Uusi viikko ja samat kiireet!
Sunnuntai-illan korvalla aloin pohtimaan omaa hötky-asennettani elämään. Ei ole koskaan ollut niin trendikästä kotoilla ja downshiftata kun nyt ja silti on aina K I I R E. Vai onkohan sittenkään?
Mikä sen kiireen tunteen aiheuttaa? Yleensä syypää on huono ajanhallinta, jolloin ahnehtii liikaa tekemistä liian pieneen aikaikkunaan. Toisaalta siitä voi syyttää myös ikuista optimistisuutta, jota edesauttaa vilpitön usko kalenterin venyvän mihin vain. Sitten kun tämä kakku kuorrutetaan kiltteydellä ja ”mä voin hoitaa”-asenteella, on soppa valmis kiehahtamaan ihan levylle saakka.
Sanotaan, että kalenteri kertoo eniten ihmisen elämänarvoista ja tärkeimmille asioille sitä raivaa aikaa elämäntilanteesta riippumatta. Olen eri mieltä. Arvostan esimerkiksi liikuntaa ja ystävyyssuhteita paljon korkeammalle, kun kalenterini antaa ymmärtää. Myös pimeä vuodenaika varastaa tuntejamme häikäilemättä. Miten se onkin, että kesäiltana klo 20 on loistava lenkkiaika, kun taas marraskuussa siihen aikaan suurin saavutus on villasukat jalassa suoritetut kotityöt. Ruuhkavuodet ovat monelle kolmekymppiselle tuttu käsite ja onneksi samaa rumbaa elää suurin osa ystävistäkin.
Vauhdikkaasta arjesta huolimatta tai ehkä juuri siksi tartun arjen pieniin kauniisiin hetkiin. Tänään töistä lähtiessä taivas oli värjäytynyt punaiseksi ja uutukainen hanki kimmelsi. Neljän ruuhkassa liikennevalojonoon seisahtuneena katsoin vanhan parinkunnan varovaisia askeleita ja papan tukevaa otetta mummon kainalosta. Heillä tuskin oli minnekään kiire.
Minne itse sitten kiirehdin? Ruokakauppaaan, päiväkotiin, jumppatunnille ja työpalavereihin. Ei mikään näistä ole yksittäinen suoritus, joka pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti alta pois. Ne ovat elämää. Sitä hetkien putkea, josta muistot rakentuvat. Miksi kiirehtisin omaa elämääni? Arkea, jonka olen itse rakentanut elementeistä, joista olen haaveillut. On aika iso oivallus, että tätähän minä olen aina halunnut.
Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon.
0 Kommentti
Tuttuja tunteita. Helpottaa kummasti, kun tajuaa sen, että voi ihan itse vaikuttaa omaan kiireeseensä. Välillä yksikin päivä viikossa, tekemättä yhtään mitään, tuo sellaisen rauhan itselle, että taas jaksaa painaa seuraavat kuusi päivää. 🙂
Kivaa arkea sinne. <3
Kiitos Image! Suurin oivallus on se, että arjessa ei ole mitään vikaa. Ja oikeastaan kaikki ne arjen elementit, jotka kokee välilä kuormittavana ovat sellaisia, joista on haaveillut. Toki pitää olla niitä omiakin hetkiä, mutta kyllä tässä oravanpyörässä on aika mukava olla 🙂
Vasta luin itsekin jostain naistenlehdestä jutun aikaoptimisteista ja tajusin itsekin sellainen olevani. Mieheni on jo kauan sanonut, että minulla on aivan liian optimistinen aikakäsitys, nyt sitten itse olen havahtunut miettimään samaa. Miksi ajaa itse itseään ihan burn outin partaalle sellaisilla asioilla, joita ei todellakaan ole pakko tehdä tai ainakin joistain asioista voisi hyvin joustaa. Kai se on luonnekysymyksiä. Samoin kun sen vuorokauden venyttäminen pikkutunneille saakka. Sitä unenkin merkitystä on tullut pohdittua viime aikoina paljon. Oppia ikä kaikki :). Ehkä sitä sitten iän myötä oppii pikku hiljaa myös hiljentämään tahtia.
Burn out on kyllä oikeasti vakava asia! Onneksi ikä auttaa myös siinä, miten asiohin ja tärkeysjärjestykseen suhtautuu. Tänäänkin jäi kaksi suunnittelemaani asiaa täysin hoitamatta, kun ei vain yksinkertaisesti ehtinyt. Ja huomenna on uusi päivä. Mutta tuo nukkumaanmenohomma on kyllä heikkouteni, johon pitäisi saada muutos. Ennen olin ihan illantorkku, mutta nyt venyy sinne puolille öin vähän väliä.
Minulla taas on ollut yllättävän rauhallinen syksy ja huomasin vaikeuden antaa itselleen luvan olla. On niin tottunut kiireeseen, että potee huonoa omatuntoa kiireettömyydeestä. No ensi vuoden raksaprojekti varmasti vie nämä liian ajan ongelmat :).
Voin luvata, että raksaprojektin aikana tuskin on liian kiireetöntä 😉 Nauti siis vielä!
Ai että miten hyvin (ja osuvasti) kirjoitit!
Kiitos Iisa! <3
Olin viime perjantaina teatterissa mieheni ja hänen työkavereidensa kanssa (koulun väkeä:) .. siinä tuumailin heille väliajalla, että kiva se on välillä itsensä pakottaa vähän uloskin tuulettumaan kun työn ja pakollisten juttujen lisäksi niin rakastaa kotona oloa … eikä oikein tahdo mihinkään sieltä halutakaan…naiset siinä tuumivat, että he kyllä ovat kokoajan menossa sinne ja tänne ja heti tuntuu, että pitää päästä jonnekin – tiedän, että molemmat myös kovia matkustamaan.Ääneen sitä kotimatkalla miehelleni mietin, että olen minä aikamoinen kotihiiri…johon hän totesi : ”paljon se sinäkin olet mennyt heidän iässään – mietipä…”.. auton hiljaisuudessa tajusin , että hetkinen – hehän todellakin ovat alle 40 ja minä reilusti yli – sillähän voi todellakin olla merkitystä :)..tosin te tämän päivän alle 40v onneksi huomaatte pohtia tätä ajoissa:) Olen niin oppinut, että kaikelle on aikansa ja kaikeille on paikkansa – välillä aika juosta – vähän kiirekin kantapäillä kun sitten armollisesti antaa itselleen aikaa siihen kotoiluun ja lepoon … ja kukin tavallaan. Ja kovasti siinä vaikuttaa sekin kuten Kerttu tuumi, että ruuhkavuosia mennään… Itselläni kun lapset aikuisia ja kotona asuu enään vain yksi teini..Mutta mitään ei niin kadu kuin sitä jos ei ole ehtinyt olla lastensa kanssa – ja tällä ei ole mitään tekemistä keskustelun koti vs päiväkoti.. ihan vain sen ulkopuolelta tämän tarkoitan. ..sen jos huomaa liian myöhään sitä ei oikein voi saada takaisin….
Jokaisessa iässä ja ajassa on varmasti omat parhaat puolensa ja haasteensa. Nautin kovasti siitä, että tytär on pieni ja vielä niin lähellä. Meillä on myös onni, että hän saa olla pari arkipäivää viikossa isän kanssa kotona. Minäkin olen kotikissa ja rakastan olla kotona perheen kanssa. Ravistelen ”pitäis tehdä” jututtuja pois niinä muutamana tuntina, jolloin tyttö on hereillä. Mutta silti, aika on kortilla. Kiitos ihanasta kommentistasi Anne!
Hyvin kirjoitettu! Aikaoptimismiin tulee itsekin lähinnä töissä sorruttua. Pidemmän päälle ei ollenkaan hyvä juttu. Pitäisi vaan opetella joskus sanomaan myös ei, vaikka vaikealta usein tuntuukin. Nämä ajatukset mielessä kohti uutta päivää!
Näin se menee. Ei on pieni, mutta vaikea sana. Mutta rehellisesti sanottuna sen sanominen sujuu nyt paremminkuin vielä muutama vuosi sitten 🙂 Mukavaa päivää!
Minulla on levollinen olo kaiken hötkyilyn keskellä.. Pyrin tekemään asiat peräkkäin, en päällekkäin. Tänään saan taas vetää yhden asian To do -listasta.:-)
Tunnelmallista tiistaita, kiireetöntä keskiviikkoa, toiveikaista torstaita ja pirteää perjantaita sekä levollista lauantaita ja suloista sunnuntaita sinulle, Kerttu.
Kuulostaa viisaudelta, Elli! Ja kiitos ihanista toivotuksista! Samaa sinulle 🙂
Minun kiireeni sai juuri merkityksen. 😉 Vaikka aina on kiire, en valita! Blogissa kyllä on välillä sen vuoksi hiljaista.
Hyvä Mimmi! Blogi elää muun elämän mukana 🙂
Osuitpas asian keskelle jälleen! <3 On niin paljon kaikkea kivaa, että ajan rajaaminen on todellinen haaste! Onneksi on loppuelämä aikaa harjoitella! 😉
Uskoisin, että tässä on sellainen koko elämän haaste 😀
Juuri näin se on. Olet vielä niin nuori ja kuitenkin ajattelet jo ”vanhanviisaasti” =) Oravanpyöräelämä vie mennessään jollei hetkeksi pysähdy ja mieti mikä on nyt ja mikä on meneillään. Osaamme valtavan määrän hienoja lausahduksia elämän pääpiirteisistä päällekirjoituksista, joidenkin hienojan filosofien pitkien mietintöjen jälkeen esiinputkahtaneita oivalluksia elämän koukeroista. Luulenpa että jos kuuntelee oman sydämen ääntä ja kysyy hellästi itseltään niin löytää sen mitä juuri tällä hetkellä haluaa. Kolmenkympin urabuumissa ja kaikenkarvaisissa pintaliidoissa pyörii ihan sekaisin saakka mutta, sekin kuuluu elämään. Eletään juuri tätä hetkeä ottaen vastaan sen mitä aika tuo ja ollaan onnellisia juuri näistä hetkistä juuri nyt. Katselen kuvaasi albumissani, olet häissäni koreassa mekossa ja hatussa ja niin suloinen. Ihan yhtä suloinen kuin tänäänkin ja kuitenkaan ei siitäkään hetkestä ole kauaa. Taas kerran isäni sanoja lainaten: Ei valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire! Kiirehditään hitaasti nauttien joka hetkestä. Kaunis päiväys tänään ja kiva taas lukea sun ajatuksia// rakkaudella //Tuiretäti =)
Kiitos paljon Tuire-täti! <3 Tästä tekstistä ammennan voimaa pitkään.
Kokeile joskus kauppakassia. Pk-seudulla alepa tuo ostokset ovelle n 5 euron hintaan ja muistaakseen Prismassa ostokset kerätään valmiiksi, voit vain käydä nappaamassa ne mukaan.
Aikaisemmin kerroin ystävästäni, joka käy kaupassa kerran viikossa hakemassa täydennystä, muuten ruokaostokset tulevat kotiovelle kerran viikossa, maanantai-iltaisin, kun jääkaapissa suorastaan kaikuu.
Koulussa opiskeltiin tehokkaampia palavereja. Työelämässä eräs opiskelija sanoi heillä kyllästytttiin kun aina joku myöhästyi 5 min, 10 min tai jopa enemmän. Heillä tehtiin talossa sääntö, kokouksesta ei saa myöhästyä. Jos joku myöhästyi, sanottiin tänne ei enää pääse, ole seuraavalla kerralla ajoissa. Kukaan ei myöhästynyt enää toista kertaa. Ja kokoukset ovat tiiviimpiä. Aikaa on tunti, nämä asiat pitää käsitellä läpi. siellä ei enää kysytä mitä mieltä sinä olet tai sinä. jos sinulla on mielipide, puheenvuoroja pyytämään ja tämän jälkeen suu auki.
Tunteja jää omaan arkeen, jos osaa ja viitsii suunnitella hyvin. Toisaalta on myös niitä ihmisiä jotka eivät osaa sanoa ei.
Pitääpä selvittää, miten palvelu meilläpäin toimii. Joskus se voisi tuoda helpostusta arkeen ja samalla pistäisi suunnittelemaan ruokaostoksia paremmin. Ja kyllä, sunnuntaisin katson kalenterista viikon ja teen päiväsuunnitelmat asioille. Toki niistä välillä joustetaan, mutta ainakin perusrunko viikolle on selkeä. Meillä on arjessa myös sellasia liikkuvia osia, joista en ole blogissa paljon kertonut. Mutta toisaalta, asiat jotka kuormittaa, ovat myös niitä joista eniten nautin 😉