Uuden kodin keittiö ja kivitaso

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Topi-Keittiöt,  Cosentino, Ylämaan Graniitti

Vihdoin on aika julkaista tämä toivottu postaus uuden kodin keittiöstä. Olen kokenut tärkeäksi ensin asua, elää ja testata keittiötä ja sitten vasta kirjoittaa blogiin, jotta tiedän kunnolla mistä kirjoitan.

Uusi kotimme on siis uudiskohde, kytketty omakotitalo kahdessa kerroksessa. Kun kiinnostuimme viime keväänä asunnosta, monet asiat olivat jo lukkoon lyötyjä. Yksi näistä oli keittiö. jonka malliin emme ehtineet enää vaikuttaa. Vaikka aika paljon saimme vaikuttaa pintamateriaaleihin, keittiössa tapahtui vähiten muutoksia suhteessa rakennuttajan suunnitelmaan.

Vanhassa kodissa meillä oli iso keittiö, jossa oli aivan valtavasti säilytystilaa. Muuton yhteydessä oli pakko käydä joka ikinen kippo ja kuppi läpi ja pohtia, mitä todella tarvitsemme. Laitoin aika paljon kiertoon tavaroita, joita emme käyttäneet ja hyvä niin. Ihminen, joka ei ole varsinaisesti illalliskutsujen järjestäjä, ei tarvitse saman verran astioita kun pieni pitopalvelu.

Tämä keittiö koostuu saarekkeesta ja sen takana olevasta seinästä, jossa on integroituna täyskorkeat jääkaappi ja pakastin.

Keittiön malliin ja mattavalkoiseen oveen ei tullut muutoksia. Koin, että yhteneväisessä keittiö-olohuonetilassa valkoinen eleetön kaapisto on kaunis ja harmoninen valinta. Rakennuttajan suunnitelmissa oli musta laminaattitaso, musta allas ja hana sekä musta välitila. Näihin halusimme muutoksen, koska halusin välttää suurta värikontrastia keittiössä.

Vanhassa kodissa meillä oli keittiössä kivitaso ja rakastin sen helppoutta, kestävyyttä ja ulkonäköä. Siksi toivoin, että myös tähän kotiin saamme kivitason. Vaikka marmoria ja sen tyylisiä kuoseja käytetään paljon keittöissä ja ne ovat superihania, halusin keittiöön jotain muuta (plus vessa + kylppäri on marmorilaattaa, joten eiköhän se yhteen kotiin jo riitä 😀 ).

Pää meni pikkuisen pyörälle valitessa sävyä, niin kauniita ja monipuolisia vaihtoehtoja on Cosentinon valikoimissa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Silestone desert silver-sävyyn. Sävy on todella kaunis vaalea harmaa ja pinta on aavistuksen elävä. Kun näin kivitason ensikerran paikollaan, tunsin tehneeni juuri oikean valinnan tähän tilaan.

Musta hana vaihtui  Damixa Silhouetiin teräksisenä, jossa myös niin ikään kaunis mattapinta ja modernin klassinen muotoilu. Valkoinen komposiittiallas sopii kokonaisuuteen.

Mikäs kumma materiaali tämä Silestone on?

Ei mikään uusi keksintö, sillä se on ollut maailman johtava keittiötasomateriaali jo 25 vuoden ajan. Silestone valmistetaan yli 90-prosenttisesti luonnonkvartsista, jonka ansiosta se on todella luja ja kestävä materiaali. Se on käytössä hygieeninen ja helppohoitoinen ja käyttökokemus kertoo, että vaaleasta sävystä huolimatta siitä on helppoa pyyhkiä tahrat pois. Olen todella tyytyväinen, että panostimme tasomateriaaliin, nyt se kestää sekä katsetta että käyttöä.

Olen todella tyytyväinen, että panostimme tasomateriaaliin, nyt se kestää sekä katsetta että käyttöä.

Tällä viikolla saimme keittiö-olohuoneeseen senkin ja sen ansioista keittiömme säilytystila on nyt riittävä. Pidän keittiön vähäeleisyydestä ja pienemmät tilat ovat haastaneet pohtimaan tavaran määrää ja järjestystä. Vielä teen pieniä selkeytyksiä laatikoihin. Olemme halunneet laittaa kaikki arjen käyttöastiat sellaiselle korkeudelle, että lapsetkin saavat ne ilman kiipeilyä.

Tänään tässä keittiössä kokkailtiin erityisen tärkeä aamiainen. Onnea kaikille iseille!

Saatat pitää myös

12 Kommentit

Kolmen äiti marraskuu 10, 2019 - 2:27 pm

Keittiötaso on todella kaunis – hyvä valinta! Itsekin olisin valinnut silestonen, jos budjetti olisi antanut myöten. Mutta 1,8 x 1,2 m saareke ja lisäksi 4 m pitkä taso olisi tullut niin kalliiksi, että tämä haave oli jätettävä odottamaan.

Kodinhoitohuoneestanne jäin miettimään, kun koneet on upotettu seinään, että mitä seinän toisella puolella on (ja näin ollen esim. pesukoneen yläpuolella?

Uusi kotinne on todella kaunis!

Reply
Kerttu marraskuu 11, 2019 - 4:51 am

Moikka ja kiitos paljon! Teillä on ihana paljon tasoalaa. Kivitaso on kyllä aina panostus, mutta onneksi samalla myös ikuinen hankinta. Kodinhoitohuoneessa koneet ovat portaiden alle jäävässä tilassa, näin saatiin sekin hyötykäyttöön. Iloa päivään!

Reply
Piitu marraskuu 10, 2019 - 4:29 pm

Miten toimii allas saarekkeessa ja missä kuivaat käsinpestyt astiat esim. kattilat?

Reply
Kerttu marraskuu 11, 2019 - 4:53 am

Allas saarekkeessa on toiminut oikein hyvin ja parasta on, että nyt liesituuletin ei pönötä keskellä huonetta (on siis integroituva kaapistoon). Kuivaan käsin pestyt astiat astiapyyhkeellä ja nostan omalle paikalleen. Hyvin on toiminut näin.

Reply
Liisa marraskuu 10, 2019 - 5:02 pm

Jäin kaipaamaan ihan niitä oikeita kokemuksia paljon pienemmästä keittiöstä. Miten sujuu ruoanlaitto, onko tarpeeksi tasotilaa, miten tiskit? Entä mahtuuko ne astiat ja kuiva-aineet?

Reply
Kerttu marraskuu 11, 2019 - 4:54 am

Hei Liisa! Tässä olisi oikein omalle postaukselle hyvä aihe, joten palataan tähän erikseen pian! Kiitos hyvästä huomiosta. Astioista sanoinkin postauksessa, että nyt kun meille tuli tällä viikolla uusi senkki (siitäkin juttua tulossa), niin mahtuu kaikki paikoilleen.

Reply
Sirpa marraskuu 10, 2019 - 7:57 pm

Keittiönne värimaailma on kaunis ja pehmeä. Musta olisi ollut minunkin mielestä liian kova, hyvä kun ehdit vaihtaa 🙂 Mikä muuten on päätyseinän väri?

Reply
Kerttu marraskuu 11, 2019 - 4:58 am

Kiitos Sirpa! Mustavalkoinen keittiö oli jo vanhassa kodissa, siksikin kaipasin jotain pehmeämpää sävymaailmaa. Tuo sävykoodi minun pitää vielä tarkistaa, se on rakennuttajan valinta.

Reply
Merja marraskuu 11, 2019 - 7:03 am

Hei, koen itse lomakodissamme samanlaisen altaan ja hanan yhdistelmän hieman hankalaksi. Vesi tulee korkealta syvään altaaseen ja osuessaan vaikkapa kattilan kanteen kastelee koko lähitienoon ja minut. Vaikka kaupungissa on vanhemmanmallinen matalampi allas ja matalampi pitkävartinen hana, ovat ne käytännössä paremmat, vaikka trendikkyydessä menetetään. Kuivauskaapista en myöskään luopuisi. Jätän astiapyyhkeet lapsuuteeni.

Reply
Kerttu marraskuu 11, 2019 - 9:35 am

Moikka! Kuten sanottu, emme päässet tämän keittiön malliin vaikuttamaan ja jos olisimme, olisimme varmasti myös tehneet muutoksia. Uudiskohteessa ei ilman kompromisseja selviä, eri asia on silloin, kun alusta loppuu itse suunnittelee. Allas ja hana sinänsä toimivat hyvin, sieltä ei mitään roisku. Suurin osa astioista pestään koneessa, jossa ne myös kuivuvat ennen kaappiin laittoa. Käsitiskit sitten kuivataan kaappiin tai annetaan hetken kuivahtaa tasolla pyyhkeen päällä. Meidän kuivauskaappi oli usein aivan täynnä kaikkea kippoa ja kapustaa eli siinä mielessä nyt pysyy järjestys paremmin yllä, kun ei voi hautoa tavaroita missään 😀

Reply
Jaana marraskuu 12, 2019 - 3:31 pm

Hei!

Oliko näin, että teillä on ovet Topin kosketus -sarjaa? Ja nimenomaan mattavalkoisena? Meillä myös! Mielenkiinnolla kyselisin, että mitenkäs ovien laatu, onko tullut vielä naarmuja/maali irtoillut yhtään? Olemme asuneet kodissamme nyt 2,5v ja ovet (valkoinen kosketus) menivät vuosi sitten kertaalleen vaihtoon.. tosi heikkolaatuisia, ikävä kyllä. Toki olette asuneet vasta vähän aikaa kodissanne! Kauniit ovet, mutta todella arat normaalille keittiötouhuille. Toivotaan kuitenkin pidempää ikää teidän oville 🙂

Reply
Tiina marraskuu 13, 2019 - 5:15 am

Keittiö näyttää kauniilta ja olet luonut harmonisen jatkumon sen ja olohuoneen välillä. Minun keittiöremonttini valmistui juuri ja täälläkin opetellaan elämään kompaktimman säilytystilan kanssa. Ihan oma valinta siis. Loppujen lopuksi on vapauttavaa, kun kaapit eivät täyty turhasta ja kaikki mitä niissä on tulee käyttöön. Luovuin mm. minulle yo-lahjaksi 30v sitten kerätystä kahviastiastosta, vaikka se teki aluksi ajatuksena kipeää. Mutta jos käyttöä ei ole niin miksi hautoa kaapissa. Odotan innolla minkä senkin valitsit. Minulla toiveissa senkki olohuoneesseen, jotta saisin laskutilaa kukille ja asetelmille. Mm. Lundian Fuugaa olen katsellut. Ihanaa marraskuun hämäränhyssyä!

Reply

Jätä kommentti