Pienin ystävällisyyden teko on arvokkaampi kuin suurin aikomus.
– kirjailija Oscar Wilde
Ystävyydestä ja avunannosta-postauksessa nostin esille ajatukseni siitä, että naisten pitäisi auttaa enemmän toisiaan. Olla henkisesti toistensa puolella, auttaa pamauttamaan lasikattoja rikki ja tehdä pieniä tekoja, jotka nostavat toista. Kun sinä nouset, myös minä nousen, sillä menestys ei ole toiselta pois.
Syntyi hyvää keskustelua yhteistyöstä ja avunannosta. Moni nosti suurimmaksi esteeksi kateuden, mutta ajattelen, että useimmiten kyse on yksinkertaisesti kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan. Elämä on kiireistä ja työkalenteri täynnä, joten jolkotamme ruuhkavuosissa kuin ravihevoset laput silmillä. Nähdään vain oma rata ja jossain horisontissa siintävä mutka, mutta ei sitä, että vieressä juoksee myös joku. Sellainen tyyppi, joka saattaisi saada hymystäsi voimaa tai kaipaa pientä kannustavaa sanaa.
Juoksukisakokemukseni on tosi laiha, mutta muistan ikuisesti puolimaratonin viimekilometreillä rakkaideni kannustuksen. Kukaan ei juossut askeltakaan puolestani. Niistä taputuksista ja tsempeistä sain tarvittavan voiman, että jaksoin maaliin vaikka varpaankynsi ei meinannut enää pysyä paikoillaan. Yksin olisin saattanut luovuttaa.
Valitettavasti ystävällisyys, kiltteys ja sinisilmäisyys saatetaan niputtaa joskus samaan pakettiin. On totta, että aina maailmassa on niitä, jotka haluavat käyttää toisen hyväntahtoisuutta hyväkseen. Ymmärrettävästi se saa varuilleen. Ja kun puhun auttamisesta, kannustamisesta tai tuesta niin korostettakoon, että useimmiten henkinen puoli riittää. Ei kenenkään tarvitse tehdä toisten töitä ilman sopimusta tai pelastaa jatkuvasti itseaiheutetusta pulasta.
Suurin idolini eli edesmennyt mummoni oli maailmannainen, joka antoi kaikille mahdollisuuden. Hän kohtasi auttamishalussaan myös paljon vastoinkäymisiä, mutta ei koskaan menettänyt uskoa ihmisiin tai haluaan auttaa. Kun hänen oli aikansa lähteä, oli täysin selvää, että hyvyyden, auttamisen ja ystävällisyyden vaakakuppi oli paljon painavampi kuin takaiskujen tai pettymysten.
Ole ystävällinen, mutta älä ole kenenkään lattiarätti.
Liian kiltti ihminen haluaa miellyttää muita oman jaksamisen tai hyvinvoinnin kustannuksella ja siitä tulee liian kallis lasku kenelle tahansa. Jokaiselle tulee hetkiä kun pitää venyä, mutta se ei saa olla pysyvä olotila. Lentokoneessakin sanotaan, että laita ensin happinaamari itsellesi ja sen jälkeen vasta lapselle. Niin syvällä selkärangassa kun on lapsen edun ajaminen oman edelle, ei toimenpidettä voi tehdä toisinpäin.
Kiltteys ja avuliaisuus ei tarkoita sitä, että olisit aina valmiina palvelukseen kun partiolainen. Mutta oli tilanne mikä hyvänsä, on aina aikaa olla ystävällinen. Samalla hengenvedolla kun vastaat ei, pystyt myös sanomaan jotain kannustavaa.
Auttaminen tai kannustus ei ole nollasummapeliä. Kaunis teko tai ajatus ei palaa luoksesi suoraa tietä. Ehkäpä juuri se se henkilö, joka sillä hetkellä hyötyi sinusta, ei olekaan se, joka osaa tarvittavalla lähettää hyvän teon takaisin. Mutta mitä useammalle tuen, kannustuksen tai pienen avun suot, sen todennäköisemmin ja nopeammin se myös löytää takaisin luoksesi. Hyvän tyyypin, yhteistyökumppanin tai ystävän maine syntyy pitkän ajan kuluessa.
mekko: Marimekko
takki: Dixi Coat
huivi: Balmuir (*gifted)
laukkukoriste: Balmuir (*gifted)
kengät: Ecco
laukku: Mulberry
Kiltteys ei ole kirosana, vaan hieno piirre ja hyve. Se on muiden huomioimista, mutta ei oman itsensä unohtamista.
Kuvat: Melina / Minishow
Lue myös:
7 Kommentit
Aidosti kiltti -kirja on luettu moneen kertaan ja aito kiltteys on varmasti koko elämän mittainen oppimisprosessi. Kirjoitin itsekin blogiin aiheesta parisen vuotta sitten, koska olen enemmän ollut kallellaan sinne liialliseen kiltteyteen, jossa siivuttaa omat tarpeet. Kai kyseessä on ennenkaikkea ollut sen toisen kärsimyksen näkemisessä ja kokemisessa niin voimakkaasti, että on halu auttaa vaikka omien voimien kustannuksella. Nykyään ehkä huomaan olevani liiankin itsekäs, mutta jatkuvaa tasanpainon hakemistahan elämä on. <3 Hyvä kirjoitus ja loistava aihe – olet juuri niin valoisa, ihana ja auttavainen, kun kirjoituksestasi välittyy! 🙂
Kiitos Sanna! Balanssia haetaan varmasti koko elämä. Oman hyvinvoinnin kustannuksella muiden auttaminen on lyhyt tie eli ensin happinaamari itselle <3
Hyvä ja mielenkiintoinen postaus. Samalla aaltopituudella asian suhteen ollaan. Se on aina yhtä hämmentävää kohdata niitä ihmisiä joille normaalit, hyvät käytöstavat ovat outo käsite. Hymyyn ei osata vastata hymyllä ja niin edespäin. Mukavaa viikon jatkoa!
Kiitos paljon, kiva että tykkäsit! Pikkujuttuja nämä ovatkin, mutta silloin kun perusasiat eivät toimi, ne muuttuvat valtaviksi.
Olikohan sulla liian pitkä kynsi tai liian pienet juoksukengät? 🙂 Joillan kynnet ottavat nokkiinsa pidemmillä juoksumatkoilla, mutta oikeastaan ei pitäisi.
En tiedä, ehkä huono tekniikka 😂 saattoi olla, että kengät oli jo liian juostut, mutta ennen kisaa ei voinut ostaa uusia. Ei se siinä kisassa edes irronnut, vaan vähän jälkeen, mutta ikävältä tuntui.
Hieno kirjoitus, kiitos <3 Aidosti kiltin ja liian kiltin dilemmassa monesti auttaa jo se, kun ymmärtää niiden eron. Mulle Katri Mannisen kirjoitus missä hän käytti nice/ kind jakoa jotenkin avasi koko jutun. http://kutri.net/blog/2013/09/miksi-liika-kiltteys-on-pahasta/
– Aino