Heippa ihanat lukijani!
Joko olette kuulleet bloggaajaparodiasta? Vauva.fi-keskustelupalsta on yleensä tunnettu nettikiusaamisen areenana, jossa sivaltavia täsmäosumia jaetaan häikäilemättömästi. Pieni bloggaaja tietovisa (kyllä, nimessä on kirjoitusvirhe) on piristävä poikkeus keskustelupalstan virrassa. Kaikenlainen roustaaminen on nykyään aika trendikästäkin, toisaalta parodiointi kuuluu myös osana kulttuuriin. Mitä enemmän antaa persoonastaan, sen helpompi on maneereita ja ärsytyksen aiheita löytää. Huumori on oikeasti aika vaikea laji, mutta kun osaa nauraa itselleen, ei elämässä tule ilon aiheista puutetta!
Hei kaikki ihanat lukijani! Koska olen niin iloinen ja aina ystävällinen sisustubloggari, haluaisin kertoa teille kuinka tänään sisustin köyhän ex-koulukaverini lastenhuoneen! Ihan ilmaiseksi toki, hyväntekeväisyyshän on lähellä positiivista sydäntäni. Eikö olekin ihana huone? Valkoisen ja puun seesteinen muotokieli rauhoittavat huoneessa asuvaa 13-vuotiasta poikaa, ja äitikin tykkää kun kaikki ylimääräinen karsittiin pois ja jätettiin vain skandinaavinen ulkomuoto. Kuten minunkin olohuoneessani, jota kuvaan teille joka päivä, tässäkin pojan huoneessa valkoinen, musta, harmaa ja trendikkäät kukkaset Hayn tarjotinpöydällä palvelevat hienosti ei vain poikaa, mutta koko perhettä! Tähän loppuun vielä kuva ihanasta chihustani, lämpöistä viikonloppua rakkaat lukijani! (Lähde: anonyymi Vauva-palstalla)
Hehee, no onhan se hauska! Ja entistä hauskemmaksi tekstit muuttuvat, kun palstamammojen verbaali-ilotulitusta lukee, no tällä hetkellä 20 sivua putkeen 😀 Osansa saa valtava määrä blogeja, mutta positiivista on, että parodiaa on tehty pääsääntöisesti aika hyvässä hengessä. Postauksen kuvassa olen tottakai olohuoneessa ja samalla pohdin, mitä ostaisin Joulupuu-keräykseen tänä vuonna 😉
Lapselleni olen opettanut, että elämässä tärkeintä on ystävällisyys ja rehellisyys. Näillä opeilla kun pärjää aika monissa aallokoissa, palstoilla ja palstojen ulkopuolella. Loppuun vielä kuva ihanasta chihustani 😀 Iloista iltaa kaikille!