Touhukkaan viikon ja juhlien jälkeen tulee helposti vähän tyhjä olo. Kun tapahtuu paljon pienessä ajassa tuntuu kuin eläisi vähän aikaerovyöhykkeellä, aivot tulevat vasta muutaman tunnin kroppaa perässä. Vaikka olen monessa asiassa suurpiirteinen, on asioita, joissa haluaisin onnistua nappiin. Koska harva meistä on täydellinen, jään miettimään mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai paremmin. Usein juuri jonkin tärkeän päivän seuraava aamu on tällainen -ajatukset herättävät liian aikaisin.
Tähän vuoteen on mahtunut jo kolmet juhlat, aika paljon ottaen huomioon että on vasta 21. päivä tammikuuta. Eiliset kekkerit eli maakunnallinen yrittäjäjuhla meni aika pitkälle töiden merkeissä, vaikka toki pääsin myös nauttimaan juhlahumusta. Loppuillasta katselin tanssilattialla pyörähtelevien yrittäjien hymyjä ja koin suurta onnentunnetta, tämä porukka on niin vapaailtansa ja tähtisateensa ansainnut!
Sain aamuun taas sen perinteisen ripauksen sunnuntaita, siis sitä tunnetta, jossa aika vähän hidastuu ja kahvikin maistuu paremmalta. Lapset ja koira olivat mummolassa ja mieskin lähti töihin, oli outoa kuulla miten kello raksuttaa seinällä. Luin sanomalehdet rauhassa ja huomasin herkisteleväni uutisten äärellä ja eläytyväni ihmisten kohtaloihin vahvasti. Pikkuväsymyksessä tekee hyvää pysähtyä ja vaikka pikkuisen tirauttaa, puhdistaa kummasti.
Sitten ryhdistäydyin, laitoin soimaa iloista musiikkia ja valokuvasin lasteenhuoneet, joista juttua blogissa ensi viikolla. En sano, että kaikilla toimii, mutta sunnuntaimelankolia voi olla myös valinta. Rajansa fiilistelylläkin 😉
Rentouttavaa iltaa ja energiaa uuteen viikkoon!
Mekko: Halonen
Laukku: Mulberry
Kengät: Clarks
2 Kommentit
Samaistun sinuun tuossa herkkyyderssä ja oikeasti tekee hyvää välillä vähän liian herkästi itkeäkkin jos siltä tuntuu. Kerran tunnereaktion laukaisi itselläni edellä ajavan auton takakontista suoraan silmiin katsova koira <3 Mukavaa sunnuntai illan jatkoa.
Pieni väsymys tai pms, muuta ei tarvita. Toki usein lapsiin liittyvät asiat herkistää muutenkin. Hyviä tunteita, mitäpä niitä piilottelemaan ❤️