Sävy sävyyn keittiössä

by Kerttu
”Tärkeintä elämässä on, että värit mätsäävät.”

Ei siitä haittaakaan ole, että pikkuhiljaa kodin perustarvikkeet päivittyvät esteettisesti miellyttäviksi ja toinen toisiinsa sopiviksi. Periaatteesta en ala ostamaan uutta käyttötavaraa vain siksi, että joku on väärän värinen. Niille vähemmän katsetta kestäville asioille löytyy kyllä paikka kaapista ja esiin ne pääsevät kun tarvetta on. Visuaalinen ihminen nauttii siitä, että ne arkisimmatkin saippuaputelit sun muut ovat sieviä. Usein kysymys ei ole edes hinnasta. Jos sisältö miellyttää, halpissaippuastakin saa nätimmän kun vaan poistaa etikettitarran muovipurkin kyljestä. 

Parastahan se on, että pikkuhiljaa myös läheiseni ovat oppineet tuntemaan makuani. Ystävältäni saadusta joulupaketista paljastui kolmen keraamisen veitsen setti. Itse en ole opiskeluvuosien jälkeen ostanut juurikaan keittiötarvikkeita Ikeasta ja nämä olivatkin menneet minulta täysin ohi. Ensin huomioni kiiinnittyi veitsien linjakkaaseen ulkonäköön, valkoinen terä yhdistettynä mustaan varteen.  Pieni miinus tulee kuitenkin veitsen toisella puolella olevasta IKEA-tekstistä. Myös keraaminen veitsiosa on minulle uutta ja laatikoista löytyykin vain perinteisiä vihannes- ja leipäveitsiä. 

Jo ensi pilkkomisella huomasi, että tässä Ikea-tuotteessa ollaan laadun äärellä. Hyvä muotoilu ja hyvin terävä terä mahdollistivat näpsäkästi salaatin teon ja leivän leikkaamisen. Keraamisen veitsen materiaali on erittäin kovaa, jonka ansioista se ei tylsy helposti. Terotuspuuhat kannattaakin ohjeen mukaan jättää ammattilaiselle. 

Näitä Ikean Hackig-veitsiä voin ilolla suositella.  Nätisti ne mätsäävät pukin kontista paljastuneiden Marimekon patalapun- ja kintaan sekä Steltonin termarin ja blogiyhteistyönä Designboxilta saadun leikkuulaudan kanssa. Kaunista ja käytänöllistä, muttei kuitenkaan ihan tärkeintä elämässä. Eikö totta? 
Onko sinusta värillä väliä?  🙂 

Saatat pitää myös

20 Kommentit

Suvi Tuuli 1 tammikuun, 2014 - 5:41 pm

Hyvä postaus taas 😀 Kyllä värillä on väliä. Terv. limenvihreän patalapun omistaja 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:29 pm

Hih, se limenvihreäkausi oli kova juttu joskus tuossa 2000-luvun alkuvuosina, oli verhoo ja lamppuu… Silloin piti värien mätsätä seinistä kattoon, OMG. 😀

Reply
Suvi Tuuli 3 tammikuun, 2014 - 9:31 pm

😀

Reply
Sanna InspiredByLove 1 tammikuun, 2014 - 5:55 pm

Niinkuin Tommy siinä sinun eilisessä runossa kirjoitti, että onnellisia ovat ne, jotka nauttivat pienistä asioista elämässä. 🙂 Todellakin esteetikolla on väliä, mitä väriä kotin ostetaan, oli kyse sitten sohvasta tai tiskirätistä! 😉 Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:31 pm

Niinpä! Ja kun kyse ei monesti ole edes ylimääräisestä kustannuksesta, vaan siitä että vähän ajattelee sitä asiaa siellä kaupan hyllyllä. Mä en esim. voi koskaan ostaa kuviollista talouspaperia. ei vaan voi 😉

Reply
Suvi / zubis corner 1 tammikuun, 2014 - 9:55 pm

Oh no, en mäkään voi ostaa sitä kuviollista, en edes wc-paperia 😉

Reply
littleB 1 tammikuun, 2014 - 6:00 pm

Ihana tuo leikkuulauta! Mulla olis jämäkkä leikkuulauta ostoslistalla… 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:32 pm

Itse asiassa se on enemmän tarjoilualusta, kurkkaa täältä: http://www.designbox.fi/cut_and_set_tarjoilualusta_valkoinen

Reply
Jonna 1 tammikuun, 2014 - 6:03 pm

Värillä on kyllä väliä. Mun mielestä se luo sekasortoo jos on kaikkia mahdollisia värejä vaikka sisustuksessa. Tietyt päävärit pitää olla, eli noin 3 väriä omasta mielestäni on sellanen ihanteellinen. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:33 pm

Niinpä. Ja kun on hyvät perusvärit pohjalla, niin tehosteväriä voi vaihtaa mielen mukaan 🙂

Reply
Liina / VillaILONA 1 tammikuun, 2014 - 6:08 pm

Värit (tai ennemminkin ehkä värittömyys) on tosi tärkeitä:) Itse ainakin valitsen aina omaan silmään ja sisustusmakuun parhaiten sopivan tuotteen. Tosin ihmiset, joille tällaisilla pikkujutuilla ei ole niin merkitystä, eivät aina oikein tahdo sitä muistaa saati ymmärtää;)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:35 pm

Näin se menee ja toisille näillä asioilla ei ole oikeasti mitää merkitystä ja hyvä niinkin. Mutta itsestä on kiva, kun tavarat on harmoniassa. Pysyy se päänsisuskin paremmin järjestyksessä 🙂

Reply
Anonymous 1 tammikuun, 2014 - 6:18 pm

Itsellekin on tosi tärkeää, että arjen pienimmätkin helpottajat ovat myös esteettisesti kauniita! Hienoa, että lähipiirisi humioi makusi, mulla myös tekevät niin, sillä tietävät, että makuni on tarkka 🙂

Pieni pyyntö olisi; tykkäämsen kautta päivityksesi näkyvät fb:ssa. Tänään kuitenkin ( ja muistaakseni myös joku aiempikin kerta) klikkaus kuitenkin vie blogloviniin sivuillesi. Olisi kiva, jos klikkaus veisi suoraan blogiin!

Kivaa alkanutta vuotta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:39 pm

Sisustustuotteiden ostaminen on aina vähän arpapeliä, helposti voi mennä mönkäänkin. Itse yritän ostaa lahjaksi sellaista, joka päätyy käyttöön (laadukkaat saippuat / pyyhkeet tms).

Kiitos palauteesta 🙂 Minulla on Bloglovinin kautta automaattinen postauksien ohjaus Facebookiin. Ne tulevat joskus tosi viiveellä, välillä laitan sitten kuvan ja pienen saatetekstin kanssa linkin postaukseen. Nämä tulevat siis suoraan blogiin, mutta automaattinen linkki ohjautuu bloglovinin kautta. Välillä käy niin, että samasta postauksesta tulee kaksi nostoa, minun käsin tekemä ja sitten se automaattinen. Mietin jo, että enhän ärsytä tykkääjiä uutisvirran täyttämisellä?

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 1 tammikuun, 2014 - 7:26 pm

Meille tuli valkoiset keraamiset veitset vuosi sitten joululahjaksi ja muita en enää käyttäisikään 🙂 Ovat niin kauniit ja niin hyvät!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 tammikuun, 2014 - 9:40 pm

Samaa mieltä olen tämän lyhyen käyttökokemuksen perusteella. Miinuspuoli on näissä käsinpesu, kun perinteiset voi heittää konepesuun.

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 1 tammikuun, 2014 - 11:46 pm

Omia olen koneessa pessyt ja ehjät ovat vielä vuoden jälkeen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 2 tammikuun, 2014 - 8:37 am

Saattaapa se joskus meilläkin konepesun puolelle lipsahtaa 😉

Reply
lanttuleikkuri 3 tammikuun, 2014 - 11:10 am

Veitsiä ei saisi ikinä laittaa koneeseen, ihan sama juttu kuin Amerikasta ostetuissa vaatteissa lukee aina kemiallinen pesu. Yritys ei ole vastuussa jos tuote menee pilalle.
Itse olen käynyt aikoinaan kokkikoulun ja pesen aina käsin veitset, kaikki muut meneekin koneeseen, esim kattilat ja pannut, surutta vaan.
Ihan hölmö juttu, mutta olimme kerran asuntonäyttelyssä ja kaikki keittiön kodinkoneet oli ostettu Ikeasta. Ihan fine, mutta niissä myös kaikissa luki suht isolla Ikea. Sanoin miehelleni ei ja lähdimme pois.
Lisäksi olen ihan mieletön Ikea-fani, kävimme aikoinaan kaksisteen vähintään 10 lauantaita vuodessa aamiaisella, lapseni 1 ekoista sanoista oli Ikea jne jne
Joten tiedän miltä tuntuu veitsien logo.

Reply
Cherry 3 tammikuun, 2014 - 9:15 pm

Kiitos vinkistä! Nämä hankin ehdottomasti meille. Meillä on nimittäin keittiössä sellainen veitsimagneetti enkä ole siihen koskaan mitään laittanut, kun tykkään, ettei ”seinillä roiku” mitään. Mies oli kuitenkin toista mieltä ja ripustanut tällä viikolla veitset ja sakset siihen. Ajattelin, että menkööt, mutta en halua, että meidän eripariveitset on kuitenkaan sotkemassa näkymää.. Nämä Ikeat tuli siis juuri sopivalla hetkellä vastaan 😉 Ensi viikoksi olen vieläpä varannut kirpparipöydän, joten ehkä vanhat veitset saadaan kiertoon, ellen sitten piilota niitä laatikkoon 😉

Reply

Jätä kommentti