Kompaktin eteisen suurennustemput

by Kerttu
Eteisen sisustus

Pieni tai ainakin kompakti  eteinen taitaa olla aika monen suomalaisen kodin todellisuutta. Varsinkin lapsiperheessä tilanne eskaloituu helposti jo kynnyksellä, jonne taaperot heittäytyvät  viimeisillä voimillaan ja koululaisten repunkantokyky mystisesti päättyy.  Eteinen on paikka, jossa tullaan ja mennään, mutta siellä ei juurikaan olla.

Meidän eteinen ei ole koolla pilattu, mutta olen kehittänyt monta tapaa parantaa sen toiminnallisuutta. Ihan ensin paikka kengille: IKEAn kenkäkaappi on kokonsa puolesta täydellinen. Se imee sisäänsä nelihenkisen perheen arkikäytössä olevat kengät, mutta ei vie turhaa syvyystilaa eteisestä. On myös mahtavaa, että kengät saa kaappiin heti ovesta sisään tultua. Jokainen ylimääräinen askel nostaa kynnystä niiden oikealle paikalle laittamiseen.

Liukuovet ovat myös hyvä tapa säästää tilaa. Meillä liukuovi on kenkäkaapissa ja pian myös makuuhuoneemme ovessa, kunhan saadaan parin viikon sisään pieni remppa pidettyä.

Sitten se ikivanha, mutta toimiva klassikko pienen tilan suurentamiseen. Peili.

Halusin tilaan suuren pyöreän peilin tuomaan pehmeyttä sekä illuusiota suuremmasta tilasta. Tanskalaisen AYTM:n Circum-peilin halkaisija on hulppea 90 senttia: jos haluat korostaa tilantuntua, kannattaa valita riittävän suuri koko.  Peilin kehys ovat sävyä “taupe”, kaunis vaalearuskea.

Ja sitten se viimeinen vinkki: kaikille tavaroille oma paikka. Meillä on pyrkimys, että eteiseen ei jätetä mitään esille. Jokaisella on oma iso ulosvedettävä kori peilikaapissa sekä tankotilaa takeille.  Lipaston päällä on avaimet, mutta ei juuri muuta. Reput ja nyssäkät viedään eteisestä pois, omiin huoneisiin mieluiten, mutta vähintääkin olohuoneeseen. Kosteat ulkovaatteet vaatteet kuivatetaan eteisestä avautuvassa suihku-wc -tilassa (tai kodinhoitohuoneessa).

Pikkuisen kompakteimmissa neliöissä eläminen kannustaa arvioimaan, mitä tavaroita tarvitaan. Jokaiselle on löytynyt oma paikka ja pienemmän tilan vaatima pienempi tavaramäärä on myös helpottanut järjestyksen ylläpitoa.

Ja niille päiville, kun eteisen matto on täynnä reppuja ja kenkiä, minulla on hyvä neuvo. Vedä syvään henkeä ja ole kiitollinen, että talossa on elämää.

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Emmi 30 tammikuun, 2020 - 8:45 pm

Mikä matto teillä on eteisessä? Me tarvitsisimme uuden, kun sisalmaton reunat ovat alkaneet kipristyä.

Reply
Kerttu 3 helmikuun, 2020 - 6:52 am

Meillä siis leveä metrimatto, mutta myös tässä kipristyy reunat :/

Reply

Jätä kommentti