Kolme keinoa luoda joulumieli

by Kerttu

Jos etsit joulumieltä, kokeile näitä:

Mene joulukonserttiin

Kauneimmat joululaulut, raskasta joulua tai kirkkokonsertti, yksi takuuvarma tapa nostaa joulumieltä on mennä joulukonsettiin. Juuri siihen oman maun mukaan valittuun, jossa saa mieltymyksen mukaan rauhoittua kuuntelemaan tai innostua yhteislauluun. Itse mietin osallistumistani Jean S ja rakkaimmat joululaulut-konserttin tai Club for fiven joulukeikalle ja harmittelen, että Kaijan Koon joulukiertue ei osunut Jyväskylään saakka.

Tee lahjoitus hänelle, joka sitä tarvitsee

Jouluun kuuluu lahjat ja antamisen ilo. Sydäntä kirpaisee, että kaikilla ei ole mahdollista antaa lapsille toivelahjoja ja siksi pidän tärkeänä osallistua joulun aikaan hyväntekeväisyyskeräyksiin. Tapoja on monia, mutta konkreettinen apu lähelle tuntuu hyvältä tavalta auttaa.

Joulupuu-keräykset ympäri maan toimittavat lahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuna, sijaisperheessä, lastenkodissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman lahjoja. Keräykseen voi osallistua sunnuntaihin saakka viemällä paketissa olevan lahjan keräyspisteeseen. Siellä saat kortin, jossa voit kertoa, ilahduttaisiko lahjasi erityisesti tyttöä vai poikaa ja mikä on sopiva ikä juuri tämän paketin saajalle.  Etenkin teini-ikäisten paketeista on joka vuosi pulaa! Keräyspaikat löytyvät täältä.

Heittäydy lasten maailmaan

Meillä on laitettu jo monena iltana pieni puuroannos ja pala piparia portaille tonttuja varten. Ensin vastustelin, sillä onhan siitä vähän vaivaa, jäätyneestä puurosta tulee tiskiä ja mitäs jos vaikka linnut tai eläimet tulevat apajille? Onneksi tulin järkiini ja tajusin, että nyt on se hetki kun annetaan satujen valloittaa.  Joulun taikaa voi levittää omien lasten lisäksi myös muille  vaikka lähettämällä kummilapsille joulukortin ”tontulta” tai viemällä naapurinlapset pulkkamäkeen.

Lasten maailmaan heittäytyminen saattaa auttaa myös arjessa. Tänään ennen aamukahdeksaa kuopus oli menettänyt hermonsa mm.  siksi, että isi ajoi autolla lumen päältä ja Hugo-koira katsoi hänen maisemaansa. Samalla kun toivoin mielessäni aikakapselia muutaman vuoden päähän hoksasin, että en sitä kuitenkaan huolisi. Tiukalla hetkellä tähän aikaan vuodesta voi aina sanoa:

– Shhh… tontut kurkkivat ikkunoista…!

Saatat pitää myös

1 Kommentti

Milla - Sukhimatot 10 joulukuun, 2017 - 11:30 am

Tämä oli todellinen hyvän(joulu)mielen postaus :). Joulupuu-keräykset ovat kyllä herkistäneet tänä vuonna tosi paljon, kuten joka vuosi, hentoine toiveineen. Toivottavasti niistä mahdollisimman moni toteutuu.

Reply

Jätä kommentti