Mukavaa sunnuntaita!
Huh, mikä alku on ollut Lundian Soihtu-arvonnalla! Aikaa on vielä perjantaihin, joten vielä ehtii mukaan. Eilen oli upean aurinkoinen päivä ja tuntui, että edellistä auringonpaisteisesta kotihetkestä oli jo viikkoja. Siivouksen jälkeen otin muutaman kuvan keittiöstämme.
Siivousinnoissani heitin tuon Ferm Livingin pannunalusen liesituulettien kulmalle ja siihen se sitten unohtui kuin roikkumaan kuin koriste kuuseen.
Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa pyydetään bloggaajaa paljastamaan oma bloginkirjoituspaikkansa. Koska teen blogia kannattevalla tietokonella, paikka vaihtelee fiiliksen mukaan. Usein kirjoitan keittiön pöydän ääressä, koska voin olla siellä missä muutkin ovat.
Mustavalkoisen keittiön puiset yksityiskohdat ovat alkaneet miellyttää entistä enemmän. Haaveiluni Hayn uusista tuoleista on kuitenkin nyt laitettu jäihin. About a chair-tuoli on kyllä kiistatta kaunis, mutta sen käytännöllisyyttä lapsiperheessä jäin pohtimaan. Tuoleja olisin ostanut vain neljä, sillä tämä tuolimalli tarvitsee tilaa ympärilleen.
Pohdin, kuinka neljävuotias jaksaa siirtää kuppimallisia tuoleja tai nousta itse pöydästä, jos tuoli on vedetty kiinni ruokapöytään. Lisäksi lapsi haluaa monesti lukuisista istumapaikoista huolimatta syödä vieressä ja se ei onnistuisi, jos jokainen tuoli on sijoitettu pöydän eri sivuille. Lisäksi on se fakta, että meillä on kahdeksan aika uutta, toimivaa ja ihan kaunistakin tuolia.
What today-printti on saatu kotimaiselta Hajk designilta. Muistitaulu siirtyi työhuoneeseen, jossa tauluprosessi on vielä vähän vaiheessa. Tuntuu kivalta, kun on pieniä kodin sisustustöitä kesken 🙂 Matka on usein päämäärää tarkeämpi, sisustuksessakin!
Sitten asiasta toiseen: Maaliskuu toi tullessaan auringon ja kesänlapsena saan siitä aivan valtavasti energiaa. Kaivan juoksukengät esille ja alan palauttelemaan kuntoa maratonkoulusta muutama vuosi sitten saamallani ohjelmalla. Samalla voisin vuokrata Jyväskylän Seppälän Elixian salikorttini eteenpäin joksikin aikaa, nyt tarvitsen liikunnan lisäksi happea. Jos kortti kiinnostaa, laita viestiä modernistikodikas @ gmail.com.
Sunnuntai-iloa!
21 Kommentit
Minä juuri viimeistelen keittiösuunnitelmaa, joten keittiökuvia olikin erityisen mukava katsella. Ja liputan edelleen teidän vanhojen tuolien puolesta, ne vain sopivat minusta teille niin hyvin.
Tsemppia suunnitteluun Saija! Ja kiitos, kyllä tuolit saavat vielä meitä vielä palvella 🙂
Onpa ihanan valoisia kuvia. Meillä on kaksi kyseistä Hayn tuolia tietokonepöydän tuolina ja ollaan tykätty tosi paljon. Meillä lapsetkin niissä istuu paljon. Tosin meidän tytöt ovat 8 ja 11v.
Isommilla varmasti Hayt toimivat mainiosti 🙂 Kauniit tuolit ne ovat kyllä!
Laittaisitko teidän pohjakuvan tänne joskus? Tykkään kodistanne ja tyylistäsi ja olisi kiva nähdä, millainen pohjanne on, paljonko neliöitä missäkin huoneessa.
Kiitos paljon! Kurkkaapa tämä postaus: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2013/11/vastauksia-talon-suunnittelu-ja.html
Teillä on aivan ihana keittiö!!! Niin valoisa ja kaunis!! Itse haaveilen myös tulevaan taloomme joko kokovalkoista keittiötä tai sitten harmaat alakaapit ja valkoiset yläkaapit. Ihan käytännön kysymys: näkyykö korkeakiiltovalkoisissa kaapeissa sormenjäljet ja likatahrat helposti? Eli pitääkö niitä olla koko ajan pyyhkimässä? 🙂
Pakko vastata tähän, että jokainen sormenjälki kyllä näkyy, mutta voi että kuinka helppoa ne on kiiltävästä pinnasta pyyhkäistä pois! Lähtee mikrokuituliinalla vain vähän pyyhkäisemällä, kun taas meidän tummista mattapintaisista alakaapinin ovista saa hinkata ihan urakalla ensin märällä rätillä pesuaineen kanssa ja sitten vielä nopea kuivaus, että pyyhkimisen jälket ei näkyisi- niin raivostuttavaa!
Joo, just näin! Tosi helppo on pitää puhtaana, kun vaan mikrokuituliinalla pyyhkäisee 🙂
Hyvät tuolit teillä on nytkin, mutta pitäähän haaveitakin olla. Voithan kokeilla Hayn toimivuutta hankkimalla vaikka yhden tuolin työpöydän ääreen, eteiseen tms. Klassikkotuolejahan voi olla erilaisia pitkin taloa, jolloin voi siirrella niitä mielen mukaan…
Saa olla haaveita, enkä tästäkään unelmasta ole kokonaan luopumassa 🙂
Täälläkin haaveillaan uusista keittiön tuoleista, ja oikeastaan pöydästäkin. Juokseminen on keväällä ihanaa, eilen illallakin oli pakko kiskaista tossut jalkaan ja käväistä saunahölkällä. Ilmassa tuoksui kevät ja palokkajärven sulava jää kumahteli komeasti pimeässä!
Haaveet kuuluvat elämään ja sehän on vain upeaa, kun joskus saa unelmansa toteuttaa. Kevät tuo tullessaan juoksukärpäsen 🙂
Kauniilta näyttää teillä aina!! Mutta kun meillä meneillä ruokapöydän osto pohdinta yllätti mies ja tuumaili sohvan nurkasta, että se Kertun ruokapöytä on kyllä hieno!! Kyllä piti hetki ihmetellä kenestä se puhuu:-D:-D voisitko tuosta teidän ruokapöydästä mainita mistä olette sen löytäny:)?
Heh, kiitos hannap! Pöytä on ostettu Iskusta. Osui Torissa silmään yksi ilmoitus, jossa myydään Valannin neliöpöytää varsin hyvään hintaan: http://www.tori.fi/ita-uusimaa/Valanti_ruokailupoyta_10585671.htm?ca=19&w=1
Heips, mistä teidän matot keittiössä ja työhuoneessa ovat peräisin?
Keittiön matto on Pappelina ja ostettu Sisustuksen Koodista Turusta. Työhuoneen matto taas on Ikean Stockholm Rand.
Hei
Miten keittiön välitila on toteutettu?
Heippa! Se on tehty isoilla valkoisilla laatoilla 🙂
Hei. Kuinka korkeakiiltovalkoinen pöytänsä on kestänyt kulutusta? Pidätkö tabletteja vai onko astiat kosketuksissa pöydän pinnan kanssa? Naarmuuntuuko helposti? Meillä on mattavalkoiset keittiönksspit ja nyt pitäisi hankkia ruokapöytä. En osaa päättää olisiko se korkeakiiltovalkoinen vai valkoinen lasipöytä.
Heippa!
Meillä painiskellaan tehottoman liesituulettimen kanssa (uusi talo ja liesi saarekkeessa) ja aloin tässä postauksessa pohtia, että sinullahan on myös liesi saarekkeessa. Oletko ollut tyytyväinen liesituulettimesi imutehoon? Leviääkö höyryjä ja hajuja ympäriinsä? Minkäs merkkinen se on?
Kiitos vastausksista jo etukäteen:)