Hyvät ystäväiset!
Tällä postaukselle lienee isompi painoarvo minulle kuin teille, mutta nyt tuntuu että on oikea aika. Tämän blogin merkitys elämässäni on ollut valtava, olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä Modernisti kodikas on minulle tuonut. Nyt on kuitenkin tullut aika laittaa tälle piste, luopua jostain ja mennä eteenpäin.
Modernisti kodikas sai alkunsa 31.12.2012 ja nyt noi 5000 päivää myöhemmin sen tarina päättyy. Sisustaminen on edelleen osa elämääni, enkä koskaan lopeta ihastelemasta kauniita asioita ympärilläni. Ehkä tämä ei koskaan olekaan ollut sisustusblogi, vaan paikka jonne olen saanut kirjoittaa ajatuksiania elämästä. Joskus kipeitäkin, mutta enimmäkseen kiitollisia, positiivisia ja itselleni merkityksellisiä.
Minut löytää Instagramista nimellä kerttu.pylvanainen. Tiedän, että kaikki eivät siellä viihdy, mutta jos vain yhtään tuntuu omalta, niin lämpimästi tervetuloa. Toivon myös, että tämän muutoksen myötä uskallan olla entistä vahvemmin sellainen kuin olen. Kaiken ei tarvitse sopia Modernisti kodikas-brändiin, riittää että sopii itselleni.
Elämäniloa, kauniita asioita, kasvua (omaa ja lasten), liikuntaa ja hyvinvointia ja työelämän kiemuroita lupaan jakaa jatkossakin. Missioni siitä, että jokainen voisi loistaa sellaisenaan kun, tarvitsee tilaa kasvaa.
Lämmin kiitos sydämeni pohjasta.
Kerttu
Kuva: Mari Mansikkamäki

1 Kommentti
On ollut ihana kulkea täällä vuosia matkassasi.
Välillä pitää jättää taakseen jotain vanhaa, että tilalle saa jotain uutta. Onneksi IG:n puolella pääsee vielä nauttimaan seurastasi ❤️