Tämä yksi (Jyväs)kylähullu kävi taas Asuntomessuilla. Vähän jo huvittaa tämä innokkuuteni, mutta otetaan nyt ilo irti kotikaupungin messuista. Tällä kertaa sain messukaverikseni All I ever wanted is here-blogin Karlan Oulusta, hän korötteli bussilla Jyväskylään ilokseni. Kiersimme tarkalla poiminnalla messutaloja, ihan kaikkiin ei olisi riittänyt aika tai jaksaminen. Heinäkuun helle meinasi uuvuttaa meidät kierrokselle ja jälkeenpäin naurattaa mielikuva kahdesta ryytyneestä bloggaajasta kamerat kaulassa syömässä mehujäitä katukiveyksen reunalla 😀
Käykää kurkkimassa messukuvia Karlan blogista, siellä on kierroksemme parhaat palat jo koottuna. Messupäivän jälkeen tulimme meille nauttimaan ilmalämpöpumpun viileydestä ja hengähtämään. Oli niin kiva olla ihan kotona ja jutella rauhassa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.
Karlalla on vuosien kokemus Canonin järkkäreistä ja sain häneltä kullanarvoisia vinkkejä. Pääsimme myös nauramaan kustannuksellani, kun selvisi, että olen kaksi viikkoa etsinyt yhtä kameran jalustan osaa, joka on ollut koko ajan paikallaan. On se vaan mukavaa tuntea olonsa varsinaisen välkyksi 😀
Kyllä koira koiraihmisen tuntee. Hugo oli ihan onnessaan ja emäntä jäi kyllä ihan kakkoseksi tässä kisassa. Taisi reissulta jäädä pieni tassunjälki Karlan sydämeen.
Olisin melkein voinut antaa Hugon vaihdossa Karlalle tuosta Mulberryn laukusta ja Valentinon kengistä, heh. Hugon ilmekin tässä yläkuvassa onkin sellainen, että vähän jo vanhat kuviot kyllästyttää 😀
Kiitos Karlalle seurasta ja yökyläilystä, ilo oli meidän puolellamme! Aamu toi tullessaan myös Markon, joka on tänään viimeistellyt terassimme laatoituksen. Tässä asiassa helle aiheutti viivästystä, kuumalla kun laasti kuivuu ennen kuin laatta kunnolla kiinnittyy. Mutta nyt se on valmis ja tosi mieleinen! Odottelen vielä sateen kuivumista ja kuvaan lopputuloksen nähtäväksenne piakkoin.
15 Kommentit
Kerro ihmeessä 6D vinkeistä blogin puolella jos ehdit. Sama kamera juuri saapui minulle ja vinkit tulisivat kyllä tarpeeseen.
Hei! En todella usko, että olen ainakaan hetkeen paras valokuvausvinkkien antaja 😀 Olen lukenut kovasti kamera- ja valokuvausoppaita ja ei kai se auta kun vaan treenata. Itse olen siirtynyt kokonaan manuaalilla kuvaamiseen ja siinä oikeastaan vain tuntuma auttaa. Karlan kanssa katsottiin läpi kamerani perussäädöt ja hän antoi vinkkejä eri olosuhteiden säätöihin. Kuvausiloa sinullekin!
Mekin oltiin eilen messuilla! Bongasin Karlan sieltä väenpaljoudesta, mutta sinua en huomannut 🙁 Olisin tullut moikkaamaan!
Olisi ollut kiva moikata! Siinä olen varmasti jossain ihan vieressä ollut, mutta väenrungoksessa sitä ei kyllä helposti kaikkia tuttuja bongaa. Mitä tykkäsit messuista?
Kunnon messuemäntä 😉 Monesko kerta tämä oli? 🙂
Hetkinen, pitää ihan laskea. Huhtikussa olin ennakkopressipäivässä ja sen jälkeen ennen avajaisia sisustusbloggajien kanssa muutamassa kohteessa. Sitten pressipäivä ja vierailut Liisan ja Karlan kanssa. Siis yhteensä viisi kertaa 😀 Mutta en kyllä ole vieläkään ihan jokaista taloa kiertänyt, heh.
Hauska kuulla etten ole ainoa joka on käynyt messuilla jo useamman kerran. Vieläkin huomaan miettiväni että josko vielä kerran kävisin 🙂
Vielä ehtii hyvin!
Voi mikä positiivisen iloinen parivaljakko! Ihanat kuvat teistä kauniista naisista!
Ihana Jutta, kiitos paljon!
Minä bongasin teidät myös eilen messuilta ja meinasinkin kysyä oliko kuinka mones kerta kun käyt messuilla? 😀
Pia
Olisit moikannut 🙂 Just tuossa ynnäilin, että viisi kertaa olen käynyt. Mutta en vieläkään ole kaikkia kohteita kiertänyt. Vielä kerran siis? 😀
Olisi pitänyt moikata, mutta katsoin vaan sivusta kun talo Luckille oli ehkä määränpäänne! 😀 No ei se kerta enää paha oo 😀 Joten sinne sekaan vaan!
Pia
Todella kauniita kuvia ja kauniita naisia. Kiva kun sulla on asuntomessuilta kuvia kun itsellä ei ollut mahdollisuutta osallistua. Loma-asuntomessuilla tosin kävin kun olivat 50 km päässä 🙂
Iso kiitos H! Nyt on ollut mukavaa ottaa ilo irti kotikaupungin messuista 🙂