Tähän aamuun mahtui kaksi aamuherätystä. Se jälkimmäinen oli tällainen:
Kiireettömyys, hiljaisuus, aurinko, kuuma tee, hyvä kirja ja suukko. Tällaiseen aamuun sopisi herätä vaikka jokaisena elämän aamuna. Luen kirjaa nimeltä Minä olen Malala – koulutyttö jonka Taleban koitti vaientaa. Se kertoo pakistanilaisen Malalan elämästä, jossa ei nujerruttu hiljaisuuteen, vaan omaa terveyttään ja henkeään vaarantaen hän puolustaa tyttöjen oikeutta käydä koulua. Hänestä tuli myöhemmin nuorin rauhanpalkinnon voittanut ihminen, sillä hän sai tunnustuksensa vain 17-vuotiaana. ”Palkinto ei ole vain minulle, vaan se on niille unohdetuille lapsille, jotka haluavat koulutusta, se on niille pelokkaille lapsille, jotka haluavat rauhaa”, hän on sanonut.
Ei kevyin aihe, mutta ehdottoman tärkeä. Reilua on antaa myös nenäliinavaroitus 😉
Ja mites se ensimmäinen herätys sitten? Siitä olisi tullut hyvin erilaiset blogikuvat:
Klo 05.10: ”Äiti, en saa enää unta.”
Klo 5.30 En saa enää itse unta.
klo 6.00 Pimeää. Pyykkikone pyörii.
Klo 7.00 Aamiainen syöty ja sanomalehti luettu. Mökötystä.
Klo 7.30 Kodinhoitohuone siivottu, vauvanvaatteet lajiteltu.
klo 8.00 Uni tulee.
Kyllä kannatti antaa päivälle toinen mahdollisuus. Tämä oli hyvä torstai, toivottavasti sielläkin!