Oletteko valmiina valtavaan kuvavyöryyn siitä, miltä näyttävät kevään 2016 sisustustrendit ja -klassikot Oslon kauneimmissa designsisustuskaupoissa?
Kiersimme siskoni kanssa kiireettömästi todella monta ihanaa putiikkia, kahden päivän aikana tutkimme toistakymmentä sisustusliikettä. Kevät oli jo saapunut kaduille ja kauppoihin, oli iloa katsella kauniita esillepanoja ja inspiroitua väriyhdistelmistä. Kaikki liikkeet edustivat modenia ja skandinaavista sisustusmakua. Kuvia tuli niin valtavasti, että julkaisen Oslon sisustuskauppavinkit kolmessa osassa. Viimeiseen postaukseen liitän mukan kartan, jonka avulla liikkeet löytyvät helposti. Oletteko valmiina, nyt mennään!
HAY, Josefines Gate 23
Suomalaisten suosiossa oleva tanskalainen Hay ei paljon esittelyjä kaipaa. Oslon liike sijaitsee kivitalossa, jossa tunnelmaa tuovat suuret, vanhat ikkunat. Kahdessa kerroksessa oleva liike on sisustustettu taidokkaasti ja tiloissa on jopa vähän kodin tuntua.
NORRGAVEL, Bogstadveien 1
Norrgavel tarjoilee pohjoismaalaiseen makuun huonekaluja ja sisustustavaraa. Liiketila on hyvin kodikas tummine seinineen, aitoine kukkineen ja kutsuvine petauksineen.
PUR NORSK, Industrigaten 36
Pur Norskissa on pääasiassa norjalaisia sisustustuotteita. Vierailumme aikaan myymälässä purettiin juuri kuormaa, joten kuvasaalis jäi aika laihaksi. Valikoimaan kuuluu niin huonekaluja, valaisimia sekä piensisustusta, myös lasten tuotteille löytyy oma hyllynsä.
***
Tässä oli ensimmäinen erä Oslon mielenkiintoisia sisustusliikkeitä. Seuraavassa osassa saaatte kurkistaa mm. siskoni lempisisustusliikkeeseen 🙂
10 Kommentit
Sulla oli kyllä unelmapäivä! Kiva, että jaat iloa myös meille! 🙂
Kiva, että tykkäät! Oli kyllä tosi kiva kierrellä kaikessa rauhassa 🙂
Tosi kiva idea tämä postaussarja! Voi kun täälläkin panostettaisiin liikkeiden visuaalisuuteen samalla tavalla, olisi ihanaa, kun pelkkä liikkeessä pyörähtäminen olisi inspiroivaa 🙂
Kiitos Hanna! Sanopa muuta! En ostanut juuri mitään, mutta silti olin täynnä iloa ja inspiraatioita kierroksen jälkeen 🙂
Ihan mahtavia! Tosiaan olisipa Suomessakin panostettu yhtä paljon. Semmoinen fiilis kyllä tuli, että tämä kesä on ihan paras sisustus rintamalla 🙂
Kiitos! Kaupat oli kyllä tosi nätisti laitettuja, pari ihanaa herkkupalaa vielä tulossa!
Huh, minä niin tekisin konkurssin tuolla. Etenkin Hay:lla. Oijoi.?
Minäkin olisin voinut kotiuttaa yhtä sun toista! Oli niin monenlaista karkkia silmille 😀
Oih, ihania liikkeitä! Olisipa täälläkin samanlaisia silmäkarkkeja!
Sanopa muuta, todella kauniita kaupppja 🙂