The Dress

by Kerttu

Jos elämä on usein sitä arkisinta arkea, mahtuu joukkoon onneksi myös niitä unohtumattomia spesiaalipäiviä.  Olen positiivisesti yllättynyt miten ilolla otitte vastaan kuvauksen tavallisesta päivästäni. Hyvä arki on onnellisen elämän perusedellytys, aina ei voi olla ilotulituksia, samppanjaa ja vaahtokarkkeja. Itse asiassa luksuksen määritelmä muuttuu mielessäni koko ajan. Vaikka rakastan matkustamista, kynttiläillallisia ja laadukkaita laukkuja, suurinta luksusta on tasapainoinen arki. Silti välillä tuntuu, että rutiinit tekevät hulluksi. Silloin tällöin tarvitaan myös prinsessapäiviä, jos ei muuta niin työn puolesta.
dress-1

Kerroinkin teille, että että olin töissä Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa ja sain kunnian edustaa illan kotimaisen Muotikuun iltapuvussa. Asu oli minulle mittojen mukaan tehty ja annoin siinä vapaat kädet. Olikin aikamoisen jännittävää astella ensimmäistä kertaa liikkeeseen sovittamaan valmista pukua. Ja tiedättekö, että joskus sitä vaan lämpenee asioille hitaasti. Ihan sama kuin vaikkapa monien sisustustrendien kanssa: ensin niitä ihmettelee, sitten lämpenee ja lopulta lempi loimuaa leiskuen. Näin kävi minulle ja tälle asulle.

029-yrittñjñjuhla-2016-netti-srgb-1914

Juhla jakautuu kahteen osaan ja varsinkin sen alkuosa on erittäin arvokas. Muotikuun suunnittelija ja yrittäjä Jaana Varkki-Terho on suunnitellut kymmeniä pukuja mm. Linnan juhliin. Hän kertoi minulle, että haki asuni leikkaukseen menneiden vuosikymmenien tunnelmaa. Hän tavoitteli kevyttä ja näyttävää iltapukua ja onnistui siinä hyvin, asu tuntui päällä erittäin luontevalta ja helpolta. Musta pitsinen osa puetaan erikseen ja napitetaan eteen. Valkoinen aluspuku mahdollistaa puvun muokkaamisen vaikkapa hääpuvuksi. Tämä asu oli minulla lainassa ja nyt se odottelee uutta omistajaa Jyväskylän Muotikuun ikkunassa. Jos siis näyttävä, mutta mukava iltapuku kiinnostaa, on tässä oiva vaihtoehto.

037-yrittñjñjuhla-2016-netti-srgb-1966

Kun virallinen juhlaosuus palkitsemisineen oli ohi, vaihdoin rennompiin iltabileisiin toisen mekon. Sen ostin omaksi Muotikuusta, sillä uskon että lyhyelle cocktail-henkiselle mekolle tulee vuosien varrella paljon käyttöä. Itse asiassa tämän mekon kanssa meinaisi iskeä todellinen valinnanvaikeus ja loppuvaiheessa seisoin sovituskopissa kolmen vaihtoehdon kanssa.

152-yrittñjñjuhla-2016-netti-srgb-2746

Kivijalkaputiikeissa parasta on palvelu. Sain myyjältä vaihtoehtoja ja näkökulmia asuun ja se helpotti valinnan tekemistä. Lopulta päädyin tyllihelmaiseen mekkoon, jossa on istuva yläosa. Jalassa oli koko illan Unisan mustat kymmenen senttiä korkeat korot. Hyvällä lestillä jaksoi seistä ja tanssia koko illan. Hauskaa juhlailtaa ei kannata koskaan pilata huonoilla kengillä, siksi suosittelen panostamaan mukaviin korkkareihin!

148-yrittñjñjuhla-2016-netti-srgb-2713

Juhlameikin ja kampauksen loihtivat Velvetin Satu ja Jose. Halusin hiukset kiinni ja raikkaan meikin, jossa painopiste on silmissä. Olin lopputulokseen tyytyväinen ja parasta oli, että omaa lookia ei tarvinnut illan aikana sen kummemmin miettiä. Sain keskittyä ensin asiaan ja sitten hauskanpitoon 🙂

152-yrittñjñjuhla-2016-netti-srgb-2746

Painakaahan hyvät ihmiset nimi Heini Ikonen mieleen. Ei ole varmaan reilua esitellä häntä Osmo Ikosen pikkusiskona, mutta tässä perheessä on annettu musikaalisuus- ja esiintymisgeenejä vähän isommalla kauhalla. Illan Michael Jackson Tribute Show bändin ja tanssijoiden kera oli huikea setti, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Joskus sen kaurapuuron ja päiväunien vastapainoksi pitää saada elää tällaisia päiviä. Sillä jokainen tietää, mitä siitäkin tulisi, jos ei olisi yhtään yritystä? 

Kuvat: Terotemedia / Tero Takalo-Eskola

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Maarit helmikuu 4, 2016 - 7:08 pm

Tyylikäs puku, olet tosi kaunis! omasta kotikaupungistanikin löytyy muotikuu mutta lakkasin käymästä siellä koska siellä myyjät oli tosi ylimielisiä, harmi koska Jaanan puvut ovat ihania luomuksia, omistan itsekin yhden pitsipuvun.

Reply
SariM helmikuu 5, 2016 - 7:30 am

Tuo pitsiluomus on kyllä ihan mieletön.

Reply

Jätä kommentti