1. Plus Air Sofa
2. Kartell Bubble Club -sohva
3. Hobby Hall Koodi- palasohva ja pöytä
4. Fatboy headdemock -riippukeinu
Ikean Vägå-tuoleja meiltä löytyy jo kaksi kappaletta ja ylemmät Panton Chairit jäänevät unelma-asteelle. Olisivathan ne aika maireat ruokapöydän ympärillä, mutta nyt pitänee kuitenkin panostaa ennemmin oleskeluun.
Ruokapöytä on ehdoton, sillä grillaamme kesäisin paljon. Ylimmässä kuvassa näkyvä musta möhkäle onkin Weberin grilli, mieheni paras kaveri kesäisin 😉 Täytyy ensi kesänä selvitellä, millaisia mahdollisuuksia olisi käsitellä jo olemassa olevaa puinen ruokaryhmä. Nyt se ei ole ihan kaunein mahdollinen.
Ihanaa alkaa suunnittelemaan kevät- ja kesäjuttuja. Olen syntynyt kesällä ja niin kesäihminen kun olla ja voi! Rakastan aurinkoa, valoa ja lämpöä ja herään uuteen eloon kun ruoho alkaa vihertää. Blogiin tulee varmasti pihajuttuja, sillä tehtävää ja opeteltavaa on vielä paljon.
Millainen sohvaryhmä sinusta meidän terassille sopisi parhaiten? Miten mielestäsi tuo tila kannattaisi parhaiten hyödyntää? Onko sinulla jo ajatukset karanneet kesän suunnitelmiin?
0 Kommentti
Täällä haaveilla, että olisi edes parveke 😉 joten täytyy taas kerran ”tyytyä” siskon rivitalon pihaan ja suunnitella sitä yhdessä siskon kanssa.. ihania juttuja olet kyllä löytänyt. itse voisin ottaa noista minkä vain! erityisesti hobby hallin sarja on aika kiva!
Minuakin kovasti houkuttaa tuo Hobby Hallin sohva, sen verran mukavalta se näyttää. Kiva, että pääset auttamaan siskon pihan suunnitelussa, yhdessä se on paljon kivempaa!
Ai vitsi tuosta terdestä tulee upea. 🙂
Mullakin alkoi kutkuttelemaan ihan pienesti noi terassijutut.
Kesää kohti, jee!
Tulee kyllä ihana terassi teille! Täälläkin on pohdittu terassin sisutusta, kohtahan se kesä koittaa niin kesä olkkari tulee olla valmis ;).
Kiitos paljon! Kyllä nyt on jo korkea aika alkaa suunnitelemaan kesäjuttuja 🙂
Aivan ihana terassi teillä! Näkisin mielelläni kuvia teidän ihanasta kodista ulkoa ja pihasta tietysti kun lumet sulaa.. Meillä moderni kannustalon Harmaja-projekti meneillään ja pihavinkit tulisi kovin tarpeeseen!
Moderni Harmaja on upea, onnea hienosta valinnasta! Kyllä terassi- ja pihajuttuja tulee. Talon ulkokuvien kanssa olen vähän varovainen, mutta katsotaan mitä keksitään 🙂
Vautsi, miten kivalta näyttää! Siitä tulee varmasti upea kesäolohuone teille 🙂 Meilläkin on kovat mietinnät terassin ja pihan osalta meneillään, kun ekaa kevättä omaa taloa asutetaan ja meilläkin on koko terassi pieniä juttuja lukuunottamatta ”tyhjä kangas”. Kivaa!
Kiitokset Krista! Se ”tyhjä taulu” on mahtava pohja, koska kaikki on mahdollista! Suunnitteleminen on ehdottomasti puolet hauskuudesta.
Varmasti tulee hieno, mielenkiinnolla jään seuraamaan.=)
Meilläkin nuo terassihommelit mielessä, kun viime kesänä muuton jälkeen jäi terassi kalustamatta ja istutukset laittamatta. Eli hommaa piisaa.=)
Hommaa piisaa uudessa talossa, onneksi suurimmalti osalta näitä on hauska suunnitella ja toteuttaa!
Voi osaisitkohan kertoa millä valkoisen sävyllä teidän talonne ulkoverhous on maalattu? Näyttää tosi kivalta, juuri sellaiselta sävyltä jota haemme! 🙂 Onko teidän kotinne maalattu kauttaaltaan tuolla värillä vai onko jossain jotakin muuta väriä?
Meillä on terassi ja sisäänkäyti tuolla valkoisella kapealla laudoituksella, muuten harmaalla leveällä laudoituksella. Täytyypä kaivella, löytäisikö vielä värikoodin valkoiseen. Palataan siis asiaan 🙂
Olisin tosi kiitollinen jos viitsit! 🙂
p.s. Jos jonkinlaisia ulkokuvia talosta saamme joskus ihailla (toivottavasti lähiaikoina 😉 ) niin olisi kiva vaikka jostain kulmasta kuvattuna nähdä miten harmaa yhdistyy valkoisen kanssa. Me juuri näitä talon ulkoverhousvärejä ollaan kovasti pohtimassa rakentuvaan kotiimme. Harmaata (tummaa) ja valkoista on tulossa mutta tarkemmista sävyistä ei ole vielä varmuutta 🙂
Arvaapa mitä, meillä on harmaa osa vasta pohjamaalattu ja ensi kesänä on sekin urakka vielä edessä. Täydellisen harmaan metsästus on meilläkin tässä kevään aikana edessä.
Nyt kyllä heräsi kiinnostus kovasti! Toivottavasti postausta luvassa tästä aiheesta 🙂 Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten mutta olen jo ihan koukussa kun oma maku on kovin yhteneväinen näiden kuvien perusteella. Meille on tulossa pohjaväritykseltään valkoinen talo (leveä laudoitus), ovet ja ikkunanpielet tummanharmaalla ja pienempiä tehostealueita (kapea laudoitus) on kaavailtu samalla tummalla harmaalla kuin ikkunat ja ovet. Nyt olen kuitenkin miettinyt että pitäisikö tehostealueisiin valita sittenkin vaaleampi harmaa siten että ulkoasuun tulisi kolmea väriä. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä…
Kerttu, meidän talo on rapattu harmaaksi tummanharmain ja valkoisin tehostein. Ollaan oltu tyytyväisiä eri vuodenaikojen valossa. Ulkopinnan valintaan tosin vaikuttaa paljon myös ympäristö, tuolla korven keskellä sama harmaa näyttää erilaiselta kuin kaupunkimaisemassa. Mutta tervetuloa katsomaan 🙂 terkuin Kati
Nuo kulmikkaat ruukut on todella kivat. Ajattelin omalle etupihalle ainakin yhtä pitkulaista. Vähän ehkä tuo hinta kirvelee täysmuoviseksi, mutta täytyy pohtia myös DIY-versiota.
Meillä on rivitaloterassiksi iso terassi, vajaa 30 neliötä. Siinäkin on jo hyvin tilaa ollut jakaa toinen pääty oleskeluun ja sohvaryhmälle. Toisessa päässä, johon ei juuri paista aurinko, on meillä asetettu kalustepehmusteiden säilytysarkku, pari isompaa ruukkua ja muutama lisätuoli pinottuna. Jos tulisi viime kesää paremmat kelit, voisi siinäkin päässä ehkä viljellä kunnolla jotain. Mielestäni noin iso tila kannattaa jotenkin jakaa hieman, esim. ruokailulle ja olekelulle.
Ruukut on hienot, pitää vähän selvitellä missä olisi hyvä hinta-laatusuhde. Meillä vähän tuo keinu haastaa toisen pään sisustamista, mutta samoilla linjoilla olen kanssasi. Keinu on pikkuiselle ja hänen kavereilleen niin mieluinen, että sitä ei raaski ottaa pois. Kiitos ajatuksistasi!
En osaa ehdottaa muuta kuin, että jos hankitte sohvan, hankkikaa tarpeeksi iso. Meillä on isolla parvekkeellamme kahden hengen sohva, joka on onnettoman pieni löhöilyyn. Haaveilenkin kulmasohvasta… Muutoin voin suositella polyrottinkia.
Meillä on parveke tarkoitettu vain oleiluun ja seurusteluun, kun taas ruokailu tapahtuu alhaalla terassilla. Jos nyt voisin valita, ottaisin sinne suorakaiteen mallisen pöydän ja ainakin toiselle puolelle penkin, ehkä molemmillekin. Meillä on nykyään mutterin mallinen pöytä, joka jotenkin vie ihan hirveästi tilaa. Tosin tilan puutehan ei tule teillä heti vastaan.
Hyvä vinkki, kiitos! Tuo Koodi-sohva voisi siis toimia, ainakin sillä on enemmän kokoa kuin noilla kuvien muilla vaihtoehdoilla. Tilaa on, mutta tosiaan tuo keinu syö sitä jonkin verran. Toisaalta se on lapsille niin mieleinen, että ei viitsi sitä sisustuksen vuoksi irrottaakaan. Mietitään siis 🙂
Ihan on valinnat myös mun mieleen 🙂 Haaveissa jonkunlainen polyrottinkinen löhöryhmä, mutta miten järkevää se on ostaa tulevalle festaripihalle, niin siitä voi olla montaa mieltä. Mihin tahansa noista päädyt niin kruununa tulee olemaan se vihreä.. 😀
-sats-
Hih, saapa nähdä millainen festaripiha tästä muodostaa 😉 Ja onhan sulla kuitenkin aina se siiderikivi, joten mihin sitä sohvaa loppujen lopuksi edes tarvittaisiin 😀
Hei, osuin vanhaan kirjoitukseen uuden kirjoituksesi alareunan suositusten kautta, Onpa ihana linnunpesä teidän terassilla! Mistä olette hankkineet sen? Miten se on kiinnitetty kattoon ja kuinka paljon vahvistuksia se vaatii ollakseen turvallisesti kiinni? Meidän lapset rakastaisivat tuollaista (joskin pelkään, että meidän terassin katos on sen verran rajallinen, että pesä voi törmätä ikkunaan tai ainakin muutaman metrin välein oleviin pylväisiin… ).