Onnellinen sisustaja

by Kerttu
”Miksi bloggaat”, kysyy toimittaja ja katsoo suoraan silmiin. 
Asia, jota olen päässäni pyörittänyt niin monta kertaa, ei meinaa tulla järkevinä lauseina ulos suustani. ”Koska se on niin mukavaa”, vastaan kuin kuusivuotias ja pohdin, miten näin yksinkertainen asia voi olla niin vaikeaa sanoittaa. ”Se on antoisaa ja vuorovaikutuksellista, tapa pysähtyä arjen kauneuden ja elämän positiivisten asioiden äärelle”, jatkan selvitystäni edelleen hieman hämmentyneenä. Pidän itseäni sanavalmiina, eikä tapani ole juurikaan jäätyillä. 

Edelleen bloggaaminen on oma maailmani, josta en kovin paljon juttele töissä tai edes ystävieni kanssa. Tätä on niin vaikeaa selittää, jos ei itse lue blogeja. Jos kyse olisi vain halusta esitellä kotiani,  niin nämä samat seinät olisi jo moneen kertaa näytetty. Sen sijaan olen saanut bloggaajista uuden ihanan ystävä- ja tuttavapiirin, jotka ymmärtävät puolesta sanasta tämän harrastuksen ilot ja haasteet. 

Yksi ilo ja haaste samaan aikaan on harrastuksen julkisuus. Jos kouluttaisin Hugoa agilityssä tai kävisin aikuisbaletissa (ah,  tässä vaiheessa voitte yrittää karistaa kuvani verkkokalvoltanne vaaleanpunaisessa tyllipuvussa), siitä tietäisi vain samassa ryhmässä asiaa harrastavat. Bloggaamisessa riemua synnyttää uusien lukijoiden ilmaantuminen ja kävijälaskurin tasainen raksutus. Kommentit ilahduttavat; hei, siellä kalsean ruudun valon takana on oikeasti ihminen!

En linkitä koskaan blogini postauksia omaan henkilökohtaiseen Facebook-profiiliini. En toivoisi, että blogiani joku tutkii vain siksi, että voisi kurkkia ”miten tuo asuu”. Vaikka mitä sekään haittaisi. Samaiselle toimittajalle tänään sanoin, että mukavinta on se, että blogini löytää ne ihmiset, jotka ovat aidosti sisustamisesta kiinnostuneita. Kuvaan pääasiassa seiniä, huonekaluja ja tavaroita, ei kauhean henkilökohtaista, vai mitä 🙂

Mutta sitten se puoli, miksi itse blogeja rakastan. Lukemalla lempiblogiaan tutustuu bloggaajaan ja samalla saattaa löytää yhteisen aaltopituuden. Kun olen tutustunut paremmin muutamaan suosikkiblogini kirjoittajaan, on ollut hauska huomata, kuinka verkossa syntynyt mielikuva on hyvin lähellä todellista. 

Blogissa näkyy aina jollain lailla bloggaajan persoona ja se (plus toki usein myös amatöörisyys) erottavat sisustusblogit- ja lehdet toisistaan. Tekstin takana on ihminen ja elämä iloineen ja haasteineen. Välillä päästään kurkistamaan arkeen ja juhlaan. 

Se tämän päivän haastattelu on oikeasti pieni juttu. Silti mietin pitkään, suostunko siihen. Kun elämässä tulee eteen haastava kysymys,  kysyn itseltäni: ”jos teen sen, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua”. Sillä kysymyksellä usein saa asiat aina näppärästi omiin mittasuhteisiin. 

Keskustelun jälkeen tajusin, että yksinkertaisesti bloggaaminen on juuri nyt minun juttuni! Tässä yhdistyy hauskalla tavalla rakastamiani elementtejä. Tärkeimpänä niistä on oma koti, ennen kaikkea sen asukkaat. Mutta he eivät ole tämän blogin pääosissa. Enkä ole minäkään henkilönä, vaikka toivonkin, että persoonani näkyy teksteissä ja kuvissa. Sisustusblogissa pääosaa esittävät hiljaiset ja staattiset tavarat. 

”Ei taas sitä olohuonetta!” Olen saanut kommenttiboksiin nillitystä siitä, että meidän olohuoneemme esiintyy kuvissa niin paljon.  Voin olla helposti samaa mieltä anonyymin kommentoijan kanssa siinä, että kuvaan paljon olohuonettamme. Mutta koska meillä  on 147 neliötä, ei niistä riittä jokaiselle päivälle uusia huoneita ja huonekaluja kuvattavaksi. Luutavasti kuvaan myös aika paljon keittiötä. Ja makuuhuonetta 😀  Tämä on minun kotini ja minun blogini, molemmat kovin rakkaita. 

Tässä minä olen! Kokonaisena ja omanlaisena. Kirjoitan ja kuvaan asioita, joista tulee hyvä mieli. Kukkakimppu, designhuonekalu, kirppislöytö, auringonsäde lattialla tai  oikeansävyinen sisustustyyny… yhtä kaikki: ei tämä ole vakavaa. Yritetään ottaa rennosti ruudun molemmilla puolilla 🙂 
Haluaisin kysyä toimittajan kysymyksen myös sinulta: Miksi luet blogeja? Tai tarkennettuna, miksi luet juuri minun blogiani? 

Saatat pitää myös

58 Kommentit

minttu, Saa kurkistaa blogi 20 maaliskuun, 2014 - 7:34 pm

Ihana postauksesi sai hymyn huulille! 😀
Ehkä senkin takia, että… Voi apua, rupesin miettimään itseäni vaaleanpunaisessa tyllimekossa 😀

Luen blogiasi, sillä pidän kovasti kirjoitustyylistäsi. Kirjoituksistasi paistaa persoonallisuus ja positiivisuus. Joka kerta saat tekstilläsi hymyn huulille, tunteet heräämään tai ajatukset laukkaamaan. Kiitos ihanasta blogistasi! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:23 pm

Kiitos Minttu <3

Reply
Emma / Pintariipaisuja 20 maaliskuun, 2014 - 7:44 pm

Hei, olipa kivasti kirjoitettu ja pohdittu postaus. Itse löysin blogiisi vasta hiljattain, yhteisen tuttumme suosittelemana 🙂 Olin Suvin (Valkoinen Harmaja) luona kyläilemässä ja juteltiin luonnollisesti blogijutuista. Jostain tuli puhetta sinun blogistasi, ja vasta sen jälkeen tänne esimmäistä kertaa löysin. Tykästyin heti, ja samantien jäinkin seuraamaan blogiasi.
Jäin lukemaan blogiasi siksi, että fiilis täällä on mukava ja aito. Toki sisustuksesi on myös upea ja kuvat erinomaisia.
Kiitos kivasta blogistasi, ja onneksi Suvi sua suositteli 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:23 pm

Kiva, että olet löytänyt tänne! Kiitokset siis Suville 🙂

Reply
Ruut 20 maaliskuun, 2014 - 8:07 pm

Ihana kirjoitus, sai hymyn huulille.. Alunperin aloin varmasti lukemaan blogiasi juuri kauniiden kuvien ja hauskan kirjoitustyylin takia. Nyt kun vähän jo tietää, että kuka siellä kirjoittelee on tämä entistä mukavampaa <3 ihanaa viikonloppua!!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:24 pm

Kiitos Ruut! Kun saa kasvot bloggaajalle, juttuja osaa lukea vähän toisella tavalla 🙂

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 8:15 pm

Luen blogiasi, koska sisustustyylisi on hyvin samantapainen kuin minunkin. Ja vaikka kuvaatkin paljon olohuonettanne, löydät sieltä aina uusia kulmia tai uusia fiiliksiä. Tykkään myös kirjoitustyylistäsi, sinulla pysyy kynä kädessä ja löydät hauskat tavat värittää blogiasi myös sanoin. Jatka siis samaan malliin!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:25 pm

Mukava palaute tuo, että löydän samoista nurkista uusia fiiliksiä. Siihen pyrinkin 🙂 Ja kiitos kauniista sanoistasi!

Reply
suvi m 20 maaliskuun, 2014 - 8:15 pm

Kiva kirjoitus! Minultakin on usein kysytty miksi bloggaan, eivätkä kaikki ymmärrä tätä harrastusta (eikä tarvitsekaan). 🙂 Olen lopulta tullut siihen tulokseen, että bloggaan siksi, koska minun on jollain tavalla vain ”pakko” toteuttaa visuaalista näkemystäni. Haaveilin joskus ammatista luovalla alalla, mutta ajattelin järjellä ja lähdin opiskelemaankin humanistisia aineita. Jotenkin elämä on kuitenkin johdattanut minut automaattisesti visuuaalisten asioiden pariin, niin harrastuksessa kuin osittain myös päivätyössäni. Ja se on ihanaa! 🙂

Tietysti tärkeää on myös vuorovaikutus ja saman henkisten ihmisten kanssa kommunikointi. Kaikki ystäväni eivät ole kiinnostuneita sisustuksesta, joten on kiva tätä kautta keskustella niistä asioista.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:29 pm

Samoja ajatuksia kuin sinulla Suvi! Olisi aviomiehillämme ja ystävillämme aika raskasta, jos vuodattaisimme tämän kaiken sisustusintoilun heidän niskaansa 😀

Reply
suvi m 20 maaliskuun, 2014 - 8:17 pm

Ai niin, sinun blogiasi luen tietysti siksi, että on kiva seurata mitä hääräilet sisustuksen suhteen siellä kotona ja sen lisäksi kirjoitat niin hauskasti, että juttujasi on mukava lukea. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:30 pm

Kiitos <3 Sinä olet yksi niistä inspiraattoreista, jotka saivat minut perustamaan oman blogini!

Reply
J / Casa b l a n c o 20 maaliskuun, 2014 - 8:18 pm

Kerttu, sun blogia luen koska se saa hymyn huulille ja hyvälle tuulelle-niinkuin tänäänkin 🙂
Ja itse bloggaan samoista syistä kuin sinäkin mainitsit, se on niin kivaa ja tätä kautta on löytynyt uusia, ihania ystäviä jotka jakavat samat mielenkiinnon aiheet! Kaikki tosielämän ystäväni eivät jaksa innostua sisustusjutuista siinä määrin kuin blogikollegat, ja heidän kanssa onkin sitten ne muut yhteiset jutut 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:30 pm

Just näin se menee! Kiitos paljon J!

Reply
Sanna 20 maaliskuun, 2014 - 8:22 pm

Yleensä aloitan jonkun blogin lukemisen löytääkseni uusia ideoita sisustukseen, ruokiin tai käsitöihin. Jos taas jään seuraamaan blogia aktiivisemmin, täytyy blogissa näkyä jotenkin juuri persoona. Sinun blogiasi olen alkanut seurailla viime aikoina aktiivisesti, sillä joka kerta postauksesi jättävät hyvän mielen ja antavat positiivista energiaa 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:31 pm

Kiitos Sanna, olipas kiva kuulla!

Reply
Lisa 20 maaliskuun, 2014 - 8:31 pm

Hei, olen vasta vähän aikaan lukenut blogiasi mutta jäin heti koukkuun. Kirjoitustyylisi on mukaansatempaavaa, josta huokuu positiivinen elämänasenne. Huumoria on mukana eikä sisustaminen ole turhan vakavaa. Kuvat ovat hienoja, kotisi on todella tyylikäs ja kaunis. Blogia on ilo lukea. Mukavaa viikonloppua!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:31 pm

Kiitos suuresti Lisa! 🙂

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 9:05 pm

Luen blogiasi, koska tykkään kurkkia muiden ihmisten koteihin 🙂 Olen aina ollut sellainen: iltakävelyt asuinalueilla on parasta kun voi vilkuilla, mitä avoimien ikkunoiden takana tapahtuu. En tietenkään pysähdy katselemaan, mutta tunnelmat näkyvistä valoista on ihania. Ystävienkin koteja on ihana tutkiskella, mutta valitettavasti ne on nopeasti tutkittu loppuun, siksi blogit 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:32 pm

Kodit ovat mielenkiintoisia! 🙂

Reply
Jemina 20 maaliskuun, 2014 - 9:25 pm

Olen samanlainen, että en hirveästi blogiani mainosta esim. töissä, tuttavapiirissä tai Facebookissa. Sisustaminen on niin kaukana päivätyöstänikin kuin olla ja voi. Ehkä se siksi juuri onkin niin rakas harrastus.
Luen blogiasi, koska sinulla on aina upeat kuvat ja naseva, hauska ja kivan kaunokirjallinen tapa kirjoittaa. 🙂 Nostan hattua kun jaksat postailla usein ja keksit aina jotain uutta tai ainakin uusia näkökulmia niihin samoihin nurkkiin. 😉 Eipä niitä uusia huoneita pysty jokaiseen postaukseen taikomaan. Toivottavasti lukijatkin ymmärtävät sen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:32 pm

Eiköhän suurin osa ymmärrä, onneksi! Kiitos paljon Jemina <3

Reply
Viivi / Valkoinen Soihtu 20 maaliskuun, 2014 - 9:34 pm

Ihana, hyväntuulinen postaus (niinkuin sinulla yleensäkin):)!!! Blogiasi luen sen vuoksi, että se saa aina hyvälle tuulelle ja on leppoisaa luettavaa. Tykkään erityisesti teksteistäsi ja tavastasi kertoa asioita:)! Toki blogisi sisustusjutut ovat myös ihan huippuja ja kiinnostavat kovasti!

Olet huipputyyppi ja mahtava bloggaaja♥

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:34 pm

Oih mie romahan, kun ootte jättäneet niin suloisia kommentteja 😀 Kiitos ihana Viivi!

Reply
Jenna - Kotiovella 20 maaliskuun, 2014 - 9:37 pm

Samat ajatukset täälläkin. En juurikaan juttele blogista ystävien kanssa tai mainosta sitä mitenkään erityisesti. En näe sitä kuitenkaan huonona ideana, mutta jotenkin tykkään pitää blogin ns. henkilökohtaisena vaikka se onkin julkinen ja lukijoita on mukava määrä. Sitä on niin vaikea selittää… 🙂

Tykkään blogistasi kun siellä näkyy elämää myös niiden ”samojen olkkarikuvien” lisänä, eli teksti on sujuvaa ja aina kiinnostavaa. Kirjoittaisitpa vaikka perunasta, niin sitä lukee mielellään 😀 Eli saat tylsästäkin aiheesta mielenkiintoisen. Kiitos ihanasta blogista 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:35 pm

Sitä on vaikea selittää! Mutta toinen bloggaaja ymmärtää silti 🙂 Heh, onneksi sitä on sen verran hörhö, että saattaa löytää siitä perunastakin jotain kaunista ja positiivista 😀

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 10:00 pm

Hyvä kirjoitus, taas kerran!
Mä luen blogiasi koska tykkään tyylistäsi sisustaa, teidän kodista, tyylistäsi kirjoittaa ja siitä että oot niin positiivinen ja hyvä kirjoittaja! En voi kun ihailla sua ja samalla itse yritän olla joka päivä positiivisempi ja onnellisempi ihan pienistäkin asioista, sä autat siinä tavoiittelussa kirjoituksillasi! <3

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:36 pm

Kiitos ihana Heli! Tiedätkö mitä? Sinä annat minulle paljon energiaa ja intoa kommenteillasi, kiitos!

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 10:00 pm

Aloin hiljattain lukemaan blogeja, ihan vain ajan kuluksi. Tykästyin kirjoitustyyliisi ja iloiseen asenteeseen. Ja ehdottamasti plussaa on että kirjoitat usein. Olen saanut muutamia kivoja vinkkejä omaan kotiin ja pääsen toteuttamaan niitä kunhan kotiudumme takaisin Suomeen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:36 pm

Kiva kuulla, lämmin kiitos!

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 10:01 pm

Heippa, enpä taidakaan olla aiemmin kommentoinut blogiisi kuin arvontojen yhteydessä :D. Nyt tuli kuitenkin tarve kommentoida. Olen seurannut blogiasi jo pidempään, ja pidän siitä valtavasti. Kirjoitustyylisi on koukuttavaa, kotisi sisustus komppaa omaa tyyliäni ja kuvasi ovat taidokkaita. Lisäksi asumme samalla paikkakunnalla ja minulla on melko saman ikäinen tytär kuin sinulla. Tämän vuoksi satunnaiset kirjoitukset arjesta kaikkine mausteineen iskevät minuun. 🙂 Kiitokset siis tästä hyvänmielen blogista!

-Virpi N.-

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:37 pm

Kiitos Virpi N kannustavasta kommentistasi! Sait hymyn huulille 🙂

Reply
katja 20 maaliskuun, 2014 - 10:34 pm

Pidän kovasti iloisesta ja aidosta tyylistäsi olla onnellinen materialisti. 😉 Miksei sitä saa muka hehkuttaa, kun on saanut kauan kaipaamansa esineen kotiinsa. Blogi on loistava paikka ilakoida, ehkä jopa vähän pinnallisesti siitä miten aurinko osuu uuteen kukkakimppuun. Hih! Minä ainakin jaan jatkossakin sinun sisustusmaailmasi ilot! Kirjoitat minun lempiblogiani. Kiitos!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:38 pm

Onnellinen materialisti 😀 Kyllähän se on sitäkin, kun rakastaa kaikkea kaunista! Blogi on juuri oikea paikka sille ilolle ja parasta on, kun sillä saa ilahduttaa myös muita ihmisiä. Kiitos paljon katja <3

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 11:20 pm

Olen seurannut blogiasi pitkään ja varmasti suurin syy on sen hyväntuulisuus 🙂 kirjoitat hauskasti ja kuvasi ovat hyviä (eikä niitä ole liikaa), sisustusmakumme on melko samanlainen ja itsellänikin on lapsi ja koira 🙂 mielestäni persoonasi näkyy teksteistäsi ja ”olkkarikuvissa” on aina jotain uutta näkökulmaa. Nautin myös tavastasi uudistaa jo olemassa olevilla asioilla. Ja kotinne on ihana ♥

– P –

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:39 pm

Kiitos P, mukavaa kuulla että hyväntuulisuus välittyy!

Reply
Anonymous 20 maaliskuun, 2014 - 11:26 pm

Luen blogiasi koska se on kiireisen elämäni valopilkku, arjen ihana kevennyshetki, kauniita kuvia ja kivaa tekstiä. Harvoin edes jaksan kommentoida tai osallistua arvontaan, pelkkä lukeminen antaa jo minulle riittävästi kauneutta ja iloa elämääni. Toki pidän tyylistäsi ja haaveilen monesta samasta sisustusjutusta kuin sinäkin. Kiitos sinulle!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:39 pm

Olen kyllä ihan sanaton, kiitos kauniista sanoistasi! <3

Reply
littleB 20 maaliskuun, 2014 - 11:50 pm

Hienosti kiteytit monia omiakin ajatuksiani. Aina aika ajoin sitä miettii, että miksi bloggaa ja siinä mielessä kysymys on hauska, että vuosien kuluessa tuohon kysymykseen löytyy aina joku uusi vastaus. Niitä kivoja juttuja tulee koko ajan lisää! 🙂
Ja hei, mä niin otan sut balettitunnille joskus mukaan! Varsinkin jos lupaat tulla tyllipuvussa 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:40 pm

Voi vitsi, eikö siellä ollakaan tyllipuvussa? 😀 Mä laitan kyllä varmasti, jos viet minut, heh.

Reply
Tiia / Black + White = Grey 21 maaliskuun, 2014 - 12:30 am

Luen blogeja, koska saan niistä valtavasti inspiraatiota, uutta tietoa ja esimerkiksi kokeilemisen arvoisia tuotevinkkejä. Blogien lukeminen on pieni hengähdystauko arjen keskellä.

Sinun blogiasi luen, koska pidän niin kirjoitus- kuin kuvaustyylistäsikin. Sinulla on silmää vangita sisutuksenne kauniit elementit kuviin asti, ja koska kotinne on kaikin puolin omaa makuani vastaava, on siinä jo vaikka kuinka paljon hyviä syitä olla aktiivinen lukijasi :).

Mukavaa loppuviikkoa!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:41 pm

Kiva kuulla Tiia! Kiitos tuhannesti <3

Reply
Anonymous 21 maaliskuun, 2014 - 2:13 am

Luen blogiasi, koska se saa minut hyvälle mielelle. Nautin kauniista kuvistasi ja mietin myös mitä vinkkejä voisi kotona ottaa käyttöön. Kun näen uuden kirjoituksen tulleen, odotan pääsyä sohvalle, viltin alle sitä lukemaan. Rentoutumaan. Kiitos 🙂
-Anna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:42 pm

Olen todella otetu, jos blogini tuo sinulle tuollaisen mukavan pienen rennon hetken päivään. Kiitos kauniista sanostasi, Anna!

Reply
Teija Hakula 21 maaliskuun, 2014 - 5:16 pm

Heippa Kerttu, luen blogiasi, koska se on niiiin kaunis ja inspiroiva. Lisäksi olet lahjakas kirjoittaja, tekstejäsi on ilo lukea!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 maaliskuun, 2014 - 6:43 pm

Suuri kiitos Teija, niin kauniita sanoja! En tiedä, olenko edes noin hienoja sanoja ansainnut, mutta kyllä ne lämmittää <3 Hyvää viikonloppua!

Reply
Marit 21 maaliskuun, 2014 - 8:35 pm

Ihana postaus jälleen kerran ja upeat kuvat ja kaunis sinä <3 Minä luen blogiasi koska se on inpiroiva ja juttusi saa hyvälle mielelle. Hyvän mielen blogi ehdottomasti loistavaa sisustusmakua unohtamatta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 maaliskuun, 2014 - 12:07 am

Voi kiitos Marit! Kauniita sanoja 🙂

Reply
Miina 21 maaliskuun, 2014 - 8:57 pm

Kiva postaus! Luen blogiasi hyvien kuvien ja laadukkaiden tekstien vuoksi. Ja olen myös ihan ihastunut Hugoon, sillä haaveilen omasta chihuahuasta! Plus että tietenkin olen kiinnostunut sisustuksesta ja tyylisi on inspiroiva 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 maaliskuun, 2014 - 12:08 am

Kiva kuulla, kiitos Miina! Hugo on sellainen linssilude, että sen kuvia näke säännöllisesti täällä blogissa 🙂

Reply
-HEINI- 21 maaliskuun, 2014 - 11:26 pm

Ihana postaus Kerttu! Ja mie luen sun blogia kun tykkään tästä. Kirjoitat niin hyvin! Sulla on kirjoittamisen lahja tosiaan jaa tekstisi saavat hymyn huulille :). Ihanaa viikonloppua sinne!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 maaliskuun, 2014 - 12:13 am

Ihana Heini, kiitos! <3

Reply
Anonymous 22 maaliskuun, 2014 - 2:52 pm

En seuraa säännöllisesti kovinkaan montaa blogia, modernisti kodikas on yksi niistä. Suurin syy blogisi seuraamiseen on varmasti kirjoitustaitosi yhdistettynä aurinkoisena välittyvään persoonallisuutesi. Toki myös Hugo on ihana ja sisustuksesi inspiroivaa, mutta kyllä tekstisi kuitenkin nousevat ykkössyyksi seurata juuri tätä blogia.

– Tuuli –

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 22 maaliskuun, 2014 - 9:23 pm

Kiitos Tuuli, niin kiva kuulla! Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Reply
Anonymous 24 maaliskuun, 2014 - 3:53 pm

Hei,luen blogiasi koska kirjoitat kivasti, kuvat ovat kauniita, blogistasi välittyy elämänilo. Sanoit tuossa yllä hyvin; ”minun kotini, minun blogini, molemmat rakkaita”! terveisin Satu

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 24 maaliskuun, 2014 - 8:31 pm

Lämmin kiitos kauniista sanoista, Satu!

Reply
RagDoll 25 maaliskuun, 2014 - 12:33 pm

Löysin blogisi tänään instagram-tilisi kautta. Aivan ihania. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 huhtikuun, 2014 - 3:28 pm

Olen iloinen, että löysit tänne!

Reply

Jätä kommentti