Tytär on nyt 1,5 vuotta katsellut äidin sisustusvalokuvaamista. On ollut kausia, jolloin hän vähät välitti ja sitten niitä, kun hän halusi olla mukana jokaisessa kuvassa ja tietysti myös blogissa. Olen kertonut, että hän saa olla kotialbumissamme niin paljon kun haluaa, mutta blogissa julkaistaan pääasiassa sisustuskuvia. Olen myös kertonut, että äidin blogia lukee iso joukko vieraita ihmisiä. Vaikeita asioita pienelle tytölle, kun on näin isommallekin. Eikä rajaamisen tekeminen ole mitenkään helppoa ja minua monesti polttelisi kirjoitella perhe-elämästä enemmänkin. Mutta sitten palaan juurille; ehkäpä blogini lukijat eivät edes välttämättä olisi kovin kiinnostuneita aihepiirin laajentamisesta. Olen rajaukseni tehnyt ja sen hyväksi kokenut. Blogille olen antanut oman nimeni ja kasvoni.
Se oli helppo linjaus heti alusta pitäen. Koin sen jotenkin aavistuksen ammattimaisemmaksi tehdä blogia omana itsenäni, vaikka omaltakin lukulistalta löytyy monta arvostamaani anonyymiä bloggaajaa. Ei koskaan tiedä, mitä blogimaailma tuo tullessaan. Työni liittyy viestintään ja koulutukseni markkinointiin ja yrittäjyyteen. Toiminimen perustin kesällä, joten nyt saan ihan käytännössä kokea sivutoimisen yrittäjyyden ilot ja haasteet. Vaikka päivätyöni ja blogimaailma ovat kuin yö ja päivä, tukevat ne silti toinen toisiaan. Ja miten ihanaa onkaan istua illalla koneelle blogin ääreen ja antaa ajatusten virrata. Niin kevyttä!
Kun tytär katseli lastenohjelmaa, päätin ottaa uuden muutaman valokuvan uuden Glorian koti-lehden innottamana. Pian olohuoneeseen pelmahti viisivuotias: ”äiti, saanko auttaa? Saanko ottaa sinusta kuvan? ”. Eihän siinä auttanut kun antaa kamera jalustoineen tyttärelle. Hän hoksasi, miten aukosta näkee valokuvan. Kuinka tarkkaan hän kohdistikaan ja antoi minulle neuvoja! Pikkuisen otokset saattavat olla epätarkkoja ja valotuksen kanssa niin ja näin, mutta se oppimisen riemu ylitti kaikki tekniset yksityiskohdat. Sehän olisikin valtavan hienoa, jos hän alkaisi kanssani viihtymään kameran takana. Ihan tuota Canon 6D:tä ei lapselle voi antaa, mutta joku pikkupokkari voisi tukea hänen innostustaan valokuvaamiseen ja visuaalisuuteen 🙂
Nyt kommenttien kimppuun, niitä taitaa odotella taas mukava määrä. Kiitos niistä. Leppoisaa iltaa!