Tuhannet kiitokset kaikista viesteistä ja kommenteista, myötäelonne on ollut suuresti ja aidosti sydäntälämmittävää.
Mitään katastrofia ei ole onneksi meillä käynyt, ajalla ja vaivalla saadaan kyllä meille vielä mökki pystyyn. Katsotaan, tapahtuuko se vielä tänä syksynä vai ensi keväänä. Varmaa on se, että liian kiire ei voi olla ja nyt kumppani valitaan harkiten. Ja helppoahan se olisikin, jos olisi rajaton budjetti käytössä, mutta kun ei ole. Toki pieniä taloudellisiakin tappioita koimme, mutta ei mitään maata kaatavaa. Olen perunut ja siirtänyt kaiken, mitä voi.
Moni muistutti, että onneksi meillä on saunamökki ja sitä se todellakin on! Jossain vaiheessa pohdimme, että olisimme ottaneet myös saunan samasta paikasta, mutta onneksi päädyimme valmiiseen NEW SAUNA-ratkaisuun. Tässä hankinnassa meni sentään kaikki nappiin palvelun jokaisessa vaiheessa. Tuolla kymmenen neliön tuvassa mahdumme juuri ja juuri yöpymään koko perhe ja pääsemme nauttimaan mökkeilyn tunnelmasta.
Juhannukseksi saimme valmiiksi saunamökin pintakäsittelyt ja terassin. Tikkurilan Valtti kuullote sävyssä piki on dramaattinen ja hurjan kaunis. Saunamökki sulautuu luontoon ja näyttää jopa kokoaan isommalta.
Saunamökin eteen teimme 16 m2 lehtikuusiterassin, joka on kuin toinen olohuone pikkuiselle mökille. Siitä puuttuu vielä viimeistelyt ja portaat, mutta pääsin jo sisustamaankin. Sohva on tuolle paikalle kokoa liian iso, mutta ajatus olikin, että se menisi mökin terassille ja tuohon tulisi pari rottinkituolia. Iskun Polyrottinkinsohva on jo vuosia vanha, mutta ihan priimakunnossa. Terassi tehtiin Instagram-yhteistyössä Jyväskylän Kodin Terran kanssa ja sieltä on myös ruukku ja lyhty.
Juhannukseksi tuli kiire saada pieni pöytä ja tämän pyöreän taittopöydän kävin ostamassa Vepsäläiseltä. Se on tukeva ja sen saa tarvittaessa kasaan. Tuolien kanssa tulikin päätösvaikeuksia, enkä heti ostanut mitään. Juhannuspäivän täydennysotoksilta Tokmannilta löysin nuo mustat edulliset jakkarat ja ostin ne hetken mielijohteesta. Mutta nehän toimivat kokonaisuudessa vallan mainiosti!
Olemme saaneet jo pari tarjousta vetämään mökistä, kaikki on siinä mielessä helppoa, että kuvat, luvat ja perustukset ovat valmiina. Toki uuden toimittajan kanssa pitää neuvotella ja hioa kaikki yksityiskohtia myöten.
Rakas mummoni sanoi eläessään, että vastoinkäymiset ovat naamioituja myötäkäymisiä. Olen kasvanut pikkutytöstä tämän sanonnan kanssa ja se on minulla syvällä selkärangassa. Uskon siihen, että olimme ehkä jopa onnekkaita, kun saimme sopimuksen purettua, eikä tontilla ehtinyt vielä tapahtua mitään. Parempi aloittaa kokonaan alusta, kun yrittää koota jonkun pilalle menneen asian rippeita kasaan.
Keväällä myös koin ristiriitaisia tunteita kesälomamatkamme suhteen ja olin jo perumassa koko reissua – meidänhän pitäisi olla paikalla mökinrakennuksessa eikä reissata. Onneksi, onneksi meillä on matka varattuna ja saamme hetkiseksi ihan muuta ajateltavaa. Huominen on enää töitä ja sen jälkeen alkaa odotettu kesäloma!
Tuuletellaan siis petivaatteiden lisäksi ajatuksia ja hiotaan suunnitelma B:tä. Jotkut asiat voivat vain parantua ajan kanssa, kuten vaikkapa tuo kauniisti harmaantuva lehtikuusiterassi sekä mahdollisesti myös mökin lopputulos.