Rentous ja aitous tavoitteena

Voit myös kuunnella postauksen, kesto 6 min 18 sek:

Sosiaalisessa mediassa esiintyville pienet identiteettikriisit lienevät aika tavallisia, niiden kautta pohtii omaa esillä oloaan ja linjauksiaan. Kun persoona on työkalu, voi rajanveto olla joskus haastavaa.

Minulle tärkeät arvot tekemisessä ovat aitous ja tietynlainen rentous. Tein kyselyn Instagram Storyyn, jossa kysyin, olemmeko joskus tavannut livenä ja jos olemme, missä. Lisäksi kysyin minut tavanneilta, saako minusta saman mielikuvan somessa ja livenä.

Tietenkin ajattelen, että olen sama Kerttu niin somessa kuin siviilissä. En esitä mitään roolia. 20 % vastanneista kuitenkin sanoi, että minusta saa erilaisen mielikuvan. Ensireaktio oli pettymys, enkö osaa ollakaan rento oma itseni? Mutta sitten alkoi tulla läheisiltä (eli varsin puolueellisilta tahoilta) viestejä:

– Olet rempseämpi livenä.
– Livenä saa kokonaisemman kuvan.
– Sama mielikuva, mutta livenä fiilis on värikkäämpi ja syvempi. 
– Vaikea sanoa mitkä on ero, mutta some on tavallaan monologia. 

Niin, some on minun työpaikkani. On minulla myös toinenkin työ, sellainen fyysinen paikka, jossa on kollegoita. Olenko näissä ihan samanlainen kuin kotonani perheen tai lähimpien ystävien seurassa? Tuskinpa vain, eikä siinä ole mitään feikkiä.

Yksi kysymykseni oli: ”miksi seuraat minua somessa?”. Sadat vastaukset saivat minut hämilleni kiitollisuudesta.  Aitous, rehellisyys,  samaistuttavuus, välittömyys ja positiivinen asenne nousivat vahvasti esiin. Siis suurempaan rooliin, kuin sisustus- tai arkivinkit, joiden ajattelen olevan blogin punainen lanka.

Aitouden ja persoonan suoraviivainen yhdistäminen oikoo kuitenkin mutkia. On tosi ookoo tai jopa suotavaa, että meillä on hieman erilaisia rooleja eri ympäristöissä ja eri ihmisten kanssa. Luin aiheesta muutamia artikkeleita ja sosiaalipsykologisesta näkökulmasta ihminen ei ikinä ole sillä tavalla aito, kuin miten aiheesta työelämäkontekstissa yleensä puhutaan – ellei ole kyvytön kontrolloimaan käyttäytymistään. Aitoutta ei ole raivorehellisyys tai suun puhtaaksi puhuminen, vaan käytös, joka tiedostaa kontekstin ja muidenkin tunteet.

Vaikka olen somessa aito, en ole siellä täysin läpinäkyvä tietenkään. Paljon jää kertomatta sekä hyvää että pahaa, niin kuin meillä kaikilla. Itselleni on kuitenkin ollut aina luontevaa jakaa jotain henkilökohtaistakin. Välillä ne ovat ajatuksia elämästä,  oivalluksia, kasvatusdilemmoja tai kuulumisia.

On tosi ookoo tai jopa suotavaa, että meillä on hieman erilaisia rooleja eri ympäristöissä ja eri ihmisten kanssa.

Sosiaalista mediaa on kritisoitu viime vuosina siitä, että kukaan ei enää uskalla sanoa mitään. Kamala yleistys toki näin, mutta perusajatus sen taustalla on, että mitä enemmän jaat omia ajatuksiasi, sen enemmän saatat saada myös kritiikkiä. Tämä on johtanut disclaimer-kulttuuriin eli  ”vastuuvapauslausekkeen” jatkuvaan käyttämiseen. Eli jos sanon vaikka, että ”koti on ihmisen paras paikka”, niin perään huomautan, että toki jollakin se voi olla myös mökki, purjevene tai metsä ja kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Tai jos hehkuttaa onneaan tai onnekkuuttaan, pitää muistuttaa, että ei minullakaan aina hyvin mene.

Yksi vastaus minut tavanneelta ihmiseltä oli se, että ”oletkin ihan peruspirkko”. No tottakai olen! Some on aina otos jostain, pintaraapaisu ja hienosti sanottuna kuratoitu otos. (Kuratointia voidaan kutsua myös suodattamiseksi tai harkituksi keräilyksi, sillä järkevästi tehty keräily antaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä.)

Pohdiskelu ja pysähtyminen tekevät hyvää. Somessa epävarmuus on aina läsnä:  olenko riittävä, onko sisältöni kiinnostavaa ja lisäarvoa tuottavaa? Fakta on se, että aina on joku, joka on taitavampi, kauniimpi, rohkeampi, oivaltavampi, syvällisempi, hauskempi tai jotain, mitä itse juuri silloin keksit haluta olla. Aina.

Entä jos jakamalla tavallisesta elämästä tavallisia paloja voikin olla vertaistuki, kiva kaveri tai inspiraation lähde juuri siihen, että että arki sellaisenaan on mukavaa, unelmat pitävät ihmisen elossa ja omilla ajatuksilla ja suhtautumisella on toden totta merkitystä. Se, että minua joku kutsui onnellisen arjen lähettilääksi,  sai makaronilaatikon ja pyykkien täyttämälle päivälle parhaan merkityksen.

Täydellisyyden tavoittelu on hyvin haastava laji, eikä ole mitään mittaa sille, kuinka ihminen voi uupua, jos kaikessa haluaa olla virheetön. Omassa jaksamisessa ydin on se, että saa olla sellainen kun on, omia sosiaalisia piirejä ja ympäristöjään mukaillen. Meillä on monta puolta ja ne tekevät ihmisestä kokonaisen.

Omien vahvuuksien pohtiminen on terveellistä ja tarpeellista. Suosittelen lämmöllä kysymään perheeltäsi,  ystäviltäsi ta vaikka someseuraajiltasi, mitkä ovat parhaat puolesi. Uskon, että tiedät ne, mutta silti ne ovat tarpeen säännöllisesti kuulla. Sillä parasta on se, että ihminen kerää ympärilleen joukon, joka arvostaa häntä ja keitä hän arvostaa. Somessa tai livenä, se on ihan sama se.

Oot just ihana ja sopiva, sanon usein lapsilleni.  Pitäisi ehkä muistaa sanoa se itselleenkin.