Ihanaa olla kotona. Vaikka olen yleensä innokas reissuunlähtijä, on omaan kotiin palaaminen aina vain se huippuhetki. Juna-asemat ovat muuten ihmeellisiä paikkoja. Jotenkin aina hullaannun katselemaan ihmisiä. Parasta ovat jälleennäkemiset. On intohimoisia suudelmia, helliä halauksia, toisen laukun kantamista ja ystävyksien leveitä hymyjä. On kiireisiä bisnesihmisiä ja ympärilleen katselevia turisteja. Lähtöjä ja paluita monenlaisin tarinoin. Pari päivää Helsingissä meni vauhdikkaasti töiden merkeissä, onneksi ehdin tehdä visiitin myös Habitareen. Eilen kerroin vähän yleistunnelmia ja nyt nostan esille muutamia huomioita trendeistä tai muista hyvistä ideoista, joista voi ammentaa omaan kotiin pieniäkin elementtejä.
Juuttityyliset matot ja rouheat ruukut yhdistettynä moderniin linjoihin:
Metallivärien yhdisteleminen valaisimissa ja kalusteissa:
Pehmeys ja lämpö taljoilla, luonnonmateriaaleilla ja murretuilla sävyillä:
Viherkasvit ja niiden yhdisteleminen:
Villit välitilat:
Pienten valaisimien asettely rykelmiksi:
Näppärät säilytysratkaisut:
Klassikot, jotka eivät kuole koskaan:
Murretut sävyt ja muhkea meininki petauksissa:
Puu ja luonnonmateriaat:
Ja se fakta, että jouluun on aikaa vielä 96 päivää 😀
Pää surisee sisustusideoita ja olohuoneen uusi matto odottelee rullalla eteisessä. Siinä on kyllä sellaisen rosvosektorin mahdollisuus, lopputulos voi olla totaalinen floppi ja upea hitti. Välimallia tuskin on.. 😉
Oliko näissä Habitare-ideoista mitään sellaista, jota voisi harkita omaankin kotiin?
0 Kommentti
Artekin klassikot ja Iittalan uutuudet houkuttaa, eli niitä ottaisin heti omaankin kotiin! Vakka jo saapuikin tänään! 🙂 Betoniruukut kiinnostaa myös, mutta ei ehkä noi saven väriset! Kyllä, olen tylsä varman päälle-pelaaja! 😀 Mitä, mitä oletko saanut Woodnotesin olohuoneeseen? :)))
Heli
Me ollaan kyllä niin samoilla linjoilla! Paitsi ehkä sen kuparin sävyn kanssa 😉 Ei hitsi, ostit vakan? Valkoisenako? Se on kyllä tosi upea! Ja jos matto olisi Woodnotes, ei tällaista floppivaaraa olisi. Katsotaan nyt, että oliko tässä mun heräteostoksessa mitään järkeä. Palauttaa onneksi aina saa 🙂
No kuparia en vieläkään ole uskaltanut hankkia! 😉 Vakan ostin valkoisena, ja oli kyllä aika upea ilmestys! 🙂 Voi en malta odottaa että näen minkälaisen matto valinnan oot tehnyt!! Ehkäpä se juutti tyylinen?!?!?! 😉
Heli
Oi, apua mitä ihanuuksia messuilla 🙂 Kyllä niin harmittaa,että en pääse messuja näkemään ja kokemaan 🙁 Muut menot kun pakottavat jättämään välistä!
Onneksi kuvat messuilta tarjoavat lohdutusta tähän pahaan mieleen 😀
Ehkä ensi vuonna sitten 😉 Ajan pakettiauton sinne ja täytän sen ihanuuksilla 😀 Koska en nyt sinne pääse ihastelemaan ja tekemän hankintoja 😀 Minulle kelpaisi klassikot artekilta, Marimekon uutuudet näyttävät myös kivoilta, Iittalan vakalla olisi heti paikka kotona 😉 (syvä huokaus) . Hay hee lounge on matkalla kotiin eli se saa nyt riittää lohdututtamaan pahaa mieltä kun messut menevät sivu suun 😀 Sniif 😉
Terv. Suvi
Habitare on onneksi jokavuotinen ilo, jos ei tänä vuonna pääse, niin ehkäpä ensi vuonna sitten 🙂 Ja blogeissa ei kuvamateriaali lopu 🙂
Miun silmiini pisti upeimpana K-tuoli. Se on edelleen vaan niin ihana ja olen kyllä tyytyväinen, että sen aikanaan hankimme.
K-tuoli on aivan upea!
Aijai, nyt alkoi mua jännittämään, että minkäs maton sä olkkariin tempaiset. 🙂
Katsotaan, sanoi tohtori 😀