Kaupallinen yhteistyö: Kodin Terra Jyväskylä & Elfa
Elämä on todellakin kääntynyt kotiin. Hyggeily on kaukana ja huomaan, miten paljon voimia kodinhoito vaatii tässä elämäntilanteessa. Mikään maailman mahti ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että viihdyn kotona parhaiten, kun tavarat ovat suunnilleen paikoillaan. Maailman myrskyissä tulee levollisempi tunnelma edes siellä omien seinien sisäpuolella.
ENNEN
Meillä on kodissamme ulkovarasto, jonne muuttaessa ängimme sisään harrastusvälineet ja muut varastoitavat asiat. Oven avaaminen ja etsimänsä asian varastosta löytäminen aiheutti pieniä hyperventilaatiokohtauksia, kunnes teimme sanattoman sopimuksen, että vain mies menee varastoon. Meikäläisen tunnelmat kuumenivat siellä, koska kaikki olivat aina hukassa.
JÄLKEEN
Päätimme panostaa varaston järjestykseen yleisen mukavuuden nimissä. Meillä ei ole liikaa varastotilaa, joten sen organisoinnilla on valtava vaikutus arjen toimivuuteen. Varasto sijaitsee heti ulko-ovemme vieressä ja sen pääfunktio on tarjota harrastusvälineille järkevä säilytyspaikka. Sellainen, jossa ulkovaatteita voi myös tarvittaessa kuivata ja huoltaa. Tarvitsimme tilaa myös työkaluille ja joillekin pihaväleille.
Mikään maailman mahti ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että viihdyn kotona parhaiten, kun tavarat ovat suunnilleen paikoillaan
Jyväskylän Kodin Terra edustaa Elfaa, joka tarjoaa erilaisia säilytysjärjestelmiä seinälle, oveen tai lattialle asennettaviksi. Parasta näissä on muunneltavuus ja se, että erilaisilla lisäosilla voi hoitaa hyvin täsmällisesti kaikenlaiset säilytystarpeet.
Järjestelmä perustuu pystykiskoihin, joihin kiinnitetään erilaisia hyllyjä, laatikostoja, kannattimia ja koukkuja.
Varasto on myös hyvä paikka näpertää joskus pieniä projekteja, joita ei halua tehdä sisällä. Siksi suunnittelimme myös pöytätason, jossa voi työskennellä tai kun muuten vain tarvitaan laskutilaa.
Kokonaisuus hyödyntää tilaa maksimaalisesti. Sähkökaappiseinälle ei voi ripustaa mitään, joten hyödynsimme matalan tilan vedettävillä koreilla.
Ja sitten tavaroita sisään!
Talviurheiluvälineet vievät paljon tilaa, eikä niitä tarvita nyt kesäkaudella, joten sukset, laudat, kypärät ja monot pääsivät ylähyllylle. Siellä ne ovat myös selkeästi nähtävillä, jotta tarvittavat päivittämiset on helppo hahmottaa ennen ensi talvea. Koreihin usein tarvittavia harrastusvälineitä; mm. pallot, pyöräily- ja ratsastuskypärät sekä työkaluja käden ulottuville.
Yksi tärkeä toive oli saada tankotilaa, jotta säilyttää ulkovaatteita ja esimerkiksi jääkiekkovarusteita.
Elfan erilaisten koukkujen ja kiinnikkeiden valikoima on todella laaja.
Mailat, sauvat, katuharjat ja muut pitkät ja kapeat esineet saa näppärästi pystyyn. Välinekoukut sopivat vaikka raskaiden työkalujen ja varusteiden ripustukseen. Ne kiinnitetään painamalla paikoilleen työkalukiskoon tai kantokiskoon tai ruuvataan kiinni seinään.
Myös monoille ja harvemmin tarvittaville ulkokengille kaivattiin tilaa. Osittain ne mahtuvat myös vetokoreihin, mutta kenkähylly tuli myös tarpeeseen.
Kokonaisuudesta tuli todella toimiva. Kun omakotitalon suuria varastoja pakatessa katsoimme tavaramäärää, alkoi hirvittää. Minne nämä kaikki mahtuvat!?
Vinkit varaston järjestämiseen (kokemuksen syvällä rintaäänellä)
- Varaa pihaan peräkärry, jätesäkkejä tai jokin myy systeemi, minne voit lajitella turhaa tavaraa ja roskaa
- Tyhjennä koko tila tai ala käymään hylly kerrallaan tavaroita läpi
- Ole kriittinen – mitä oikeasti tarvitset?
- Kierrätä käyttökelpoinen. Myy arvokas, mutta uskalla luopua vaikka ilmaiseksi. Esim. Roskalava-palstat Facebookissa toimivat usein hyvin.
- Järjestä varasto aihealueittain. Usein tarvittavat helposti saataville ja harvemmin käytössä olevat asiat peremmälle.
- Vältä pienten tavaroiden säilyttämistä lattialla. Puhtaanapito helpottuu ja saat seinäpinta-alan tehokkaaseen käyttöön.
Meillä oli säilytyksessä aivan valtavasti turhaa tavaraa. Veimme mökille sellaiset, joita tarvitaan siellä. Loput kävimme kriittisesti läpi ja nyt kaikki varaston tavarat ovat tarpeellisia ja myös sinne jäi tilaa.
Varastosta tuli vähän kuin arkieteinen, vaikka sieltä ei suoraan sisäänkäyntiä olekaan. Tämä järjestelmällisyys auttaa myös kodin eteisessä, jonne ei tarvitse mahduttaa harrastusvälineitä.
Jyväskylän Kodin Terrassa pääsee katsomaan Elfan valikoimaa ja saa apua itselleen parhaan mahdollisen kokonaisuuden suunnitteluun. Ensifiilis voi olla nimittäin sekava, niin monenlaisia mahdollisuuksia Elfa tarjoaa. Tästä ei kannata kuitenkaan hätääntyä. Kunhan saat tilaasi sopivat kannattimet, voit muokata kokonaisuuttasi haluamallasi tavalla.
Voit myös suunnitella järjestelmäsi Elfan suunnitteluohjelmalla.
Olen oppinut, että suuret tilat eivät tuo onnea, vaan järkevä tilankäyttö. Onnea ei tuo myöskään kaiken mahdollisen omistaminen, vaan tavaramäärän hallinta.
Pienetkin tilat on mahdollista valjastaa hyvällä suunnitellulla toimiviksi ja järkeviksi. Sellaisiksi, että arki toimii ja kotona on hyvä olla. Varastossa ei oleskella, joten sinne ei pitäisi syntyä elämisen jälkiin liittyvää sotkua. Siksi ei ole mitään syytä, etteikö varastotiloihin ja niiden optimaaliseen käyttöön kannattaisi panostaa.
Jos kotisi tai varastosi tuntuvat pieneltä, katso sisälle kriittisesti. Mitä tavaraa meillä on ja miten tavarat säilytetään?
Tiedän, että lisääntynyt kotiaika ei tuo kaikissa perheissä lisää aikaa kotiprojekteihin. Nyt on kuitenkin juuri se hetki, kun koti kannattaa virittää toimivaksi ja mukavaksi. Leikit olohuoneen lattialla ei nimittäin ärsytä yhtään, mutta varastoon hävinnyt hyppynaru saattaa olla viimeinen pisara täydessä kupposessa.
Järjestelyiloa arkeen toivottaen!