pm

Kiitos, kiva kuulla!

Reply
Enni 11 maaliskuun, 2014 - 10:56 pm

Sinäkin siis olet tuon vaaleanpunaisen perään heti kun alkaa kirkastua ilma.
Minä kylläkin elämässäni ensimmäistä kertaa kallistun tuon värin suuntaan mutta onhan se soma väri, siitä ei pääse mihinkään..:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 maaliskuun, 2014 - 11:10 pm

Vaalenpunainen hiipi ekan kerran tänä vuonna sisustukseen jo tammikuussa. Juuri pieninä yksityiskohtina tykkään kovasti 🙂

Reply

Jätä kommentti