Terveiset tohinan keskeltä! Meillä on pian luvassa sisustuskuvaukset ja sehän tarkoittaa, että paikkojen pitäisi olla aikalailla tiptop. Pari iltaa olen kuvitellut siivoavani ja kulkenutkin taloa edestakaisin, mutta lopputuloksessa on vielä aika paljon parannettavaa. Lisäksi vähän harmittaa juuri valokuvien kannalta tämä uskomaton pimeys, varsinkin kun on tarkoitus on ikuistaa keväisiä sisustusfiiliksiä. No, ei mopolla mahdottomia eli näillä korteilla pelataan 😉
Koska oma kamerani on lepäillyt valon puutteen vuoksi, jatkan vielä suunnittelulinjalla. Sisustushaaveissani esittelemäni Poulsenin AJ-lattiavalaisin on kerrassaan upea, mutta se saattaa olla suunniteltuun paikkaansa liian pieni. Sisustuksessa mittasuhteet ovat erittäin tärkeitä ja olisi onnistuttava löytämään tiloihin oikean kokoiset kalusteet. Upeinkaan huonekalu ei näytä hyvältä, jos se ei istu ympäristöönsä. Yksi vaihtoehto voisi olla Lundian Soihtu, jota muutama lukijakin suositteli kommenttilaatikossa. Kiitos teille! Soihtu valaisee kahteen suuntaan antaen myös tarvittavaa lukuvaloa. Tämä kotimaista suunnitelutyötä edustava valaisin on käsittääkseni myös tehokas, kun nykyistä voisi kuvailla sanoilla tuhnuinen nuhapumppu. Mitäs mieltä on raati, toimisiko Lundian Soihtu meillä?
Kyllä se vaan naiset ja herrat on niin, että täällä tarvitaan valoa useammasta lähteestä. Jos vaikka alkaisiksi pistettäisiin sitä tehoa tuolta taivaanrannasta ja sitten toissijaisesti jostain upeasta valaisimesta!
Taidan ottaa rätin käteen ja vaeltaa vielä kunniakierroksen sen kanssa talon ympäri. On tässä hämärässä muuten yksi hyvä puoli; ei ihan jokainen pölyhiukkanen ja sormenjälki paista naapuriin saakka 😉
Kuva Lundia
36 Kommentit
Valaistustyypiltään hyvin erilaiset. Aj valaisee kiilamaisesti, soihtu taas valaisee paitsi alas, mutta myös epäsuorasti katon kautta.
Totta, erityyppiset valaisimet on kyseessä. Ja molemmissa on hyvät puolensa! Tuo kokoasia on yksi, joka pitää huomioida, toinen on sitten se valon suunta. Ei ole helppoa, ei! 😉
Meillä on Soihtu ja vaikka sen aikanani miehelleni lukuvalona myin, niin ei se kyllä oikeasti ole lukuvalaisin. Vaikka valaiseekin kahteen suuntaan niin kyllä kyseessä on aika puhdas tunnelmavalo, vaikkakin tosi ihana sellainen ja tykkään siitä kovasti! 🙂
Sisustuskuvaukset, vau, kuulostaa jännittävältä, pystytkö valaisemaan lisää? 😉
-piia
Mikähän polttimo meillä on, kun soihtu toimis yleisvalonakin…
Kaunis se on joka tapauksessa! Haluaisin kyllä nähdä lukea tuossa sohvannurkassa… Kerron lisää kyllä, mutta nyt vähän aikaa pitää vielä odotella 🙂
Soihtu sopisi mielestäni paremmin, niin koon kuin ulkonäön vuoksi. Osaan kuvitella miltä se teillä näyttäsi. Sopisi kuin nenä päähän! 😉 -Elisabet
Soihtu on kyllä varsin potentiaalinen vaihtoehto 🙂
Soihtu on todella kaunis! Ja kuvien perusteella sopisi varmasti teille paremmin kuin hyvin. Mielelläni minäkin sellaisen kotiuttaisin. Ehkäpä mustana…
Minä taas kallistuisin valkoiseen, kun sohvat ovat jo tummat ja seinä harmaa… Se on kyllä hieno valaisin!
Hei Kerttu, sekoitankohan ajatuksiasi, Soihdun lisäksi, ehdottamalla vielä italialaista Luceplanin (www.luceplan.com) Costanza-valaisinta. Se antaa valoa sekä ylös, että alas ja näkee muuten lukea! Kävin testaamassa, meillä kun tuo valaisin on takkahuoneessa, jossa en juurikaan lueskele. On tosi kätevä valaisin: teleskooppivarsi, himmennin (metallivartta koskettamalla himmenee portaittain), varjostimen saa eri värisinä (mielestäni valkoinen on tyylikkäin). Omani tilasin verkkokauppa Ambientedirect.com ´ista, josta sen saa Suomen hintoja edullisemmin. Toimitusaika on muutama viikko. Valaisimen mukana tulee kaksi Philipsin himmennettävää Eco Classic halogeenipolttimoa (140W, 1980lm). Valotehoa siis on. Yleensä pidänkin sitä 1-2 astetta himmeämmällä.
Sirpa
Meiltäkin löytyy kotoa useampi Costanza, ihana valaisin joka on myös tehokas tarvittaessa. Sellainen ikuinen huomaamaton klassikko 🙂
Kiitoksia vinkistä, täytyypä tutustua tarkemmin!
Voi tuo Soihtukin on kaunis! Molemmat ovat niin kauniita, että vaikea sanoa kumpi olisi se parempi! 🙂 AJ on kyllä aika pieni, joten soihtu koonsa puolesta toimisi todennäköisesti paremmin kuin AJ… Nyt täytyy saada molemmat valaisimet kotikokeiluun ja sitten laitat kyselyn uudelleen pystyyn! 😀
Hmmm.. mitäs kuvauksia on tulossa? Ei malta odottaa… joka tapauksessa varmasti tulee upeita kuvia! 🙂
Heli
Kotisovitus olisikin loistava juttu! Kerron kuvauksista lisää aika pian, maltahan vielä hetki 😉
Ooh, Soihtu on mun rakkaus♥ Maailman ihanin valaisin! Voisin kuvitella, että teillekin se sopisi todella hyvin!
Uskon, että suosittelet Soihtua! Ja mikäs on noin kaunista valaisinta suositellessa 🙂
Minulla oli alunperin myös tuo Soihtu vaihtoehtona, mutta se oli niin kallis, että tilasin sen sijaan samalla rahalla Artemiden Tolomeo Megan – eikä muuten ole harmittanut. Aivan ihana, suunnattava ja himmennettävä valaisin, jossa iso varjostin ja melko massiivinen valaisin on saatu näyttämään sirolta jalkansa ohuudella. Mutta tykkäsin kovin tuosta Soihdustakin (yhdessä asuntonäytössä sen näin), pelkäsin vain, että siihen kyllästyisi helpommin.
Tuokin on kyllä tosi kiva valaisin! Ihanaa valinnan vaikeutta 😉
Ajattelin jo edellistä postausta lukiessani, että mahtaako olla liian pieni 🙂
Ja silloin ajattelin myös, että Sinin ehdottama Artemiden Tolomeo Mega olisi teille hyvä valinta 🙂 Sitä olen meillekin toivonut, mutta miehen mielestä lamppuja on jo liikaakin…
Mutta Soihtukin on kaunis. Sisustuskuvaukset kuulostavat kivoilta!
Täytyy nyt ihan ajan kanssa miettiä, mikä on paras. Haluan valaisimen, joka viihtyy meillä pitkään 🙂
Kummatkin valaisimet ovat kyllä kauniita. Mutta minä annan ääneni soihdulle! Mielestäni se sopisi teille paljon paremmin juuri ulkonäön ja kokonsa puolesta 🙂
Soihtu sopisi mielestäni kokonsa puolesta paremmin. Ja onhan se kaunis! Mutta jos sitten lukiessa joutuu kovin tihrustamaan, niin se varmaankin vaikuttaa loppupeleissä valintaan 🙂
Minäkin ehkä valitsisin noista kahdesta valaisimesta Soihdun, juuri kokonsa vuoksi. AJ on aivan ihana, mutta näyttääkö tosiaan sitten vähän liian pieneltä isossa tilassa massiivisen sohvan rinnalla?
Tolomeo tuli myös minulle kolmantena vaihtoehtona mieleen, mutta ehkäpä siltikin ääneni lähtee Soihdulle:)
Entäs esim. koivuinen secto? Elä sitä AJ:tä, liian blogijuttu 😉
Liisukka
Annan ääneni Sectolle tai Artemid tolomeo Megalle. Tosin eihän nämä olleet edes vaihtoehtona, mutta ai niin kauniita varmasti sinun kodissasi. =) Tuosta valaisimen valinnasta vielä sen verran, että kannattaa tosiaan miettiä tarkkaan haluaako vain tunnelma valoa, vai kenties lukuvalua, tai jotain muuta tarkoitusta varten. Näin säästyy toivottavasti kalliilta virheeltä.
Olen itse aivan valaisin hullu ja aina suunnittelenkin uutta kohdetta. Säästämiseen tosin menee välillä aika paljon aikaa, mutta on se vain sen arvoista.
Mutta onnea lampun valintaan. Innolla odotan mihin päädyt.
terveisin Heidi
Meillä pn Secto. Tunnelmavalaisimena loistava, mutta lukuvalona ei kyllä oikein tomi. Lamppu on meillä ihan sohvan vieressä, mutta asentonsa puolesta se valaisee lähinnä käsinojaa, ei enää ensimmäistä istuintyynyn kohtaa niin, että sen valossa näkisi sihrustamatta lukea.
Minusta on kiva jos on kaksi erilaista valaisinta, tosiaan meillä sohvan toisella puolella Costanza ja toisella puolen Tolomeo Terra 🙂
Se onkin kivan näköistä! Meillä on olkkarissa kaksi pöytävalaisinta (Block ja Modern Art) ja nyt niille pitäisi saada kaveriksi se lattiavalaisin. Mutta voi tätä valinnan vaikeutta 🙂
Mäkin liputan Soihdun puolesta. AJ voi tosiaan olla liian pieni ainoaksi valaisimeksi, ja Tolomeon Mega Terra taas on mielestäni turhan samantyylinen nykyiseen valaisimeenne verrattuna, jos kerran vaihtelua kaipaat. 🙂 Lundialla on vielä sopivasti valaisimet -15 % tässä kuussa 😉
Totta, erittäin hyviä perusteluita! Kiitos Anni!
Iskin silmäni Lundian valaisimiin asuntomessuilla viime kesänä, muistaakseni Majassa niitä ainakin oli käytetty. Vaikka AJ on upea, niin kokoeronsa puolesta voisin antaa ääneni Soihdulle! Ps. Meillä on Secto, valkoisena, ja itse olen sitä mieltä, että se käy tunnelmavalona!
🙂 Jutta
Sectoakin mietin jossain vaiheessa, mutta nyt kun meillä on Octo, niin kaipaan jotain erilaista. Soihtu on aika vahvoilla tällä hetkellä 🙂
Heippa Kerttu! Valaisinkeskustelusta innostuneena ajattelin kysäistä sinulta mielipidettä yhteen pitkäaikaiseen hankintamietintääni. Kyseessä on Ikean Svarva lattiavalaisin http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40146251/ . Olen jo muutaman vuoden sitä mielessäni pyöritellyt ja kokoajan se tuntuu enemmän houkuttelevalta. Hinta ei ole ollut hankinnan este, mutta se että tykkäisinkö siitä sitten kuitenkaan omassa kodissa tai kyllästyisinkö pian… Sisustustyyleissämme on paljon samaa, joten siksi olisi kiva kuulla mielipiteesi 🙂 Muita meillä olevia valasimia ovat mm. Secto seinävalaisin, useampi Block-valaisin, Artekin A110 ja ruokapöydän ylle tuleva seinään kiinnitetty Artemiden Tolomeo Mega ja uusimpana Marimekon Valoisa, joka on muuten aivan ihana. Svarva olisi jotenkin kivan leikkisä ja erilainen.
Lundia olisi teille kyllä hyvä valinta, mutta vilkaisepa miltä näyttää Normann Copenhagen Hello Floor Lamp 🙂
Kiitos kivasta blogistasi ja mukavaa alkanutta vuotta!
Mari
Moikka Mari! Kiitos kysymyksestäsi 🙂 Onpas aika erikoinen valaisin, en ollut siihen tätä ennen törmännyt. Omaan makuuni se on vähän liian krumeluurinen, pidän niin pelkistetyistä linjoista. Minäpäs kurkkaan tuon Normann Copenhagenin valasimen, kiitokset vinkistä!
Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin!
Tervehdys Majasta Hyvinkäältä, Kertulle ja lukijoille!
… ja onnea vuodelle 2014!
Olen ehdottomasti Lundian Soihdun kannalla … pidän molemmista valaisimista, mutta tilan koko ja valaisimen luoma tunnelma huomioiden 🙂 Neulon päivittäin ruokailupöytämme äärellä Soihtujen valossa …
Huomenna heräämme valoisampaan aamuun, kun vihdoin tuli lunta ja talven tuntua <3
Lämpimin terveisin,
MIrella
Moikka Mirella ja kiitos terveisistä! Ilahduin niin nähdessäni kommenttisi, Maja on edelleen lämpimänä mielessä viime kesän asuntomessuilta ja sen tarjonnut minulle valtavan paljon inspiraatiota. Siellä on varmasti hyvä asua 🙂 Soihtu on upea ja tunnelmallinen valaisin, varmasti myös kooltaan meille AJ:tä perempi.
Onneksi tuli vihdoin talvisempaa, tätä on todellakin odotettu!