Uusi matto Beni Ouarain-hengessä

by Kerttu

Meillä on olohuoneessa uusi matto.

Kaikki alkoi ihan viattomasti viime kesänä Asuntomessuilta. Astelin viimesten talojen joukossa mykistävään Majaan, joka hurmasi paitsi rohkealla arkkitehtuurillaan, myös ennen näkemättömällä sisustuksellaan. Rohkeaa, ajattelin. Samaan aikaan alitajuntani alkoi työstää asioita, joiden toteutuksia putkahtelee eteeni erilaisina versioina. Muistattehan tämän: 
Majan matto on Beni Ouarain, aito marokkolainen käsintehty uniikki villamatto. Oma ihastukseni on vielä sillä tasolla, että näin suurta sijoitusta en ollut valmis tekemään. Vaikka kuinka haluan ajatella tekeväni pitkäaikaisia ja laadukkaita sijoituksia, aina se ei ole mahdollista tai edes järkevää. Haaveilen Woodotesista ja Hanna Korvelasta, mutta törmäsin aina vain samaan pulmaan. Tarvitsemme ISON maton, koon pitää olla noin 2 x 3 metriä. Näitä ei saa joka paikasta. Esimerkiksi nyt Stockmannilla on kanta-asiakkaille -20% mattotarjous, mutta isoimmat koot suosikeistani loistavat poissaolollaan. Toisaalta, laatumatto suurimmassa mahdollisessa koossa tarkoittaa nelinumeroista summaa. 
 Palataan takaisin meidän olohuoneeseemme: 

Köyhän naisen Beni-matto on Ellokselta ja sen koko on 290 x 300 cm. Tässä on samaa henkeä, kun Majan marokkolaismatossa, mutta kopiota tai piraattia tästä ei saa väännettyä mitenkään. Sävyt, materiaalit, toteutustapa ja kaikki ovat erilaisia. Mutta jotain sellaista henkeä tässä kuitenkin on, jota syyskotiini kaipasin. 

Muutokset ruokkivat muutoksia. Pidän maton tuomasta rauhallisesta tunnelmasta, se tuo lämpöä ja murrettuja sävyjä kotiimme. Olen ollut tällä viikolla todella rohkea, ensin värikkäät sukkahousut ja nyt tämä matto ;D Mitähän tämä talvi vielä tuokaan tullessaan? 

No, menikö metsään vai lämpeneekö sydämesi uudelle matollemme? 

Iittalan Lantern-kunttilälyhty kuvauslainassa.

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Sanna InspiredByLove 21 syyskuun, 2013 - 7:36 pm

Sopii kyllä teille! Matto oli siis se mitä arvelinkin! 😀 Hauskaa!! Arvaa, olin juuri kanssa postaamassa meidän beni ouarainista, voiko olla taas samanaikaisempaa. Nyt mietin että kehtaanko, että et katso että kopioin sun juttuja. 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 8:06 pm

Anna mennä vaan, kylllä tänne maailmaan postauksia mahtuu 😀 Ja tuskin minäkään olen ensimmäinen, joka tästä teemasta postaa 😉

Reply
Retromoderni 21 syyskuun, 2013 - 8:12 pm

Jos löytyisi vanha villamatto ja spraypullo ja jos miehen pölyallergia kestäisi niin meillekin,

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:25 pm

Kuulostaa pieneltä DIY-projektilta 🙂

Reply
Anonymous 21 syyskuun, 2013 - 8:23 pm

No sopii!!! Sulautuu hyvin teidän värimaailmaan, ja iik sulla on Iittalan kynttilälyhty! Aivan yli kaunis, itsekin haaveilen kirkkaista. Mäkin muuten huomasin Woodnotes alen stokkalla… saa nähdä täytyykö tilata ja kokeilla miltä se näyttää meidän olohuoneessa! 🙂

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:26 pm

Piti tätä mattoa hetken aikaa tuijotella, että selvisi, mitä siitä ajattelen. Vähän hitaasti lämpenin, mutta ehkä se menee, kun muu sisustus on moderni. Muutamia muutoksia on olohuoneeseen vielä tulossa 🙂 Harmi kun niissä alennusmatoissa ei ollut sitä isointa kokoa ollenkaan :/

Reply
Elina /Elinamaista 21 syyskuun, 2013 - 8:29 pm

Matto sopii kyllä teidän olohuoneeseen. Itse en tosin tykkää tuon tyylisistä matoista yhtään (mun lemppari mattoja on yksiväriset nukkamatot). Näistä kuviomatoista tulee mieleen mummolan ryijy..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:28 pm

Tää matto onkin vähän kuin mummolan ryijy 😀 Ei siis lainkaan perinteisesti tyyliäni, mutta nyt päätin kokeilla. Meillä oli tuossa ennen valkoinen nukkamatto 🙂

Reply
Lennu 21 syyskuun, 2013 - 8:53 pm

Osaa Woodnotesin matoista saa tuon 2×3 esim siitä klassikko New York;sta.Hintakaan ei ollut paha vajaa 1300.
Korvelan mattoja saa myös mittatilauksena. Muistaakseni veloitus on neliö hinta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:33 pm

Ainakin Stockalla isoin koko on 140 x 270, joka on meille nafti. Haaveilen siitä Avenuesta. Mittatilauksena toki saa, mutta hinta housee helposti aika kovaksi. Olen tehnyt loppuvuoden hankinnoille sellaista priorisointia, että kipuraja kulkee alempana kun mainitsemasi 1300 e.

Reply
H /A Place to call Home 21 syyskuun, 2013 - 9:38 pm

Kaunis matto! On itsellänäkin listalla, mutta pitää hiukan makustella asiaa ensin. 😉 Ja hitsi vie tuo Stokkan alennus saa myös sormet polttelemaan sen Pappelinan käytävämaton perään. Oh ja voih näitä aleja. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:33 pm

Pappelina on kyllä pomminvarma hankinta, suosittelen! Alet tosiaan pistää aina pään hetkeksi pyörälle 😉

Reply
Kähmäräpälä 21 syyskuun, 2013 - 10:00 pm

Tosi kiva! Tuo pehmeyttä ja lämpöä olkkariin, mikä sopiikin hyvin tähän vuodenaikaan kynttilöiden, takkatulen ja vilttien oheen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:34 pm

Juuri syksyyn kaipaa vähän lämpoä. On tämä minulla vähän epämukavuusrajan tuntumassa oleva matto, mutta pakko sanoa se kliseinen: livenä näyttää paljon paremmalta!

Reply
Anne Malia 21 syyskuun, 2013 - 10:13 pm

Oi että tuo sopii hyvin teille, tuo vähän särmää sisustukseen, vaikka siinä ei ole yksiväriseen nukkamattoon muuta eroa kuin muutamat ohuet viirut, niin ne pienet yksityiskohdat vain voi muuttaa kaiken.

Henkilökohtaisesti en välitä oikein nukkamatoista, paitsi juurikin ikiklassisista Ben Quarineista, jollaisesta itse olen haaveillut jo n. 20-vuotta 🙂 mutta siis vieläkin haaveilen..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:36 pm

Juuri näin! Sillä sitä korostin, ettei kukaan erehdy ajattelemaan tätä mattoa kopiona Benistä (hauskaa muuten, millaisia kirjoitusasuja on liikkellellä..!). Meillä olohuoneen mattohankintaa hankaloitttaa koko, moni ihana matto jää pieneksi ja teettäminen on aika arvokasta. Jatketaan siis haaveilua 🙂

Reply
Sanna InspiredByLove 21 syyskuun, 2013 - 11:48 pm

Se on Beni Ouarain. 😉 t. hifistelijä-pilkunviilaaja 😀

Reply
Anne Malia 21 syyskuun, 2013 - 11:54 pm

hahaa, senkin viilari :))

Ja juu Kerttu, iso matto on hyvä valinta, valitettavasti ne vaan maksaa niin himputin paljon. Siksi täytyy vaan haaveksia. Tosin tykkään meidän nykyisestä liniestä ihan kybällä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:53 am

Niinpä! Mikäs se teidän olohuoneen matto on Anne?

Reply
Irina - White & Fresh 21 syyskuun, 2013 - 10:13 pm

Hyvältä kyllä näyttää, sopii syksyisempään ja talvisempaan sisustukseen oikein hyvin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:37 pm

Syksyssä saa olla vähän pehmeyttä ja lämpöä, skarpataan sitten taas kevättä kohti 😉

Reply
Anonymous 21 syyskuun, 2013 - 10:21 pm

Huti. Tuo.murrettu väri näyttää likaiselta. Jos olisi edes harmaa tuo sävy niin sitten ehkä, mutta ruskeaan on aivan eriparinen muun sisustuksen kanssa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:39 pm

Ymmärrän pointtisi, tämä on erilainen kun mitä meillä on totuttu näkemään. Itse pidän maton eriparisuutta muuhun sisustukseen nähden juuri sen vahvuutena. Jotain, joka tuo vähän särmää. Muuten meillä on kaikki aika mätsäävää eli jopa vähän tylsääkin. Mutta katsotaan miten tässä suunnitelmat etenee 🙂

Reply
Anonymous 21 syyskuun, 2013 - 10:26 pm

Huti. Tuo.murrettu väri näyttää likaiselta. Jos olisi edes harmaa tuo sävy niin sitten ehkä, mutta ruskeaan on aivan eriparinen muun sisustuksen kanssa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:42 pm

🙂

Reply
Anonymous 21 syyskuun, 2013 - 10:35 pm

Käy todella hyvin! Tuo ilmettä sisustukseen, kun kaikki ei ole täysin samaa sävyä ja muotokieltä. Inspiraatiota pukkaa… 🙂

– Kati

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:42 pm

Niinpä, jotenkin eriparisuus tuo kiinnostavuutta. Inspiraatiota pukkaa täälläkin, hyvä, hyvä! 🙂

Reply
Anonymous 21 syyskuun, 2013 - 10:36 pm

Käy todella hyvin! Tuo ilmettä sisustukseen, kun kaikki ei ole täysin samaa sävyä ja muotokieltä. Inspiraatiota pukkaa… 🙂

– Kati

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 syyskuun, 2013 - 10:43 pm

🙂

Reply
Tuija / form follows function 21 syyskuun, 2013 - 11:51 pm

Tykkään, matto rikkoo harmoniaa ja tilasta tulee mielenkiintoisempi. Paksu matto tuo myös ihanasti lämpöä tulevaan pakkaskauteen, siis peukku ylhäällä täällä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:49 am

Kiva kuulla, että sisustuksen ammattilainen antaa tällaista palautetta! Kiitos Tuija!

Reply
Anonymous 22 syyskuun, 2013 - 9:10 am

Ei ole tuolla lailla minun makuuni. Laita sohvalle maton sävyisiä tyynyjä ja laita kaappiin nuo virkatut pallot lattialta. Pöydän asetelmat natsaa hyvin maton kanssa. Hyvä siitä tulee.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:50 am

Elä sie hättäile 🙂 Kyllä olohuoneeseen on vielä muutoksia tulossa. Pyrin kyllä välttämään beigen lisäämistä eli sitä ei tule yhtää. Mutta muita murrettuja sävyjä varmasti syksyn myötä nähdään tuomassa lämpöä ja sitomassa sisustusta yhteen 🙂

Reply
Ruut 22 syyskuun, 2013 - 9:23 am

Kaunis on! Ja ollaan siellä oltu aika radikaaleja nyt 🙂 Itse kokeilin samaista kesällä ostaessani hieman värikkäämmän tunikan. Pidin kerran ja laitoin sen jälkeen eteenpäin 😉 Ehkä joku päivä repäisen sisustuksessakin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:51 am

Toooodella radikaalia, näin hurjaa sitä on kolmekymppisen perheenäidin elämä ;D

Reply
lanttuleikkuri 22 syyskuun, 2013 - 9:44 am

Me etsittiin kahta edellistä mattoja vuosikausia, ensimmäiseen varmaan meni lähemmäs 5 v. Kun lapsi opetteli kävelemään, piti hommata pehmeämpi matto, kun kaatuili niin usein, onneksi ei kovin korkealta.

Nyt kun kummatkin matot ovat jo vanhoja, eikä ihan silmää hivele, taas tuntuu etten löydä mitään. Ja vielä pahempaa, kun kumpaankin isoon mattoon ollaan käytetty hirveesti aikaa ja kivasti rahaakin, ei viitsis luovuttaa ja ostaa uutta.

Joo, onkohan täällä ongelmat vaan päässä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:53 am

Mattojen ja verhosen ostaminen on ihan pirullisen hankalaa, olen samaa mieltä, Valinnanvaraa on, mutta kymppiostoksia on vaikeaa tehdä. Toki rahalla saa laatua, mutta tonni-paritonnia mattoon tuntuu vaan aika isolta panokselta. Että ei se ihan vain sielläpäässä ole ongelmat 😉

Reply
Anonymous 22 syyskuun, 2013 - 10:07 am

Sopii! Tekee olohuoneesta kodikkaamman. Noita samoisia mattoja olen ihastellut ja pohtinut meidänkin mustavalkoisuutta vähän rikkomaan ja keventämään. Tuo vähän särmää sisustukseen! Se siinä onkin että sisustus jakaa mielipiteitä ja niinhän sen pitääkin olla, että kodista tekee oman näköisen, eikä sisusta muita miellyttääkseen. Kodin sisustaminen on kyllä ikuisuus prjoekti, aina on jotain uutta mietinnässä=)

Reply
Meän Satu 22 syyskuun, 2013 - 11:03 am

Tosi upeasti soppii teille! Joka muuta väittää ei tajua kyllä mittään sisustamisesta 🙂
Ihan mielettömän hyvin soppii, ihan ku jostaki sisustuslehestä kuvat! ja siis hyvällä sanottu 🙂
Teän olohuone on muutenki aivan upea, ihan just tuossa sävyssä ja kuosissa 🙂
Mittään ei kyllä tarvi muuttaa, paitti jos vaihtelunhalu on kova 🙂
Mie kuolaan täällä jo pelkkiä kuvia 🙂 aivan upea ja kaunis lämmin olohuone <3

Reply
piipadoo 22 syyskuun, 2013 - 11:10 am

Syksy tuntuu olevan mattopähkäilyjen aikaa! 🙂 Juuri postasin olohuoneemme uudesta matosta, joka sekin on ollut etsinnässä jo aika tovin. Matot vaikuttavat koko sisutuksen ilmeeseen todella voimakkaasti, mutta hintavina investointeina niitä ei ihan joka päivä mennä vaikkapa tyynyjen tavoin muuttamaan.
Minusta tuo uusi mattosi tuo kodikkuuttaa olohuoneeseesi, ehkä uusilla tyynyillä tms. toisin samaa lämpöä myös sohvalle. Kuten tuossa yllä on kommentoitu, sisustus tosiaan on ikuisuus projekti, ainakin minulla, mutta eipähän käy aika pitkäksi! 😉

-piia

Reply
Möly Koppa 22 syyskuun, 2013 - 12:08 pm

heh, minun piti ihan makustella yön yli tätä sinun mattohankintaa. Lopullinen mielipide: sohvan graafiset tyyntyt riitelevät maton sävyjen kanssa eli siellä mettässä kyllä nyt vähän pyörähdetään.

Tuossa kuitenkin jo jollekkin kommentoit, että lisäät murrettuja värejä jossain vaiheessa, joten uskon että tää oli nyt vaan vähä ajolinjan hakemista. 😉 Beigen sävyjä en minäkään lähtis tuohon lisäilemään, mutta jotain muutosta se kyllä kaipaa. Se yhdistävä linja jotenkin meni rikki. Rauhottuisiko jo pelkällä sohvatyynyjen poistolla (?) noin niin ku aluksi.

Reply
Nimi 23 syyskuun, 2013 - 12:59 pm

Samaa pohdiskelin minäkin. Sohvatyynyjen ja maton suuri eriparisuus hieman hypähtää silmille. Tosin, jos tuo omaa silmääsi niin hyvä niin. 🙂 makuja kun on niin monia.

Reply
Anne Malia 22 syyskuun, 2013 - 12:25 pm

Palaan vielä kommentoimaan 🙂
Mun mielestä tuossa matossa beigehtävä lämmin sävy on juuri hyvä, se näyttää luonnolliselta. Huoneessa on paljon kylmiä sävyjä ja tällainen luonnollisen näköinen elementti on ihan täydellinen. Juuri lämpimät sävyt sopivat esimerkiksi seinien harmaaseen. Että Kerttu ihan täydellisesti oot ajatellut!

Reply
Suvi / Omppula 22 syyskuun, 2013 - 12:29 pm

Mä kyllä tykkään 🙂 Omaan makuuni teijän olkkari oli ennen ehkä vähän liiankin ”linjakas”. Itsekin juuri mietiskelin Beniä tässä postauksessa
http://omppulassa.blogspot.fi/2013/09/syksy-etenee-mattokuume-pahenee.html

Aurinkoista sunnuntaita!

Reply
Adalmiinan Helmi 22 syyskuun, 2013 - 12:37 pm

Matto on kaunis, mutta jotain pientä viilausta vielä, niinkuin jo aiemmin lupailit! 🙂 Meillä on olkkarissa W:n Avenue, 2×3, ja painiskelen itse tyynyongelman kanssa. Tuntuu, että mikään ei nyt natsaa yhteen. Matto on todella kaunis, harmaa-sävyinen, enkä onnekseni maksanut siitä nelinumeroista summaa! Joskus se onni potkii, jeij! :)))

Reply
Jenni / Juhlahuuma 22 syyskuun, 2013 - 3:31 pm

Ihana matto! Tuo ihanan syksyistä tunnelmaa, lämpöä ja pehmeyttä teidän olohuoneeseen. Kaunista! 🙂 Ja tuo kuviointi on kyllä upea! 🙂

Reply
Anonymous 22 syyskuun, 2013 - 3:55 pm

Tykkään matosta sinällään, mutta mielestäni sen beigeen taittava väri ei oikein sovi teidän olkkariin. Työhuoneeseen voisi ehkä sopia paremmin? 🙂

Reply
Anonymous 22 syyskuun, 2013 - 3:56 pm

Tykkään matosta sinällään, mutta mielestäni sen beigeen taittava väri ei oikein sovi teidän olkkariin. Työhuoneeseen voisi ehkä sopia paremmin? 🙂

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 22 syyskuun, 2013 - 5:51 pm

Matoo muutti tosi paljon huoneen tunnelmaa. Ihanan lämmin fiilis koleaan syksyyn 🙂

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 22 syyskuun, 2013 - 5:52 pm

Matoo 😀 Tarviiko bloggaajan osata kirjoittaa?

Reply
Blogi Vanilija 22 syyskuun, 2013 - 7:57 pm

Todella hyvä löytö käy teille hyvin 🙂

t.Sanna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 syyskuun, 2013 - 9:44 pm

Kiitos Sanna! Hauskaa on, että kaikki sisustuksen ammattilaiset kommenttiboksissani (siis ainakin sinä ja Inspired by loven Sanna, Anne Malia ja Tuija) ovat kehuneet valintaa. Uskon teitä! 😉

Reply
Anonymous 23 syyskuun, 2013 - 9:21 am

Minun silmään matto on eri sarjaa verhojen ja taulun kanssa, mutta muuten matto on ihan kaunis. Yhden maton pohdinta tässä määrin on jo aika hupaisaa 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 23 syyskuun, 2013 - 7:57 pm

Mutta toisaalta, siksi juuri on sisustusblogeja, että voi pohtia näin paljon mattoa tai tyynynpäällistä 😀 Harvan meidän puoliso tai ystävät jaksaisivat tämän tyyppistä keskustelua kovinkaan kauaa 😉

Reply
Anonymous 23 syyskuun, 2013 - 4:35 pm

Hei Kerttu!
Ihan suorastans pakko osallistua tähän keskusteluun vaikka vähän jälkijunassakin. Mahtavasti olet saanut mielipiteitä ja osallistuvia kommentteja lukijoiltasi. Minun sissari-silmiin tuo muutos on hyvä, vielä kun viet sen loppuun saakka. Komppaan muutamaa ylläolevaa tyynyasiassa. Entä jos poimisit taulun harmaansinisistä sävyistä sohvaan tyynyvärit? Sinistä (jos se ei tunnu vieraalta) voisi laajentaa jopa musteensinisen suuntaan – pehmentämään vähän persikkaista sekaan niin ei tuu liian yksitoikkoinen kokonaisuus. Oliskohan Marimekolla mitään ratkaisua tähän tarjolla? Verhohommelit miettisin sohvatyynyjen vaihdon jälkeen. Mun mielipide on, että kotisisustuksessa on kivakin kun kaikki sisustuksen elementit ei ole niin tarkasti samasta puusta veistettyjä. Tuo nimenomaan sitä särmää kun vähän rikkoo kokonaisuutta. Onnistuneella tiellä muutoksessasi olet 🙂
T: Ritutiina

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 23 syyskuun, 2013 - 9:06 pm

Kiitos ajatuksistasi Ritutiina! Muutos on tosiaan vielä kesken ja kiitos paljon hyvistä ideoista. Tyynyjä olen ollut koko ajan uusimassa, itse asisssa jo ennen mattoa. En ole vain vielä ihan sopivia löytänyt, haluaisin saman malliset kuin nykyiset tyynyt. SisustusIlossa oli muutama hyvä vaihtoehto, olisikohan ollut Linumin. Sellaista murrettua pehmeää sävymaailmaa haen tyynyihin. Verhot varmaan saavat olla, ellen keksi jotain huippukangasta, jonka ehdottomasti haluan. Verho-ostokset ovat minusta tosi vaikeita. Kiitos vielä kannustavasta kommentista 🙂

Reply

Jätä kommentti