Mikä on muuttunut ja miksi?

Olen ollut intohimojen sisustaja, joka häärää kotona etsien muutoksia ja luo tunnelmaa pienillä asioilla. Kun lapset olivat pieniä, elämä oli paljon kodissa ja pihassa. Se touhuilu oli itselle suuri henkireikä, ihana ja kepeä asia ruuhkavuosissa. Usein illalla lasten nukahdettua avasin blogin ja kerroin, mitä olin puuhaillut.

Olin usein myös tosi väsynyt. Ratkaisin sen sillä, että touhusin vähän enemmän. Toisaalta ei voinutkaan kunnolla pysähtyä, kun arki oli täynnä ns. käsitöitä eli ihan perusjuttuja kuten pukemista, syöttämistä, siivoamista, pesemistä ja nukuttamista. Jotta jaksoin rutiineja, tarvitsin omia juttuja. Sisustaminen oli yksi sellainen.

Katselen taaksepäin itseäni lempeydellä. Vuodet olivat rakkaita ja raskaita, samaan aikaan kaipaan niin niitä pieniä käsiä, jotka tekivät oman pihan hiekkalaatikolla kakkuja.

”Heippa äiti, mä meen!”, kuuluu ovelta yhä useammin. Kouluun, harrastuksiin ja kavereille lähdetään eteisestä, jossa kurahousujen sijaan on kenkiä, jotka ovat samaa numeroa omieni kanssa. Alkuun se oli outoa, miten voi olla sellainen tilanne, että olen kotona ihan yksin? Ymmärsin, että olenkin yhtäkkiä aika vapaa. Sen sijaan, että jäisin kotiin sisustamaan, menen ovesta ulos. Harrastuksiin, kavereille ja lenkille, minäkin!

Rakastan kotia ja sisustamista edelleen, mutta suhteemme on muuttunut. On ihan ok jättää pieni pyörremyrsky jälkeen ja lähteä salille. Siivotaan sitten kun ehditään ja jaksetaan.

Arki usein opettaa, miten kotona haluaa elää, mitkä asiat ovat niitä merkityksellisimpiä ja missä voi alittaa aidan. Nautin tästä matkasta ja keskeneräisyydestä ja toivon, että ehkä teillä siellä myös muilla on vähän samanlainen tilanne? Olen aina tykännyt jakaa sisustuskuvien lisäksi myös ajatuksia elämästä. Toivon, että viihdytte siellä, vaikka sen supersisustajan sijaan täällä kirjoittaa Kerttu. Nainen ja äiti, uudenlaisen elämänvaiheen kynnyksellä.

kuvat: Sanna Kostamo