Viimeinen osa Oslon ihanista sisustuskauposta on nyt tässä! Kuvia on tosi paljon ja valinnanvaikeus niiden karsimiseen oli niin suuri. Vaikka Oslon reissu ei olisikaan suunnitteilla, mielestäni taidokkaasti stailatuista putiikeista saa sisustusvinkkejä omaan kotiin. Erityisesti pidin siitä, että huonekalut olivat esillä hyvin kotoisasti, monesti saattoi kuvitella vaikka jonkin kivan sohvanurkkauksen omaan kotiin ihan sellaisenaan.
Jos jaksat lukea loppuun asti, löydät lopusta kartan liikkeiden sijainnista sekä linkit aikaisemmin ilmestyneisiin postauksiin 🙂
Bolia, Henrik Ibsens Gate 18
Tämä on siskoni yksi lempisisustuskaupoista Oslossa, enkä ihmettele miksi! Bolian tyyli on moderni ja skandinaavinen, tuotteissa on hauskalla tavalla jotain pientä tvistiä. Babyshower-postauksessa oli muutama kuva siskoni kodista ja keittiön tuolit sekä marmorikantinen senkki ovat hankittu juuri täältä Liikkeellä on nettikauppa ja se toimittaa myös Suomeen. Boliassa on hyviä kampanjoita, joita kannattaa hankinnoissa hyödyntää. Meidän vierailumme aikana koko valikoimasta sai 25 % alennuksen. Palvelusta pitää antaa vielä extrapisteet: kun astuimme sisään, meidät toivotettiin tervetulleeksi ja tarjottiin kahvikupposta. Tämä siis tapahtui ennen kuin pyysin valokuvauslupaa blogiin eli näkyvyydellä ei ollut asiaan vaikutusta.
A. Huseby, Møllergata 6
Tässä taas yksi designtaivas, josta löytyy tuttuja laatubrändejä sekä vähän uudempia tuttavuuksia. Kurkistamalla liikkeen blogiin saa myös hyvän kuvan valikoimasta. Alakerrasta löytyi poistopiste, jossa myytiin designtuotteita puoleen hintaan, kannattaa käydä kurkistamassa mahdollisia löytöjä.
Vitra, Stortingsgata 30
Vitra on toki meille suomalaisille tuttu paitsi designtuotteistaan, myös Artek-yrityskaupasta vuodelta 2013. Monet Vitran tuotteista osuu sisustusmakuuni täydellisesti ja siksi on mukavaa käydä katsomassa, kuinka eri tilat ovat stailattu. Oslon liikkeeseen tehtiin vierailumme aikaan julkisivuremonttia, mutta myymälä on siitä huolimatta normaalisti auki.
Illums Bolighus, Ruseløkkveien 26
Tekisi mieli kuvailla Illums Bolighusia: ”kaikki maailman designtavarat saman katon alla”. Tämä on valtava sisustustavaratalo, jossa ainoa ongelma on valintojen vaikeus. Vierailimme täällä ihan viimeisenä ja pakko oli todeta, että kauniisti stailattujen myymälöiden jälkeen tämä jättiläinen jätti aika kylmäksi. Kyse ei olisi siitä, etteikö tavaraa olisi tarjolla. Mutta kun kauniiden miljöiden sijaan monet designesineet ovat hyllyssä kuin suklaapatukat huoltoasemalla, ei esteetikolle synny katselusta elämystä. Parhaimmillaan Illums Bolighus toimii täsmäostoksissa tai silloin, kun aikaa on vähän ja haluaa nähdä paljon vaihtoehtoja helposti. Kööpenhaminan liikkeestä olen ottanyt enemmän kuvia ja ne löytyvät vanhasta Designtaivas-postauksesta.
Tässä olivat kaikki kiertämämme liikkeet, toivottavasti tykkäsitte! Täältä löydät aikaisemmin ilmestyneet osat:
Kartan avulla liikkeiden sijainnit on helppoa hahmottaa. Me siis kiersimme kauppoja kahtena eri päivänä rauhalliseen tahtin hyvän paikallisoppaan eli siskoni avulla. Osloon lentää Helsingistä noin tunnin ja sinne on säännöllisesti hyviä lentotarjouksia, nytkin lennot Norwegianilla alkaen 29 e / suunta. Suosittelen siis poikkeamaan Norjassa vaikka päiväseltään tai yhden yön reissussa! Teen vielä vinkkipostauksen muista kivoista nähtävyyksiä ja liikkumisesta Oslossa, jos joku vaikka innostuu!
Noniin, käsi ylös kuka jaksoi lukea tänne saakka 😉
4 Kommentit
Käsi ylhäällä! Ja matkakohteiden haaveilulistalla on ehdottomasti Oslo :). Näiden aivan ihanien sisustuskauppojen lisäksi jään odottelemaan innolla postausta nähtävyyksistä. Mukavaa kevättä!
Bolia on lempparini myös Köpiksessä! Harmi, kun nettikaupan kautta ei saa juuri mitään. Ainakaan mitään, mitä olen itse kokeillut.
Minäkin jaksoin, ja erityisesti jaksoin katsella kuvia! 🙂 Näyttää tosi upealle ja ihan kuin tuntuisi, että Oslossa panostavat vielä pykälää enemmän myymälöiden ulkoasuun kuin täällä meillä! 😉 Nämä postauksesi Oslosta ei yhtään hellittänyt kaupunkilomakuumettani!
Mikähän mahtoi olla tuo ihana harmaa sohva puujaloilla tokassa kuvassa..? Ihana, en Bolian sivuilta löytänyt…