Kevät tuo keltaisen

by Kerttu

Uskomatonta, miten välittömästi joulun jälkeen alkaa innokas kevään odotus. Haluaisin elää enemmän hetkessä kiinni. Liian helposti sitä aina kurottaa jonnekin tulevaisuuteen ja haaveilee, että sitten kun… Tyttären syntymän jälkeen on ollut helpompi pysähtyä. Pieni lapsi ei osaa muuta kun juuri meneillään olevan hetken. Tässä asiassa lapset ovat hyviä opettajia.

Kevät on kuitenkin saapunut rytimällä kauppoihin ja eri valmistajat ja muotitalot julkaisevat kevätmallistojaan. Kevät on valon ja uuden alun aikaa. Eniten kaipaan päivänvaloa. Nyt käy niin, että aamulla lähtee pimeään ja iltapäivällä palaa jälleen, kun aurinko on laskenut. Myös valokuvaaminen on huomattavasti helpompaa, kun on valoisaa.

En ole sellainen kausi-ihminen, että vaihtaisin verhot ja matot vuodenaikojen mukaan. Peruspohja pysyy meillä aika samana, mutta siihen on mukavaa lisätä vuodenaikaan, fiilikseen ja trendeihin sopivia elementtejä. Keltainen tuli taloon jo viime vuonna. Se miellyttää silmääni edelleen. Mustan ja valkoisen kaverina se on niin pirteä!

(Klikkaamalla isommaksi)

Keltainen hiipii sisustukseen pikkuhiljaa. Nyt sitä näkyy yksityiskohdissa. Alvar Aallon vuonna 1954 suunnittelema Artekin Siena-kangas on kaunis ja yksinkertainen. Meillä on tästä kankaasta kolme tyynynpäällistä, kaksi musta-valkoista ja yksi kelta-valkoinen. Raikas ja ajaton kuosi toimii aina.

Marimekon Räsymatto-tyynynpäällisen teetin muutettuamme tänne uuteen kotiin. Mielestäni tässä mustan, valkoisen ja keltaisen liitto toimii mainiosti ja hauskasti.
Viltti on Elloksen valikoimaa ja se on kevyt ja miellyttävä käytössä. Keltaiset kanttaukset antavat piristysruiskeen mustavalkoiseen raitaan. Sitten vain maljakkoon kimppu keltaisia tulppaaneja tai kauniille vadille ryhmitelmä kynttilöitä. Ja niin on kevätmieltä, vaikka ulkona paukkuisi kuinka pakkanen!

Me teimme aika varmanpäälle-valintoja kiintokalusteiden kanssa, mutta mitäs sanotte näistä:

http://www.houseinteriorhome.com

http://www.decordir.com

Aika rohkeaa, mutta ei lainkaan pöllömmän näköistä. Itse kyllä saattaisin kyllästyä aika pian 😉

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Marru 12 tammikuun, 2013 - 2:20 pm

Ihanat tyynyt. Itse olen myös meille miettinyt tuota Marimekon räsymattoa tyynynpäällisinä. Odottelen kuitenkin vielä että näen uusiakin tuotteita ihan livena

Reply
Kerttu 12 tammikuun, 2013 - 2:45 pm

Räsymatto-kuosi on kyllä hauska klassikko, sopii juuri pieninä määrinä piristämään yksinkertaista ympäristöä. Minäkin odottelen innolla kevään uutuuksia 🙂

Reply
Irina - White & Fresh 14 tammikuun, 2013 - 11:41 pm

Ihana keltainen <3

Reply
Kerttu 15 tammikuun, 2013 - 11:11 am

Niin on 🙂

Reply

Jätä kommentti