Siinä missä oma kotini on moderni, vanhempieni 1950-luvun talossa elellään myös sisustuksellisesti toista aikaa. Meillä (ja nyt siis puhun siis siitä talosta, josta muutin aikanaan omilleni) on ollut aina paljon tavaraa. Paljon. Kun minä siivosin, yritin jemmata sitä taravapaljoutta kaappeihin ja laatikoihin, siis pois silmistä saadakseni esille puhtaita pintoja. Ja arvaatte varmaan, että jos ja kun jokin tavara oli hukassa, se oli aina minun syyni. Ja meidän perheessämme on sentään viisi lasta 😀

Äitini ei harrasta sisustamista, mutta arvostaa ajattomia designhuonekaluja. Useimmat ovatkin aarteita vuosikymmenien tai ainakin vuosien takaa. Uutta ostetaan vain todella harvoin, eivätkä remontitkaan ole kiilanneet muiden hankintojen edelle. Kun tytär menee mummolaan, talossa on ripaus Huvikummun henkeä. Kolme kerrosta tekee kodista jännittävän ja vinteiltä löytyy kaikenlaisia aarteita.

Nuorin pikkusiskoistani juhli 1,5 vuotta sitten ylioppilasjuhliaan. Päivän päähenkilö harrastaa japanilaista kieltä ja kulttuuria, niinpä juhliin osallistui hänen japanilaisia ystäviään. Yksi heistä oli Ayana Kobayashi, joka opiskelee taidekasvatusta Jyväskylän yliopiston maisteriohjelmassa. Tuikitavallinen, elämää nähnyt talo kiinnitti hänen huomionsa ja hän ihastui ajanpatinoimiin Artekin huonekaluihin. Perheemme yllätykseksi hän toimittaa työkseen juttuja japanilaiseen verkkosisustuslehteen, joka keskittyy pohjoismaiseen sisustukseen. Huvikummussamme on totuttu kansainväliseen meininkiin, joten äitini sanoi sen kummemmin miettimättä kyllä, kun Anyana pyysi juttulupaa.

Maakuntalehtemme bongasi jutun ja soitti äidilleni. Haastattelussa hän kertoi:  –En varsinaisesti harrasta sisustusta. Olen huono remontoimaan ja kotonamme ei ole uusia huonekaluja. Tämä kaikki on vähän ironista siksikin, että vanhin tyttäreni pitää suosittua sisustusblogia, ja sitten minun taloni on sisustuslehdessä. 

Pääsette kurkkaamaan Hokuo Jikan -nimiseen verkkosisustuslehteen TÄÄLLÄ.

Ei ole yhtä oikea tapaa sisustaa kotia. Tykkään rouheasta teollisuustyylistä, rentoudun maalaisromanttisella kesämökillä, ihaillen katson käsityöihmisten taidonnäytteitä kotonaan, vaikka itse haluankin modernin ja selkeän kodin. Kun Ayana on tullut perheeseemme ylioppilasjuhliin, luulen että hän ei vain ihastunut sisustukseen. Yhtä juhlissa esillä ollutta asiaa nimittäin ei ole voitu kuviin vangita: rentoa elämänmenoa ja suuren perheen yhteisöllisyyttä. Kun äiti laittaa ruokaa kymmenelle ja istumme suuren pöydän ääreen, ei kukaan edes huomaa, että se keittiöremontti on yhä tekemättä <3