Voi Pariisi, minkä teit. Otit meidät haltuun ja näytit itsestäsi pienen vilauksen. Olit niin kaunis ja salaperäinen, että olisin halunnut tutustua sinuun paremmin. Elegantti ja tyylikäs, mutta vastoin ennakko-odotuksiani, et yhtään liian ylpeä. Kun kuljin kaduillasi, tunsin jollain hassulla tavalla kuuluvani sinne, vaikka olkapäällä ei keikukaan Chanelia, eikä kieleni solju kuin kevätpuro.
Vietimme viime viikolla Tjäreborg-yhteistyömatkan merkeissä Pariisissa kolme yötä. Matkamme painopiste oli taianomaisessa Disneylandissa, josta kirjoitan oman postauksen. Perjantaiaamuna hyppäsimme junaan ja ajoimme reilun puolen tunnin matkan Pariisin keskustaan. Emme halunneet suunnitella päivää tukkoon, vaan olimme päättäneet, että haluamme nähdä Eiffel-tornin ja Riemukaaren. Kaikki muu olisi plussaa.
Jäimme junasta pois Riemukaarella ja kävelimme kohti Eiffel-tornia. Kun saavuimme kadunkulmaan, josta aukesi täysi näköala Seine-joelle ja Eiffeliin, suustani kuului huokaus. Niin monesti valokuvissa ja elokuvissa näkynyt monumentti oli silmien edessä ja tuntui, kun olisi astunut johonkin kulissiin. Pariisi ja Eiffel-torni vain kuuluvat yhteen.
Kävelimme lähemmäs ja tornin valtava koko alkoi hahmottua. Eiffel rakennettiin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten ja se herätti pariisilaisissa valtavasti vastustusta. Olikin tarkoitus, että torni puretaan, mutta toisin kävi.
Torniin voi mennä kävellen tai hissillä, mutta valtavien jonojen vuoksi päätimme ihailla sitä maankamaralta. Eiffel ei ole korkeanpaikankammoisten unelmakohde, sillä ensimmäinen kerros sijaitsee 57 metrin, toinen 115 metrin ja kolmas 275 metrin korkeudella. Uskon, että illallinen ylimmässä ravintolakerroksessa yli 300 metrin korkeudessa on huikea elämys.
Ostimme jäätelöt ja istuimme puistonpenkille suuren puun alle. Tytär ihmetteli tornia, minä kaivoin kameran esille ja otin pari valokuvaa. Yhtäkkiä tapahtui jotain todella outoa! Puusta rätkähti alas kuollut lintu suoraan tytön jalalle, jossa oli vain avonainen ballerinakenkä! Katsoin maassa olevaa lintua ja huomasin, että siltä puuttui pää. Muutaman sekunnin tuijotin lintua ja sitten tytärtäni, joka katsoi minua silmät lautasen kokoisina. Ennen kuin ehdin ajattelemaan, suustani kuului kovaääninen: hyyyiij!. Reaktioni sai tytön itkuun ja minut taas tilanteen tasalle. Kysyin, sattuuko vai oletko vain säikähtänyt. Onneksi vain jälkimmäistä. Kaivoin esille puhdistusliinoja ja vaihdoimme penkkiä. Mikä todennäköisyys voi olla, että puusta tipahtaa päälle kuollut lintu?
Hetken päästä tilanteelle saattoi jo nauraa. Onpahan taas yksi sattumus matkamuistoksi! Kaikki on näköjään mahdollista.
Lähdimme kävelemään Seinen rantaa pitkin. Vaikka muina päivinä reissullamme ropisi vettä enemmän tai vähemmän, tämä Pariisi-päivä oli onneksi poutainen. Kun pitää silmät auki, näkee kaikenlaista: tyttären poimiman pienen kukkasen tai polkupyöräpoliisien pysäyttämät taskuvarkaat.
Koska aikaa oli vähän ja nähtävää paljon, päätimme optimoida ajankäytön ja hyppäsimme tunnin kestävälle Seinen risteilylle.
Seineltä käsin pääsimme ihailemaan muutamia must-kohteita, kuten Notre Damea, Bibliothéque Mazarinea eli vanhaa kirjastoa, lukoistaan tunnettua Pont des Arts-siltaa sekä Assemblée Nationalea eli eduskuntataloa.
Ihmiset olivat kokoontuneet rannoille istuskelemaan ja piknikille. Ympärillä oli vihreää ja vehreää, kevät oli jo monta askelta Suomea pidemmällä.
Oikeastaan minulla oli Pariisi-päivälle vielä yksi tavoite: nauttia lasi aitoa samppanjaa. Toiveeni toteutui Seinen risteilyllä.
Pariisissa olisin voinut vain kävellä, kävellä ja kävellä. Onneksi mukana oli neljävuotiaalle matkarattaat, jonne neiti nukahtikin heti laivasta noustuamme. Lisäksi on pakko ylistää noita Adidaksen mustia kupariraitaisia kaupunkilenkkareita. Ballerinoissa jalat olisivat varmasti sanoneet yhteistyösopimuksen paljon aikaisemmin irti, mutta näissä riitti iskunvaimennusta asfalttikilometreille. Mukavan mekon kanssa yhdistelmästä tuli varsin citykelpoinen.
Pariisia sanotaan rakkauden ja romantiikan kaupungiksi, eikä suotta. Siltojen kaiteista löytyy lukkoja, joiden ajatellaan symboloivan ikuista yhdessäoloa. Kapeat kadut, pienet idylliset kahvilat ja viinibaarit suorastaan käskevät pysähtymään ja katsomaan toista silmiin. Eiffel-tornin huipulla on kosittu ja vuodatettu lukemattomia onnenkyyneleitä. Kun elokuvista tuttu sadekuuro ripsauttaa pisarat maahan, parit painautuvat toisiaan vasten saman sateenvarjon alle. Olen ehkä ikuinen romantikko ja pikkuisen hömppä, mutta Pariisi on myös mielentila. Hetki, jolloin sallii itsensä näkevän ja kokevan kaikkea kaunista.
Ennen kuin jätimme keskustan taaksemme, näimme kauniin morsiamen Riemukaarella. Täydellinen päätös päivälle maailman romantiikan pääkaupungissa.
Niin kuin aina, paljon jäi vielä näkemättä. Polte palata Pariisiin elää ja ensi kerralla matkaan sinne mieheni kanssa kahden. Tjäreborgin kautta löytyy hyviä matkatarjouksia, joita hyödyntämällä pääsee rakentamaan omaa tarinaansa Pariisin kanssa. Suosittelen!
