En halua olla ihminen, joka odottaa vain viikonloppua. Elämää on seitsemän päivää viikossa, mutta pakkohan se on myöntää, että keskimäärin ne viisi päivää ovat aika paljon kiireisempiä kuin ne kaksi muuta. Työ on ilo ja juuri siksi viikonloppu tuntuukin niin hyvältä: on aikaa perheelle, kodille, ystäville ja myös itselle.
Kotiviikonloppuun kuuluu muutama rutiini, jonka avulla siirtymä aktiivisestä työtahdista siirtyy leppoisampaan viikonloppufiiksen. Harmikseni kukkakimppu jäi ostamatta, kun lähikauppa myi neilikoiden ja ruusujen sijaan ”eioota”. Onneksi viime viikonlopun sitkeät jättineilikat sinnittelevät vielä tämän viikonlopun yli. Hassulla tavalla muutaman euron leikkokukkakimpulla on tärkeä merkitys. Kotiin päästyäni virittelen kynttilöihin tulet ja tällä kertaa sytytin myös takan. Sen tuoma lämpö ja valo auttavat rentoutumaan ja tulen luodessa rauhallista tunnelmaa.
Hugo se tietää paikkansa: siellä missä on lämmintä, pehmeää ja hyvät näköalat. Pienelle koiralle sopii mainiosti isot lähes lattiaan saakka ulottuvat ikkunat, joista voi tarkkailla naapureiden liikkeitä. Taidan ottaa oppia Hugolta ja etsiä itselleni paikan ihan samoilla kriteereillä 😉
Leppoisaa viikonloppua ja kiitos, että olet siellä!