Siinä missä oma kotini on moderni, vanhempieni 1950-luvun talossa elellään myös sisustuksellisesti toista aikaa. Meillä (ja nyt siis puhun siis siitä talosta, josta muutin aikanaan omilleni) on ollut aina paljon tavaraa. Paljon. Kun minä siivosin, yritin jemmata sitä taravapaljoutta kaappeihin ja laatikoihin, siis pois silmistä saadakseni esille puhtaita pintoja. Ja arvaatte varmaan, että jos ja kun jokin tavara oli hukassa, se oli aina minun syyni. Ja meidän perheessämme on sentään viisi lasta 😀
Äitini ei harrasta sisustamista, mutta arvostaa ajattomia designhuonekaluja. Useimmat ovatkin aarteita vuosikymmenien tai ainakin vuosien takaa. Uutta ostetaan vain todella harvoin, eivätkä remontitkaan ole kiilanneet muiden hankintojen edelle. Kun tytär menee mummolaan, talossa on ripaus Huvikummun henkeä. Kolme kerrosta tekee kodista jännittävän ja vinteiltä löytyy kaikenlaisia aarteita.
Nuorin pikkusiskoistani juhli 1,5 vuotta sitten ylioppilasjuhliaan. Päivän päähenkilö harrastaa japanilaista kieltä ja kulttuuria, niinpä juhliin osallistui hänen japanilaisia ystäviään. Yksi heistä oli Ayana Kobayashi, joka opiskelee taidekasvatusta Jyväskylän yliopiston maisteriohjelmassa. Tuikitavallinen, elämää nähnyt talo kiinnitti hänen huomionsa ja hän ihastui ajanpatinoimiin Artekin huonekaluihin. Perheemme yllätykseksi hän toimittaa työkseen juttuja japanilaiseen verkkosisustuslehteen, joka keskittyy pohjoismaiseen sisustukseen. Huvikummussamme on totuttu kansainväliseen meininkiin, joten äitini sanoi sen kummemmin miettimättä kyllä, kun Anyana pyysi juttulupaa.
Maakuntalehtemme bongasi jutun ja soitti äidilleni. Haastattelussa hän kertoi: –En varsinaisesti harrasta sisustusta. Olen huono remontoimaan ja kotonamme ei ole uusia huonekaluja. Tämä kaikki on vähän ironista siksikin, että vanhin tyttäreni pitää suosittua sisustusblogia, ja sitten minun taloni on sisustuslehdessä.
Pääsette kurkkaamaan Hokuo Jikan -nimiseen verkkosisustuslehteen TÄÄLLÄ.
Ei ole yhtä oikea tapaa sisustaa kotia. Tykkään rouheasta teollisuustyylistä, rentoudun maalaisromanttisella kesämökillä, ihaillen katson käsityöihmisten taidonnäytteitä kotonaan, vaikka itse haluankin modernin ja selkeän kodin. Kun Ayana on tullut perheeseemme ylioppilasjuhliin, luulen että hän ei vain ihastunut sisustukseen. Yhtä juhlissa esillä ollutta asiaa nimittäin ei ole voitu kuviin vangita: rentoa elämänmenoa ja suuren perheen yhteisöllisyyttä. Kun äiti laittaa ruokaa kymmenelle ja istumme suuren pöydän ääreen, ei kukaan edes huomaa, että se keittiöremontti on yhä tekemättä <3
17 Kommentit
Nimenomaan ei ole yhtä oikeaa tyyliä ja tapaa. Vanhempiesi koti näyttää minunkin silmiin ihan superviehättävältä. Sisustus ja talo ovat yhtä ja täydentävät toinen toisiaan. Vanhemmillasi on ollut luonnostaan silmä valitaan taloon niin tyylillisesti kuin mittasuhteeltaan erityisen sopivia kalusteita. Ja kaikesta näkyy, että sisustus on muokkautunut ajna kanssa perheen tarpeisiin eikä se ole vieraita varten tehty lavastus. Se viihtyisyys huokuu kuvista!
Kauniisti sanottu, Karin!
Kiva kuulla moisesta kunniasta! Tämä on jännä sattuma, sillä minunkin vanhempiani haastateltiin taannoin japanilaiseen lehteen. Se haastattelu keskittyi lähinnä elämisen tahtiin ja laatuun Suomen maaseudulla. En enää muista, näinkö koskaan lehteä (toki en olisi siitä mitään ymmärtänyt).
Lukijat (ainakaan minä) eivät tainneet tietääkään, että sinulla on neljä sisarusta. Satutko olemaan esikoinen? 🙂
Kiitos Sara! Olen tosiaan esikoinen, minulla ja nuorimmalla sisaruksellani on 14 vuotta ikäeroa. Sitten elämä on tuonut vielä sisar- ja velipuolia, joten joulupöydässä saattaa olla tosiaan parikymmentähenkeä paikalla. Voin kertoa, että ei ole tylsää tai hiljaista 😀
Voi miten mielettömän kiva juttu! Vanhempiesi koti on täynnä eletyn elämän lämpöä ja siksi ehkä japanilaisvieras ihastui kotiin. Ei todellakaan ole yhtä oikeaa sisustustyyliä. Itse myös pidän monenlaisesta sisustuksesta ja parhaimmillaan tyylit myös voivat sekoittua. Siitä tulee kerroksellisuutta, joka lisää sisustuksen mielenkiintoisuutta. Ihanaa sunnuntaipäivää Kerttu!
Kiitokset Kati! Olen samaa mieltä kanssasi. Kaunista sunnnuntai-iltaa sinullekin!
Oi että, näyttää ihanan viihtyisältä, kotoisalta ja lämpimältä! Onpa hauskaa, että koti pääsi japanilaiseen verkkosisustuslehteen:)!
Kiitos Viivi! Tämä oli kyllä hauska sattumusten yhteeensattuma 😀
Ihania kuvia! Näistä tuli itse asiassa mieleen myös minun vanhempieni koti. Aika paljon 50-luvun talossa on asioita rempallaan ja alkuperäisiä yksityiskohtia tallella. Ajanpatinoimia design-huonekaluja ja ennen kaikkea rentoutta ja PALJON tavaraa. Minä olin myös lapsena se, joka yritin siivota esiin puhtaita pintoja ja piilotella tavaroita. Huomaan silti, että alan nyt yli 30-vuotiaana itsekin arvostaa jollain tavalla runsautta ja patinaa, kaipa sitä joskus mummona huomaa, että onkin keräillyt ympärilleen yhtä sun toista ja omat nuorena tehdyt design-hankinnatkin näyttävät vanhoilta ja patinoituneita. Sitä aikaa odotellessa. <3
Tuo on kyllä ihana ajatus! Mekin sitten mummoina vaalimme näitä tämän päivän uusia designhuonekalujamme ja laittelemme koriste-esineitä hyllyyn <3
Äärimmäisen tunnelmallinen ja lämminhenkinen koti, josta näkee ettei sitä ole väkisin sisustettu, vaan se on jalostunut muotoonsa vuosikymmenien saatossa. Todella viihtyisä!
Kiitos Tuija! Ihana kuulla tuollaisia sanoja sisustamisen ammattilaisen suusta <3
Kaunis, viihtyisä ja ihana koti. Näitä haluaisin nähdä enemmänkin.
Kiva kuulla Tarja! Olisi kyllä ihana tehdä sellaisia sisustusvieraisilla-juttuja, mutta en ole oikein kehdannut kysyä tutuilta lupaa. Pitäisköhän rohkaistua? 🙂
Onpa tunnelmallinen koti! Voin hyvin kuvitella rentoja perheiltoja tuollaisessa kodissa. Itse olen myös ollut samanlainen ”tavaroiden piilottaja” lapsena ja sanomistahan siitä aina tuli, kun jotain oli hukassa 🙂 Nyt viihdyn hyvin omassa modernissa kodissa siisteyden (pääsääntöisesti) keskellä, mutta toisaalta samalla ihailen suuresti esimerkiksi isovanhempieni koteja, joissa elämä ja eri aikakaudet näkyvät ja luovat ihan omaa tunnelmaansa.
Moikka Heini! Kyllä minä edelleen siellä päivittelen: ”miten teillä voi olla näin paljon tavaraa” 😀 Nyt kyllä jätän tavarat piilottelematta, heh.
En tiedä, kuinka paljon kotia on siivottu kuvauskuntoon, mutta minun silmääni tuo tavaran määrä ei näytä kovinkaan runsaalta. 😀 Voi johtua siitäkin, että olen itsekin saanut elää tavarapaljouden keskellä. Äitini tyyli on sellainen boheemin rönsyilevä ja värikylläinen, isäni äidin koti taas on kuin aikamatka 60-luvulle: täynnä klassikkodesignia, pöydällä rivi Toikan tirppoja ja seinät niin täynnä taidetta, ettei siellä olisi oikeasti yhtään sijaa uusille tauluille.
Sen vähän perusteella, mitä olen japanilaisia koteja nähnyt ja niissä vieraillut, sanoisin japanilaisten viehättyvän juuri tuollaisesta maanläheisestä, kodikkaasta ja lämpimästä tyylistä. Japanilaisissa kodeissa näkee harvemmin sellaista mustavalkoista graafisuutta kuin meillä, vaan ennemmin juuri lämpimiä puun sävyjä ja harmoniaa, johon sitten on hyvä lisätä vaikka Arabiaa, Iittalaa, Marimekkoa ja muumeja. 🙂